Muistiinpanoja elämästä joulukuussa 2015

Pojat leikkivät ja kinaavat. Aikavaras ei hyväksy sitä, että parkkitaloleikissä Unirosvo tunkee muovisen makkaran ja ranskalaisia parkkitalon hissikuiluun ja laskee ärisevällä krokotiilillä ramppia alas. Unirosvo ei hyväksy sitä, että Aikavaras alkaa riehuessa juosta hänet kumoon liian rajusti, ja menee protestina sohvalle lukemaan kirjoja. Sitä ei Aikavaras hyväksy. 

Aikavaras leikkii taikuria peiton alla

Aikavarkaalla ei ole ollut kuumetta vuoteen. Viime viikolla se sairasti merkillisen, suht flunssattoman pikakuumeen, joka alkoi iltapäivällä ja loppui iltayöhön. Note to self: kun sille ei kelpaa omenaviilis tai pähkinät ja kun se itkee ulkona että pelottaa pimeä metsä, se ei kiukuttele vaan sille nousee kuume. Niinhän se nousi, ja kylläpä oli erikoista, kun iltasatuunsa addiktoitunut lapsi tahtoi jättää kirjan väliin ja mennä nukkumaan puoli seitsemältä. ”Mahdollisimman lyhyt sitten jos on pakko”, oli vastaus, kun kysyin haluaako se että laulan unilaulun. Iltakymmeneltä se heräsi iloisena ja kuumeettomana, kävi vessassa ja söi pienen iltapalan, sitten pyysi mahdollisimman pitkän unilaulun ja meni takaisin nukkumaan.

Perus: verhotkin pois paikoiltaan.

Aikavarkaan puhe selkeytyy kuukausi kuukaudelta. Vaikeat sanat solahtavat suusta aiempaa kokonaisempina. ”Kaupunkilaiskarhu” on jo kaupunkilaiskalhu, ei enää paukunti…kautumpi…paupunki…äääh liian vaikea! Puuttuva l-äänne asuu jo melkein lapsen suussa, r-äänne ei sentään vielä. Konsonanttiyhdistelmätkin alkavat sujua. Pitsa oli pitkääääääään pissa. Kaksi oli kassi, taksi oli tassi, keksi kessi, ja niin edelleen. Pari viikkoa sitten Aikavaras heräsi eräänä torstaina ja osasi sanoa kaKsi. Lauantai-iltapalaksi hän haikaili PiTsaa. Isi tuli työmatkalta taKsilla. Sitä paikkansa löytänyttä k-äännettä tietysti ihasteltiin ja kehuskeltiin. Ja mitä isompi edellä, sitä pienempi perässä: Unirosvo kulki meidän muiden perässä hokien tät-S ja odotti kehuja siitä, miten hienosti hänkin sanoo taksi.    

Jotta ne löytyvät puskistakin

”Mä otan välipalaksi semmoisen kokkareen mantariineja että saan paljommin vitamiineja kuin kukaan muu koskaan!”

”Musta tulee isona tutkimusmatkailija. Käyn ihan joka paikassa ja tutkin maailman suuta! Enkä tule koskaan kotiin!” [hetken mietintätauko] ”Paitsi kesäisin ja syksyisin. Ja äiti sä voit tulla mun kanssa etelänavalle. Ja Unirosvo tulee myös joka paikkaan, hänestä tulee myös tutkimusmatkailija.”

Lapsi on myös lanseerannut uudissanan kiinnostella, joka tarkoittaa kiinnostavien asioiden hypistelyä. ”Saanko mä taas kiinnostella sitä kampaa automatkan ajan? Mitä Unirosvo saa kiinnostella?”

Ihan itse on taiteltu, ja sen huomaa

Unirosvonkin ilmaisu kehittyy. Ulosanti on huomattavasti etuvokaalipainotteisempaa kuin Aikavarkaalla saman ikäisenä, ja k-äänne on kummasti kateissa. Kukka on tyttä. Kuinka ollakaan, se kokee itsekin olevansa suloinen pikku ruusunnuppu, ja kutsuu itseäänkin nimellä Tyttä. Auto on tyytö. Joki ja koti on töti. Pipo on pöpö. Leipä on päppä. Rattaat ovat tättäät-s. Pois on pööp (Aikavaras sanoi kaksivuotiaaksi asti uaois). Lisää on tittää! Keinussa se hokee vartin verran – koska keinuminen on taas in – Tyttä, tittääÄÄ! Kunnes yhtäkkiä se toteaa: ”Tyttä, pööp.”

Että onhan tässä tulkitsemista. Mysteerejä tulee vastaan, esimerkiksi eräänäkin välipalahetkenä, kun kysyin haluaako se leivän jälkeen jotain muuta vielä. ”Mähmu”, se vastasi ponnekkaasti. Sitä mähmua sitten arvuuteltiin, mutta mikään ei kelvannut.

”Oletko sitten valmis, kysyin.

”Mäh-mu!” kuului kipakka vastaus ja se nosti kädet, että saisin nostettua sen syöttötuolista pois (toisin kuin isoveljellään, Unirosvolla ei ole ollut vielä mitään kiirettä harjoitella ylös alas kiipeämistä).

Hmmm…mulla alkoi raksuttaa. ”Miten Unirosvo sanoo valmis?”

”Mähmu!” se toisti iloisesti.

Sitten on pää. Se tarkoittaa paitsi päätä, myös jonkin laittamista jonkin toisen päälle ja jostain syystä myös kädestä kiinni ottamista. ”Pää!” se hihkaisee kurottaessaan asettamaan tutin pöydänkulmalle, kun akuutti tarve on ohitse. ”Pää!” kun se liittää leegon toisen päälle. ”Pää!” se komentaa käsi ojossa ulkona, ja tyytyväisenä asettaa pienen kinnaskätensä mun kämmenen päälle. 

Villasukissa luistelua ja Aikavarkaan pakkaamien matkatavaroiden purkamista matkalaukusta

Tämäkin postaus taitaa olla mähmu.