Viime ja tämä viikko: oksennusta, uhmahuutoa ja vähän ripuliakin

Jäi hieman odottaviin tunnelmiin tuo viime viikon keskiviikon postaus. Odotus palkittiin!

Torstai-iltapäivänä ajattelin, että tulipas tosi hassun kehno olo tuosta kirkkaassa kevätauringossa ulkoilusta toipilaan ja terveen lapsen kanssa. Että luulisi, että olisi ihan mukava fiilis, mutta kummasti vääntää vatsalaukkua. Ehkä se menee ohi syömällä. Ehkä se menee ohi töitä tekemällä. Ehkä se menee ohi jos vähän lepää. No, muutaman tunnin itsepetoksen jälkeen se meni hetkeksi ohi oksentamalla. Ilostuin aidosti siitä, että aktiivinen oksennusvaihe käynnistyi vasta lasten nukkumaanmenon aikaan ja loppui jo ennen puoltayötä. Jäi siinä aamuyöllä pari tuntia tilaa nukkumiselle, eikä lastenhoito kärsinyt turhasta oksentelusta. Eikä tarvitse arpoa aamulla, voiko viedä lapset hoitoon vai ei, kun ei itsekään voi mennä töihin.

Mun piti piirtää paidat, Aikavaras piirsi loput. Isompi on hän itse, pienempi vieressä pikkuveli. Pihalle on kuitenkin päästy päivittäin.

Perjantaiaamuna sitä olikin pirteä olo! Etenkin kun ei voinut juoda kahvia. Koska vatsatautitoipumiseen varaamani smoothiet eivät selvästi sisältäneet kofeiinia, seurasi takova päänsärky, joka kaiutti poikien riitelymetelin mukavasti. Kun olo koheni iltapäivällä ja mieli alkoi tehdä etäisesti mozzarella-pakastepitsaa (luotettu turvaruoka jo Unirosvon odotusajan pahoinvointiviikoilta, muistaakseni) ja sain vihdoin luotsattua kahden hengen lapsilauman eteiseen pukemaan, jotta olisi kipaistu autolla pikkukauppaan, olikin hyvä hetki Aikavarkaan alkaa oksentaa pitkin keväthaalariaan ja eteisenkaapin peiliovea.

Mutta siinä missä viittä vaille kolmevuotiaalla oksennuskulho on lähinnä absurdi ajatus ja lapsessa suoranaista kauhua herättävä kohde, nelivuotiaalla konsepti toimi varsin hyvin, mistä olinkin koko loppuperjantain hyvin kiitollinen. 

Raadot olkkarissa. Huomaa poikkeukset normeista: 1) sohvalla makaava Unirosvo, 2) poistettu olohuoneen matto, 3) roiskepyyhe Aikavarkaan alla, 4) oksennuskulho Aikavarkaan oikealla puolella.

Perjantai-iltana Aikavarkaan nukahdettua viimeisen oksennuksensa jälkeen kuurasin viimeisillä voimillani ovenkahvoja ja valokatkaisimia pintatartuntariskin minimoimiseksi. Lauantaiaamuna Mies oli ilmestynyt takaisin työmatkaltaan, ja koko sairastupa osoitti vahvaa paranemispotentiaalia. Aikavaras oli heti toimintakunnossa ja ahmi mahan täyteen muroja. Unirosvon oksennustauti oli kyllä jättänyt jälkeensä monen päivän väsyneen ja itkuisen ja ruokahaluttoman velttouden, mutta siinä vaiheessa, kun se pyysi mua keittämään kattilallisen spagettia nälkäänsä ja alkoi taas kiukutella päiväunille menemisestä (sen sijaan, että olisi itse pyytänyt pari tuntia tavallista päiväuniaikaa aikaisemmin "pelkkää nukkumista, ei lainkaan lounasta"), tiesin että hyvä tästä vielä tulee.

Jonain vähän pirteämpänä hetkenä Vuorella rikkomassa jäätä. En muista enää tästä mitään, mutta taisi olla viime viikolla, koska tällä viikolla sitä jäätä ei enää ole.

Uusi viikko alkoi kuitenkin vähän tahmeasti ja Mies lähti taas työmatkalle kahden vieraileva tähti -päivän jälkeen. Juuri kun uhmakirkumiskohtausten ja väsymyskiukuttelujen siivittämästä alkuviikosta oli selvitty, oli vissiin hyvä aika Unirosvon hankkia päiväkodista ripuli (selvästi eri virus, koska välissä oli viikko normaalia vatsantoimintaa). Eilisestä iltapäivästä asti ollaan taas oltu kotikaranteenissa, mutta Mies palasi reissustaan ja pääsin siksi tänään töihin osaksi päivää (ja Unirosvon ripulikin kaikeksi onneksi kesti vain muutaman tunnin). Tuntui aika mukavalta saada vaihteeksi karata kotoa varttia yli seitsemän ja jättää tilapäisesti, erittäin tilapäisesti taakseen viime aikoina turhan tutuksi käynyt kolmivuotisuhmakirkuna, joka johtui siitä, että Pikku Kakkosesta tuli väärä ohjelma ja tämän tultua julki sille sorretulle katsojalle kehdattiin tarjota mahdollisuutta katsoa juuri toivomansa ohjelma.

Traumatisoituneesta tilityksestä huolimatta pääsimme vähällä. Mutta nyt odotan sitä kohu-noroa kylmän hien kanssa, koska nämä kokemukset taisivat olla pelkkä lämmittelykierros, joka antoi amatöörien hioa toimintatapojaan ja -valmiuksiaan tositoimia varten.