Nukkumatin Opel, oravariitoja ja suklaakalenterisolidaarisuutta

Minkä vauva-aikana skippaa, sen leikki-ikäisaikana edestään löytää? Me ei koskaan jouduttu lähtemään varta vasten autoilemaan, jotta vauva nukahtaisi edes hetkeksi. No, ei ollut autoa, mulla ei korttiakaan. Mutta nyt! Nyt. Kun uni ei lepäilystä, vieressä makoilusta, haukottelusta, shh nyt on päiväuniaika -hyssyttelyistä huolimatta tule, mutta väsymys on kuitenkin sen tasoista, että jo kolmen aikaan Aikavaras ei kestä elämäänsä (enkä minä sen äitinä olemista). Autossa se nukahtaa lähes saman tien (rattaissa ei, siksi yksityisautoilu...), ja sopiva kohde tai kohteen puutteessa reittivalinta takaa alle kymmenen minuutin palauttavat tirsat, joiden voimin siitä iltaan ei ole työmatkaleskivanhemmalle silkkaa helvettiä vaan pelkkää kiirastulta. Onneksi Unirosvo innostuu aina autoon menosta, kunhan ei seisota yksissäkään valoissa liian kauan.

***

Lapset ja kylmä, likainen vesi – mikä vetovoima siinäkin piilee. Tätättöön! oli yksi Unirosvon ekoista omaehtoisista ilmaisuista. Lätäkön lisäksi se hinkuu ojaan! Tänään aamupalalla Aikavaras ilmoitti tahtovansa lähteä puistoon uimahousuissa ja menevänsä uimaan. Koska mittari ilmoitti kolme astetta plussan puolella, kaikkea ei tänään(kään) voinut saada. Joten Aikavaras meni uimaan toppapuvussa. No, vettä oli vain polviin asti, mutta pipokin kastui, kun piti juosta karkuun äitiä joka koitti vihaisen näköisenä hakea pois sieltä ojasta. Tietysti siinä kompastuu, talventörröttäjät ja kaikki kun puskevat sieltä vedestä. Ei tehnyt kauheasti mieli lohduttaa, kun uimari itki sitä, että ojavesi roiskui silmäänkin. Saappaat olivat märät vielä iltapäivällä. 

"Minä vangin Unirosvon!" joku kolmevuotias hihkui huoneessaan, ja samalla alkoi kuulua Unirosvon kitinää. Tukalat oltavat varmaan tuolla leegojen, kirjojen, laatikoiden, pikkuautojen ja muun alla/seassa. Mutta arvatkaa halusiko se sieltä pois? Ei, vaan alkoi itkeä ja huitoi mun kädet veks kun koitin nostaa ylös. "Meillä on leikki kesken", ilmoitti Aikavaras. Unirosvo vahvisti asian nyökkäämällä.

***

”Ovava!”

”Missä! Tuolla! Mäkin näin!”

”ÄTÄÄH!”

”Unirosvo sanoi etten mä nähnyt! Näin mä!”

”Niin näitkin.”

”ÄTÄÄH!”

”Näinpä mä! Kyllä näin!”

”OVAVA, ÄTÄÄ!”

”BYYYÄÄÄÄÄH! NÄIN MÄKIN ORAVAN, BYÄÄÄH!”

”ÄÄÄÄÄÄÄÄÄ! BYÄÄÄÄÄ!”

”Nyt hiljaa! Kaikki näki oravan. Kaikille riittää oravia katseltaviksi!”

Tätä tai jotain tämän variaatioista joka ainoa päivä joka aterialla vähintään kerran. Niin no, ei pimeällä, silloin ei kukaan näe onko vai eikö ole oravia. Onneksi on kaamos.

***

Olin näemmä julkaissut tänään postauksen ilman otsikkoa ja vailla sisältöä. Selvisi sekin, mitä Aikavaras hihitteli, kun sai katsoa valokuvia sillä aikaa kun ripustin pyykkejä Unirosvon nukkuessa päiväunia. ”Mä painoin nappeja”, se totesi. Blogger vilahti, tajusin sen vasta jälkikäteen mutta unohdin tarkistaa, mitä se siellä puuhasi. Oli se ajastanut luonnoksiin huomiselle myös postauksen, jonka otsikko kuuluu ”Rex x bu v b vvbbhveqqtyg y ewdaycyf!!!” Aika hyvin, se nimittäin leikkii joka päivä olevansa dinosaurus rex. Unirosvo on kuulemma dinosaurus rax. Sitten ne molemmat ärisevät puoli tuntia niin, että mulle tulee kuuntelemisesta kurkku kipeäksi.

***

Monta summittaista luukkua auki jo tokana päivänä! Mikä yllätys. Tosin syy on eri kuin mulla vajaat 30 vuotta sitten.

Aikavaras sai Vaarilta tämän obsessiolempijoukkueen suklaakalenterin. Aikavaras murehti aamun tullen sitä, ettei Vaari ollut tajunnut hankkia samanmoista pikkuveljelle, joka yllättäin ei olekaan enää vauva. Onneksi neuvokas keksii ratkaisun: ”Nyt minä tiedän! Voin lainata joka aamu yhden luukun Unirosvolle!” Niin suloisesti ne imeskelivät pahaa kalenterisuklaata kylki kyljessä kolmen minuutin ajan, etten hennonnut huomauttaa luukkujen loppuvan sitten tiedoksi vain kesken. Pitää varmaan ostaa seuraavalla kauppareissulla alennuskalenteri, jotta Aikavarkaan suklaalainaamo voi toimia tarkoituksenmukaisesti jouluaattoon asti.