perjantai 3. maaliskuuta 2017

"Käsi oikea sanoo hyvää huomenta, hyvää hyvää huomenta!"

Lasten kanssa sitä huomaa, miten erilaisia kesken unen herätyksiä voi olla. Jos siis ylipäätään on nukkunut.

Vauva-aikana on koliikkikirkumista, nälkäitkua, puklaamista, kakkaamista, omia unetkeskeyttäviä epämukavuuksia tiehyttukoksista hormonihikeen ja siihen, että mikä sillä lapsella on hätänä kun nyt se ei ole herättänyt.

Sitten saapuvat ajat, jolloin on tarve vaihtaa pissaiset lakanat keskellä yötä ja pahat unet.

Lopulta sitä ei ylläty, kun alkaa (liian varhain) aamuisin heräillä nelivuotiaan tarmokkaisiin kuiskauksiin korvassaan:

"Tästä perheestä isi kuolee ensimmäisenä."

"Mhmhm...mitä?"

"Tästä perheestä isi kuolee ensimmäisenä", vahva kuiskaus toistaa pimeydestä. "Sitten sä."

"Ai?" (Varmasti unenpuutteeseen. Not surprised!)

"Sitten mä! Ja viimeisenä Unirosvo! Koska hän on nuorin. Ja isi on vanhin. J sä olet seuraavaksi vanhin. Ja mä olen toisiksi nuorin. Siksi mä kuolen vasta toiseksi viimeisenä."

"Mmm. Levätään vielä. Nyt pää tyynyyn."

Tai:

"Mieti äiti, eikö olisi jännää jos pokaalit oppisi itse ojentamaan itsensä ihmisille?"

Oi, olisi.

Melkein yhtä jännää kuin jos joskus saisi heräillä omia aikojaan!

Tai: 

"Ei se haittaa jos joku leikkaa sut halki. Mä rakastaisin silti sitä sun jäljellä olevaa puolikasta."

4 kommenttia:

  1. Meillä just hammaspesulla 5-vuotias kysyi "koska sä ajattelit kuolla?" ja sen jälkeen että "ja kuinka pitkä aika menee että mummi kuolee?". Vähän oli huonosti muotoiltu hältä, mutta samoja pohdintoja ikäjärjestyksestä... Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kai ne isot asiat putkahtelee jatkuvan aivoissa käsittelyn tuloksena näin. Poimintoja viime päiviltä:

      "Mummi, sitten kun sä kuolet, me tullaan hakemaan toi sun kanakoriste, kun meillä on vain yksi ja siitä tulee aina riitaa."

      "Missäköhän isi viipyy? Ehkä hän on jäänyt auton alle ja hänestä on jäljellä pelkkää muusia."

      Oli vaihe jolloin kuolemisteema teetti iltaitkuja, siitäkin huolimatta että aihe ei ole konkreettisesti liipannut läheltä meitä. Nyt noi on tuollaisia lakonisia toteamuksia, pikku pommeja peruskeskustelun lomassa.

      Poista
  2. Kyllä siellä on sellaisia ajattelijan alkuja kasvamassa, että :D Meillä mietitään tällä hetkellä kuumeisesti sitä, kenen kanssa mennään naimisiin. Usein tytär on menossa naimisiin veljensä kanssa. Tai serkun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, huhhuh. Täälläkin veljekset menee välillä salaa naimisiin keskenään. Korut kaulaan, aurinkolasit päähän, kellot ranteeseen ja ehkä vielä Turtles-naamiot. Sitten ovat valmiita. Ja siitä alkaa kuumeinen pohdinta, mistä he saisivat vauvan.

      Poista