Viikko ilman tuttia sekä muita valittuja kuulumisia

Näitä kuuraisia aamuja, joina pukeminen on liian hidasta fleecetakkeineen ja "ei en halua hanskoja haluan ulos ilman takkia" -inttämisineen, ja pyöräily kirpaisee keuhkoja. Näitä iltapäiviä, joina syysauringossa hehkuvat ruskapuut suorastaan särkevät silmiä kauneudellaan. Ohimenevyydellään.

Näitä hetkiä, kun aamulla hätkähtää nähdessään esikoisensa: miten pitkä siitä on tullut! Kun yllättyy jatkuvasti, miten monta laulua kuopus jo osaa laulaa, miten monimutkaisia ajatuksia senkin aivolohkoissa kehkeytyy. Kun viivyttelee töihin lähtöä, ettei missaisi ylimääräisiä minuutteja aamupöpperöisten lasten kanssa, niiden sileät selät ja lämpöiset posket ja tarkertuvat kädet. 

Sellaisia ja paljon muita on nykyisin.

Aikavaras hyppää lehtiojassa lepäävän Unirosvon yli

Päiväkodin vasu-keskustelun mukaan Aikavaras on nyt neljä täyttäneenä hauska, utelias, iloinen, verbaalisesti ja liikunnallisesti lahjakas lapsi, joka on löytänyt vakiintuneen kaveripiirin ja osaa leikkiä sovinnollisesti monimutkaisia, juonellisia leikkejä. Piirtäminen ei innosta eikä oikein suju, maalaaminen on puolestaan kivaa, rakentelu vielä hauskempaa. Mielikuvitus on lennokas, keskustelutaidot erinomaiset, ja taipumus lähteä mukaan hölmöilyihin ja liian rajuihin riehumisleikkeihin on myös täysin ikätasoinen.

Unirosvo löysi kadonneen k-äänteen muutama viikko sitten. Toutasta (toukka) tuli aivan varoittamatta koukka. K vilahtaa siellä sun täällä, ei vielä ilmesty ihan joka sanaan joissa sitä odotettaisiin. Ja useampaan otteeseen Unirosvo on kulman takaa huudellut mulle, että "vaipassa on iso takka!"

Jee jee, tulisijat on olennaisia talven tullen.

Ostin naapurilta Aikavarkaalle sisävaatteita seuraavan vuoden puolentoista tarpeiksi, sovittelin Unirosvolle Aikavarkaan jäämistöstä talvivaatteet ja hankin kirpputorilta, jonne viimeinkin pitkällisen suunnittelun jälkeen ennätin, Aikavarkaalle talvihaalarin, joka välttänee vähintään vuodenvaihteeseen asti.

Ihan oikeasti? 85 euroa käytetystä toppahaalarista? On se toki kivannäköinen ja ilmeisesti jotain hyvää merkkiä, mutta tuolla hinnalla vaatteen alkuperäishinta on mitä, yhdeksänsataa? Materiaali suojaa lasta oppimisvaikeuksilta, kausittain muuntuvilta influenssaviruksilta ja auton alle jäämiseltä? (...okei, sellaisesta maksaisin mielelläni enemmänkin. Mutta vitsit sikseen, en käsitä tuollaisia hintoja kirpputorilla.) (Tuo ei ollut se ostamani haalari.)

Ja niin, se tutittomuus. Tutit menivät ensin vaivihkaa rikki, sitten ne ripustettiin oravavauvoja varten leikkipaikan koivunoksalle. Unirosvon kyynelviiruisissa kasvoissa ja väpättävissä suupielissä heijastui luopumisen haikeus siinä koleassa tuulessa heiluvia tutteja tuijottaessa. Se lauantai meni kuitenkin hirmu hyvin - etenkin ottaen huomioon sen, miten vakiintunut tapa tutin suuhun sujauttaminen oli ollut - lukuun ottamatta nukkumaanmenoja. Päiväunia edelsi puolen tunnin huutaminen, mutta nukahduksen tullessa uni kuitenkin sujui, ja päiväunilta heräsi iloinen poikanen, joka ei poikkeuksellisesti pyytänytkään tuttia saman tien herättyään.

Iltanukahtaminen...no se karjuminen oli melko eeppistä. 50 minuuttia nukkumaanmennessä, sitten pari tuntia unta palloon, minkä jälkeen olikin voimia herätä ja alkaa protestoida uutta tilannetta ihan täysillä. Se kirkuminen oli jotain aika kamalaa, sitä jatkui tunnin ja jouduin pitelemään lasta paikoillaan ihan tosissani, ettei se olisi loukannut itseään. Aikavaras sai samanikäisenä noita raivareita alituiseen ja harva se yö, mutta Unirosvolta näitä ei juuri ole nähty. Tätä on viivytetty kuukausitolkulla, mutta olin jo edellisenä viikonloppuna päättänyt, että tänä lauantaina se tapahtuu, joten omat henkiset valmistelut oli suoritettu, ja aika tuntui otolliselta. Ehkä tämän oman vakuuttumiseni myötä pystyin myös pysymään rauhallisena sen raivokirkumisen edessä, korvatulpat korvissani, ja luottamaan siihen että kyllä se tästä helpottaa kohta puoliin. Kun sitten tunnin kuluttua kyllästyin ja ilmoitin lapselle, että menen nyt pesemään hampaani ja käymään vessassa, voit tulla mukaan jos haluat, itku katkesi siihen. Laantui nikotteluksi ja rauhoittui kokonaan. "Joo, mennään vaan, mää tykkään äiti siitä kun sä peset sun hampaat. Mennään vaan vessaan, mää voin kanssa vaihtaa mulle kuivan vaipan. Mulla on iltapalanälkä! Kato tuolla on isi. Ton nimi on Isi, äiti!" Itkusilmästä sukeutui silmänräpäyksessä juttutuulella oleva seuralainen, joka sovinnollisesti piti seuraa, antoi vaihtaa kuivat vaatteet raivohiestä ja kyyneleistä kastuneiden tilalle ja ahmi kulhollisen jogurttia ja täysjyvämuroja, kun ei ollut tutti-ikäväitkultaan saanut iltapalaa syötyä ennen sitä alkuperäistä nukkumaanmenoaikaansa. Näiden hommien jälkeen Unirosvo meni rauhallisesti nukkumaan ja nukkui aamuviiteen asti, eikä silloinkaan tullut itkua vaan sitä tavallista kähmintää ja möngintää.

Sunnuntaina tutittomuuden aikaansaamat nukkumaanmenoitkut menivät ohitse huomattavasti nopeammin, muistaakseni peräti muutamassa minuutissa. Päiväaikaan Unirosvo on välillä kysellyt tuttia, jolloin olen kysynyt, muistaako hän missä tutit ovat. "Oravavauvoilla!" Unirosvo on nauranut. "Oravavauvat on nyt näin, näin iloisia [huitoo käsillään laajoja kaaria], ne ei itke yhtään." Homma on sillä kuitattu.

Viikon varrella lapsi kuitenkin nappasi flunssan, ja kun nenä vuoti ja yskä herätteli alituiseen, myös muutama uusintatuttiraivari koettiin iltayöstä. Miehellä olisi ollut jemmassa yksi tutti äärimmäisiä hätätiloja varten, mutta musta senhetkinen tilanne ei vielä ollut sellainen, etenkin kun yskäisenä se tutti ei kuitenkaan pysy suussa vaan lentää kadoksiin harva se hetki. Siispä kohtuullisella kärsivällisyydellä, korvatulpilla ja neuvottelulla taltuttamaan huutokohtaukset, joiden jälkeen yö sujui niin kuin sen voi olettaa sujuvan jos joku yskii naamalle jatkuvalla syötöllä. (Mutta pääasia että ei huutanut enää tuttia.)

Päiväkodissa Unirosvo ei ole pyytänyt tuttia toukokuun jälkeen, joten tiesin, että tutti on enää pelkkä kotiin ja äitiin yhdistynyt vakiintunut käytäntö, josta poisoppiminen ehkä tuntuu aluksi hankalalta mutta onnistuu kyllä. Ja totta vie, vaikka nukkumaanmeno on ehkä hankaloitunut näin viikon kokemuksella arvioiden muutamalla minuutilla, lopun aikaa päivästä Unirosvo on iloisempi ja laulaa paljon enemmän, kun tutti ei enää tuki suuta. Mainiota, etenkin kun taaperon sävelkorvakin on meidän geenit huomioiden hämmästyttävän raffinoitunut!

Mielenkiinnosta luin, mitä olen raportoinut kaksi vuotta sitten Aikavarkaan tutista luopumisesta. Miten paljon detaljeja sitä voikin unohtaa!