Yhtenä aamupäivänä postissa tuli ilmaisnäyte*
suomalaiselta kosmetiikkafirmalta. Age Preventing Day Cream, joka on kehitetty ”erityisesti
kaltaisillesi meneville äideille”.
Meni suklaapala lähes väärään kurkkuun; en mä mikään menevä ole. Kaikkea muuta.
Paitsi että vilkaistaanpa laiskaa päivää. Sellaista jona ei ole mitään erityistä. Aikavaras herättää varttia vaille seitsemän ja
nukkuu päiväunet puoli kymmenestä puoli yhteentoista, sitten puoli kolmesta
neljään. Iltanokoset sylissä seitsemästä puoli kahdeksaan, yöpuulle lopulta
kaksikymmentä yli kymmenen. Ja niissä väleissä vain ollaan. No ehkä käydään kaupassa vartin kärryttelymatkan päässä, tunnin reissu sekin, ja varmaan kolmenkymmenen kilon. Ja puistossa vauvakeinumassa. Ja pikku
kävelyllä, kun sisällä kitisyttää ja riehatuttaa liikaa. Mutta muuten vain ollaan. Tehdään
kotihommia. Leikitään. Lorutellaan.
Toisin sanoen seuraan Aikavarkaan perässä ympäri kämppää. Olen raapimispuu, kiipeilyteline,
purulelu, jumppamatto. Olen pyyhe, rätti ja talouspaperi. Ja menen. Koko ajan. Tänne ja
tuonne, hakemaan sitä ja tätä, estämään siirtämään turvaamaan auttamaan rauhoittelemaan seurustelemaan aktivoimaan lohduttamaan.
Menen heti kun itkuhälytin inisee. Menen heti kun näyttää vaaralliselta, eli
koko ajan. Menen hakemaan puklurättiä, noutamaan uutta vaippaa, lämmittämään
ruokaa, tuomaan vettä, siivoamaan pissan lattialta, noukkimaan vauvan roikkumasta uunin kahvasta ja pakastimen ovesta, koko ajan pitäisi ehtiä olemaan joka puolella, ja
vain kahdella kädellä ja jalalla.
No olenhan mä aika menevä mutsi.
Siinäkin ne kosmetiikkafirman markkinointi-ihmiset olivat
oikeassa, että tuoreet äidit on oikea kohderymä anti-age -tuotteille. Kun
katsoo peiliin ja näkee kymmenen vuotta vanhemmat kasvot kuin vuosi sitten,
kyllä sitä vähän tulee säikähdettyä. Valvominen, huolehtiminen, murehtiminen,
kiire, stressaaminen – niin mainitsinko jo valvomisen? Iho ei kiitä.
En ole yksin tämän apua miten paljon enemmän mulla on ryppyjä kuin ennen Aikavarkaan syntymää! -fiiliksissäni. Ilmiön tunnisti
vauvatanssikurssilla pari muutakin äitiä, ja ystävän taannoisissa polttareissa
toiset pari. Vuodessa viisi vuotta, totesi yksi. Niin pärstän kuin kropan puolesta kuulemma. Viidessä vuodessa kymmenen vuotta, analysoi toinen.
9 kuukaudessa 10 vuotta, sanon minä.
9 kuukaudessa 10 vuotta, sanon minä.
Että syyskuussa ei sitten juhlitakaan mun 30-vuotis- vaan
40-vuotissynttäriä.
* Näytettä ei lähetetty mulle blogin takia, vaan osoite ja tieto perheenlisäyksestä
oli saatu Väestötietojärjestelmästä
Muistan havainnoineeni tämän ilmiön kavereiden olemuksesta, kun heillä oli muutamia vuosia sitten pikkulapsivaihe, jotenkin se huolehtiminen näkyy naamasta. Nyt kun itse olen ryhtynyt tähän puuhaan 35 veenä, niin dippadai vaan! Ja mulla on vielä helppo 3-kuinen supertyytyväinen vauva... Että niitä näytteitä odotellessa :D
VastaaPoistaOi apua, se on siis totta ;-)Toivoin epärealistisesti jonkun sanovan että höpö höpö, ette te tuoreet kolmikymppiset äidit näytä päivääkään vanhemmilta kuin niissä viisi vuotta sitten otetuissa bilekuvissa. No minkäs teet. Kyllä se meneminen kuluttaa. Ja sitten ei tietenkään jää hirveästi aikaa huoltaa sitä omaa olemustaan. Joskus kun jotain vähän tekeekin raikkautensa eteen, niin pikkukaveri puklaa kaula-aukosta sisään, kiskoo tukon hiuksia juurineen leikin temmellyksessä ja raapaisee verinaarmun poskeen.
PoistaKiva kuitenkin kun tulit kommentoimaan :-) Ihana saada konkreettinen todiste siitä, että täällä käyskentelee joku muukin kuin hakukonerobotit!
Kyllä se feissi siitä palautuu, kun pääsee välillä irti äitimoodista, Hope So ainakin :) On pitänyt ennenkin kommentoida, mutta olen siinä valitettavan laiska. Mutta pakko sanoa, että tuo uusin kirjoituksesi on kuin minun suustani, olen myös ällötellyt salaa mielessäni "likaisia" ja tahmaisia lapsosia, kunnes, noh edestään löytää tämänkin! :)
VastaaPoista