Näkökulmaeroja, osa 2

Pari viikkoa sitten vietimme poikkeuksellisen sosiaalista torstai-iltapäivää Kupittaan puistossa kahden vauvatanssikurssilla tapaamani äiti-vauvaparin kanssa. Jossain vaiheessa hoitolaukuista kaivettiin putelia ja purnukkaa, lusikkaa ja ruokalappua.

”Ihanaa kun lapsi syö jo kiinteitä”, toinen äideistä huokasi. ”On niin paljon helpompi lähteä sen kanssa jonnekin!”

”Joo, ja nyt kun ei enää imetä. Se helpottaa menemistä myös! Ja muutenkin elämää,” toinen myötäili.

Mun otsaani muodostui haitari, joka saisi Kultainen Harmonikka -finalistit kateellisiksi, kun mietin millä logiikalla lähteminen, meneminen ja oleminen on nyt helpompaa kuin täysimetysaikana.  

Musta se on nimittäin päinvastoin:

• Miten kauan me viivytään? Pitääkö ottaa vain välipala mukaan vai myös päivällissose?
• Missä saa huuhdeltua nokkamukin jos tarvitsee? Mistä saa lisää raikasta vettä?
• Otanko omatekoista kasvissosetta? Mutta säilyykö se jääkaapin ulkopuolella kaksi tuntia turvallisesti, jos hoitolaukkuun vaikka paistaa aurinko? Toisaalta valmissoseet on aika hyytelömäisiä ei-mikrotettuina – mut kaikkialla niitä ei voi lämmittää… äh.
• Purkit, niin soseet kuin korvikkeetkin, painavat hoitolaukussa ja vievät tilaa tärkeämmiltä tavaroilta, esimerkiksi äidin varavaatteilta.
• Purkeista tulee roskaa. Tiskipöytä täyttyy huuhdelluista sosepurkeista ja korviketetroista alta aikayksikön.
• Vauvan soseruokailu on aika sottaista.
• Ruokaa täytyy muistaa ostaa kaupasta ja kantaa kotiin. Itse tehdessäkin vihanneksia pitää valikoida huolella ja ehtiä soseuttamaan ennen kuin ne mätänevät jääkaapin vihanneslokeroon. (8,5-kuinen sitä paitsi syö huomattavan paljon enemmän kuin 5-kuinen, vasta bataatin makuun pääsevä vauva. Puuroja ja soseita menee päivässä suunnilleen litran verran, lisäksi maidot päälle nyt kun en enää imetä kuin aamulla. Laskeskele siitä, mitä kauppakassit painavat ja miten nopeasti pakastimen sosevarasto tyhjenee.)

Ei. Vaikka nyt voi lähtiessä pukea millaisen tahansa paidan ylle – ottaen huomioon, että on ruokkivan käden ominaisuudessa roiskesektorilla – mun mielestä lapsen kanssa liikkuminen on ruokailun puolesta aiempaa hankalampaa. 

Ruokailua lukuun ottamatta lähteminen ja meneminen on kyllä helpompaa, kun arki ja vauvanhoito on rutinoituneempaa. Ja kesä! 

Kevyempien vaatteiden vuodenaika helpottaa. Ei tarvitse hikoilla mun ja Aikavarkaan yhteisen suosikin kypärämyssynkään kanssa (se äitiyspakkauksen kypärämyssy on aika huono, mutta mä olen vielä huonompi hankkimaan uusia tavaroita jo olemassa olevien ja mitenkuten toimivien tilalle). Jos epäilyttää, onko vaatetta liian vähän, lisäpaidan ja paksummat sukat voi heittää rattaiden alakoriin mukaan ja pukea missä vain. Aikavaras tykkää kun ei joudu makuupussiin, ja tekemistä ja kokemista ja kokeilemista on enemmän kuin lumen saartamana. Kun uloslähtö ei ole kokonainen projekti, takapihallekin voi poiketa seuraamaan kylvösten kasvua ja fiilistelemään nurmikkoa ja voikukkia vaikka vain vartiksi ennen iltatoimia.

P.S. Tapahtui tässä yhtenä iltana:

Aikavaras on Manducassa, kun valmistelen iltapuuroa. (Keittiön lattialla touhuava kaveri on ihan liian hasardi. Se nousee huteria tukia vasten ja kiskoo pakastimen ovea auki ja muksahtelee takaraivolleen lattialle ja kyllästyy ja roikkuu lahkeessa ja alkaa itkeä ja joitain asioita ei edes äiti pysty tekemään yksikätisenä.) Avaan puolen litran korvikepakkauksen tehdäkseni puuron siihen. Aikavaras tykästyy pirteän keltakylkiseen purkkiin ja viuh vaan kun pulleroinen käsi huitaisee puolen litran muovipullon kumoon ennen kuin ehdin sanoa EI (mikä tuskin auttaisikaan). Maitoa räjähtää pitkin työtasoa ja matolle, parketille, hellalle asti, ja tietysti sitä valuu lisää kaiken aikaa pöytälevyltä laatikoiden kahvoja pitkin lattialle.

Nappaan purkin takaisin pystyasentoon niin nopeasti kuin pystyn, mutta ääh sentään. ”Tuu auttamaan”, huokaan Miehelle, joka katsoo netin kautta jalkapalloa. Tietysti kentälle juoksee juuri silloin viuhahtaja ja Mies haluaisi tietysti nähdä, miten tilanne etenee. Hän tarttuu kuitenkin rättiin, koska hysterisoi aina parketin kosteusvaurioista. Minä moppaan Aikavaras kantorepussa, Mies pyyhkii pöytiä ja pintoja ja kiikuttaa kastuneen maton suihkuun. 

Mun maitorauhaset olivat imetyksen paria ekaa viikkoa lukuun ottamatta sen verran ekonomiset, että vaikka maitoa riitti Aikavarkaalle, mun ei tarvinnut turvautua liivinsuojiin. Ylimääräpisaroita ei tullut. Siksi väitän, että tilanne jossa musta olisi räjähtänyt monta desiä maitoa pitkin keittiötä, ei vain olisi ollut mahdollinen.

Sen pituinen se. 

Katso myös edellinen Näkökulmaeroja-postaus.