Uusi vuosi, taas

Vuosi vaihtui (viime viikolla). Lasten ilotulitustapahtuma Kupittaalla; kovimpien pamausten hienovaraiseksi yllätyspelkääjäksi osoittautui korvatulehduksestaan jo ulkoilukuntoon toipuneen Unirosvon sijaan Aikavaras. Ei nakkeja, perunasalaattia tai tinoja tänäkään vuonna. Kenties ensi kerralla jaksaa jo panostaakin eri tavalla kuin ajamalla Kupittaalta kotiin Kotipizzan kautta.

Aikavaras kokeili luistimia ekaa kertaa uudenvuodenpäivänä.

En oikein tiedä, mitä ajatella viime vuodesta. Onneksi se on ohitse, on ensimmäinen intuitiivinen ajatus. Mutta eihän se huono vuosi ollut. Hyvin väsynyt vain. Aikavaras täytti kolme, Unirosvo yksi ja avioliitto kymmenen vuotta. Yksikään vauva ei saanut alkuaan tai syntynyt (kuten ei tänäkään vuonna). Unirosvo siirtyi kesän kynnyksellä nukkumaan päiväunet sisällä, Aikavaras kiemurteli syksyllä kokonaan vapaaksi päiväunistaan. Käytiin Kanarialla, Tukholmassa ja Pärnussa. Yritin kirjoittaa kirjaa. Hankin ajokortin. Valvoin ihan käsittämättömät määrät, nukuin kuopuksen nipistysote henkitorven ympärillä. Oli unikoulu, joka auttoi muutamaksi kuukaudeksi, sitten tuli loppusyksy ja flunssasuma ja muuttuneet olosuhteet ja kas, taas sitä nukutaan Unirosvo niskaan hönkien.

Enimmäkseen se oli tietysti tätä tällaista.

Vuodenvaihteen kunniaksi Aikavarkaalta jätettiin yövaippa pois, niin monta kuivavaippaisten aamujen viikkoa oli jo takana. Siirtymä siitä, että vaipasta huolimatta sänky oli märkä kolmena yönä viikossa kuivana pysyneeseen yövaippaan kävi lopulta ykskaks yllättäen, tuosta vain.

Lähimetsästä löytyi umpijäätynyt metsälampi, jonka jäälle saatiin tehtyä liukumisrata. Kivaa oli myös ihmetellä lammen sisään jäätyneitä ilmakuplia ja ruohonkorsia.

Vaihdoin kynttelikön karttapalloon ja tontut sekalaisiin somisteisiin. Plussakelit laskivat pakkaselle, pakkanen kiristyi. Jotta seinät eivät kaadu päälle, tavarat rikkoudu ja veljekset vain tappele, ollaan ulkoiltu mutta tavallista lyhyemmissä erissä, etteivät yhdetkään pienet varpaat ehdi vaipua syväjäähän. Ihme ja kumma lasten ennen niin atooppiset posketkin vaikuttavat kestävän kymmenen miinusastetta. Sisään tullessa eteisestä putkahtaa omenaposkiset juoksentelijat N-tädin kutomissa villahaalareissaan (mikäli kummallakaan tai molemmilla ei ole just raivaria päällä).

Joulun (ja kahden lääkärikäynnin) jälkeen

Joulu ja välipäivät ovat kuluneet sairastuvalla. Ensin sairastui Aikavaras pari päivää ennen aattoa, vanhan ja venyneen yskän päälle puhkesi selvästi uusi virus. Lääkäri määräsi tehokkaammat astmalääkkeet. Jouluaatto kului kuumevetelänä, kunnes kuumelääkkeet vihdoin illaksi laskivat lämpöä sen verran, että lapsi jaksoi innostua pukista, lahjoista ja suklaasta.

Unirosvo alkoi köhiä aattona ja kuumeili voimattomana seuraavat kolme päivää. Eli veljensä tavoin pyhien yli suklaalla ja pipareilla ja mangososeella. Sai toissapäivänä elämänsä ensimmäisen antibioottikuurin korvatulehdukseen, kotiutuipa apteekista myös astmapiippu rohisevia ja hinkuvia keuhkoputkia avaamaan. Nyt on infektioastmaisia piippupoikia oikein kaksin kappalein. Antibiootti alkoi auttaa tehokkaasti: viime yönä nukuttiin pitkästä aikaa kolmen tunnin pätkiä ja tänään päästiin jo pihalle hetkeksi leikkimään koko poppoo.

Eilen mentiin mummilaan ja mummi leikitti jo hieman piristynyttä Unirosvoa sisällä, kun vein Aikavarkaan lapsuuteni metsiin.

Aikavaras oli selvästi näreissään (lue: kiukutellut kuin heikkopäinen) siitä, että Unirosvo oli muutaman päivän asunut mun sylissä tavallistakin tiiviimmin, joten pieni kahdenkeskinen ulkoilutuokio tuli tarpeeseen.

Tästä joulusta jäi mieleen: kuumeiset lapset, tunkkaiset yskät, unettomat yöt, lattiat jotka olivat hetken ajan puhtaan näköiset aatonaattona, kuusi joka on saanut olla rauhassa yllättävän hyvin (ehkä lapsilla ei kuumeisina ole ollut niin paljon riehuenergiaa); Kaupungin sankarit, joka on Aikavarkaan uusi suosikkiohjelma ja jonka pariin sisälle teljetyt köhijät ovat rauhoittuneet kun peleihin ja leikkeihin ei ole riittänyt voimia; Gillian Flynnin lähes kymmenen vuoden takainen esikoisteos Sharp Objects, jonka luin nyt jo toistamiseen ja jonka päättymistä venytin viimeiseen asti ja silti petyin ja suutuin, kun tavoitin viimeisen sivun, ja nyt kaikki muut kirjat tuntuvat merkityksettömiltä ja pliisuilta. Uusi poikavauvakin syntyi sukuun pari päivää ennen jouluaattoa, onneksi ei tällä kertaa meille vaan Aikavarkaan ja Unirosvon serkuksi.

Joulun odotus ja valmistelu ovat tehokkaasti peittäneet sen faktan, että reissuunlähtöön on enää kuukausi. Nyt voikin alkaa valmistella ja odotella sitä, niin kuluu inhokkikuukauteni tammikuukin siinä sivussa.

Hiustenkasvua ja onnistumisen kokemuksia

Kuulemma on yleistä, että imetysaikana lähtee tavallista enemmän hiuksia. Mä en huomannut sellaista efektiä Unirosvon imetysaikana, mutta ilmeisesti tukkakatoa tapahtui. Viime viikot olen puolihuolimattomasti kummastellut, miten pääni näyttää jatkuvasti tosi rähjäiseltä, vaikka miten hyvin harjaisin hiukset luottokampaukselleni takaraivonutturalle. Kun otin silmät käteen, huomasin että ympäri hiusrajaa kasvaa kymmenen sentin mittaisia hiustukkoja – juuri sen mittaisia, että ovat alkaneet joukolla kasvaa Unirosvon imetyksen loputtua –, jotka eivät näin pitkinä enää millään sopeudu pysymään kiinni sidottujen hiusten joukossa. Auki näitä hapsuisiksi kasvaneita laiheliinihiuksia taas ei voi pitää, koska ne leijuvat sähköisinä ja näyttävät yhtä väsyneiltä kuin miltä musta tuntuu.

Varasin kampaaja-ajan. Huomasin lähestyväni vuosittaista kampaajakäyntiä huolestuttavan naiivilla valheellisen toivon asenteella: kun pää kevenee ulkopuolelta, myös ajatukset kevenevät. 

Tolkuttomat, tottelemattomat hapsut; kiitos kuitenkin, että kasvatte takaisin!

Niinhän ei tietenkään käynyt, mutta tukka kyllä keveni parikymmentä senttiä. Nyt sitä pitäisi tosin jaksaa vähän laittaakin edes joka toinen päivä.

Tilapäinen vieroitus hiuslenkeistä ja takaraivonutturasta

***

Mies on vuosien varrella aivopessyt mut joulusiivouksen kannalle. Tänä vuonna päätin, ettei joulusiivous saa kumuloitua joulunaluspäivien stressiprojektiksi, joka vie ajan, energian ja hermot. Aloitin hyvissä ajoin pienin askelein; kun uuni ja mikro ja jääkaappi on kuurattu ja kaikki ovenkahvat ja ovet ja kaapit pyyhitty ja tasoja peittävät röykkiöt purettu ja järjestelty pois silmistä, on paljon helpompi ryhtyä loppusilaukseen. Sain jopa siirrettyä Unirosvon napatyngän kylppärin uumenista roskiin; viime vuonna en ilmeisesti kyennyt tekemään sitä hormonipäissäni, puhumattakaan siitä että olisin heittänyt sen pois heti irrottuaan kesäkuussa 2014... (Vilpittömät pahoittelut, jos tämä tieto ällöttää jotakuta, mutta mulle se oman lapsen kuivunut napatynkä on samaa tasoa kuin maitohampaat, ja niitäkin moni säästelee!)

Huoh. Vähäpätöisiä ovat kotiäidin onnistumisen kokemukset.

Aikavaras sen sijaan saa onnistumiselämyksiä muustakin kuin hyvissä ajoin aloitetusta joulusiivouksesta. Hän muun muassa opettaa K-Mummia puhumaan suomea oikein (”Ei kuulu sanoa puttoo, ei se ole sana, pitää sanoa putoo tai putoaa, minä osaan sanoa ne jo oikein!”) ja hehkuttaa ongelmanratkaisutaitojaan arkisissa tilanteissa, esimerkiksi jos jalkakäytävällä pyörii tyhjä mehutölkki ja äiti epäilee, mahtaako se mahtua bussipysäkin roskikseen, jonne lapsi sen tahtoisi toimittaa: ”Hei mä keksin! Jee! Se voi mahtua sinne…vaikka…väkisin tunkemalla! Näin minä ratkaisin tämänkin ongelman.” 

Unirosvo osaa hänkin positiivisen palautteen taidon, ja kehuu itseään (”Hyvääää!”) jokaisesta suuhun päätyneestä lusikallisesta sekä muun muassa ilmeisesti onnistuneeksi mieltämästään kaatumisesta.