Back to päiväkoti, luonnon kosto ja oikolukuhaaste

Aikavaras palasi 10 viikon kesäloman jälkeen päiväkotiin puolipäiväläiseksi. Siirtyminen isojen ryhmään sujui mutkattomasti, kun pari hoitajaa pienten ryhmästä seurasi mukana – niin ja tietysti valtaosa isoiksi kasvaneista ex-pienistä. No, pienen päiväkodin plussaa on sekin, että isojen puoli tiloineen, hoitajineen ja lapsineen oli jo valmiiksi tuttua. Aikavaras on iloinen ja innoissaan; viimeisinä lomaviikkoina se muisteli päiväkotikavereita ja -puuhia sekä oli silminnähden jo vähän tympääntynyt peruspuistoiluun peruskokoonpanolla.

(Eli lisää jänniä aktiviteetteja, joku ehdottaisi? Innostuuhan se niistä, joo. Mutta. Kaiken erikoisemman tekemisen ja menemisen kääntöpuoli on, että sekä lähtöä odottaessa että kotiin palatessa Aikavaras saa herkästi superraivostuttavia sekoilukohtauksia puremisineen kaikkineen. Anna mulle tavallinen pettymysraivari koska vain, mutta se kun lapsi räkättäen sekoilee ympäriinsä ja sylkee lattialle ja tunkee kokonaisen sukan kokonaan suuhunsa ja vastustelee kaikin voimin sekä hampain perustoimenpiteitä – vessa ja käsienpesu kotiintullessa, iltapesu kun on iltapesuaika… – niin, siinä on vitsit vähissä. Tämä toistuu ja toistuu kerrasta toiseen riippumatta siitä, onko vai eikö ole nälkä, miten riittävästi on nukuttu, ja miten hyvin – yleensä e-rit-täin hyvin – seuraavia siirtymätilanteita on pohjustettu. Kun kotiovi aukeaa, tsädäm, sekoilu alkakoon! Lisää yhtälöön yksi yksivuotias, joka on ollut ihan ookoo siihen asti mutta kotona tahtoo äkkiä olla äidinsylissääidinsylissääidinsylissä ja huutoitkien kulkee perässä  mikäli sylissäolo ei onnistu heti, niin saat selville, miksi en ole toistaiseksi ollut kovin halukas lähtemään yksikseni tämän kaksikon kanssa kovinkaan erikoisiin seikkailuihin. Koska sitä kotiinpaluukaaosta, joka on enemmänkin todennäköinen kuin pelkästään potentiaalinen, on tällä hetkellä yhden aikuisen tai ainakin mun melko mahdotonta peitota kunnialla.)

***

Takapihan puskan alla on majaillut keramiikkasammakko jo useamman vuoden ajan. Jostain syystä edes ikiräpeltävä Aikavaras ei liiemmin kajonnut sammakon rauhaan. Unirosvo keksi kuitenkin alkaa nostella sitä, kun päänsä kokoisten talon reunuskivien nostelu ja heittely kurjasti kiellettiin. No, kävi ilmi että vuosien varrella muurahaispataljoona oli asettunut taloksi sammakon sisuksiin. Ne eivät tietystikään ilahtuneet siitä, että pulleakätinen, puurotukkainen jättiläinen repäisi talon sijoiltaan ja käänsi ympäri, heitti ruohikollekin. Aiai, muistan kyllä miten se kirvelee, kun muurahainen puraisee. En yhtään ihmetellyt itkun äänenvoimakkuutta, kun muurahaisia oli kaksi kädensyrjässä, yksi kaulassa, yksi korvan takana ja yksi vaipanreunan alla.

”Muujahaiset hyökkäs Unijosvon kimppuun!” Aikavaras muisteli seuraavana päivänä takapihalla.

”Niin hyökkäs. Ehkä Unirosvo nyt osaa antaa sammakon olla rauhassa.”

”Niin…tai sit ei.” Aikavaras vilkaisee pikkuveljeään, joka taapertaa kädet ojossa. Kädet ojossa kohti sammakkoa. 

***

Kaverini kysäisi, voisinko auttaa tarkistamaan yhden tieteellisen artikkelin englanninkieltä. Totta kai, vastasin. Ajatusprosessi meni jotakuinkin näin: Kiva päästä tekemään välillä jotain asiallista hommaa! Jotain missä oon hyvä! (Toisin kuin kokkaus ja lastenkasvatus.) En mä kyllä ole tosi tosi pitkään aikaan työskennellyt englanniksi, ja tässä välissä valvoin muutaman vuoden putkeen, joten voin olla vähän ruosteessa, tai siis ihan puhkiruostunut… mutta ei se nyt mitään ydinfysiikkaa voi olla. Sain sen artikkelin sähköpostissa. Avasin dokumentin. Kylmä fakta oli, että voi. Voi se olla ydinfysiikkaa, jos se kaveri kerran tekee väitöskirjaa ydinfysiikasta. No onneksi se on kaveri, voi sanoa rehellisesti että yritän parhaani mutta jos tämä olisi maksettu toimeksianto, en voisi ottaa sitä vastaan. Ja että onnea, harvoin olen lukenut 18 sivua tekstiä josta en ihan tosissani ymmärrä yhtään kokonaista lausetta. No, toisille on annettu kauhalla ja toisille siivilällä. (Tai sellaisella spagettia varten tarkoitetulla reikäkauhalla.)