Unirosvon eka vatsatauti ja maailman ankein iltasatu

Oksennuskippo viittä vaille kolmevuotiaalle: hieno ajatus, mahdoton toteutus (ellei harkitse jotain jeesusteipillä leukaan kiinni -ratkaisua, josta kuitenkin koituisi enemmän häiriötä kuin hyötyä).

Unirosvo heräsi eilen aamulla tavalliseen tapaan viisi minuuttia ennen kuin mun kello soi. Avasi suunsa, kurtisti otsaansa ja pulautti kaaressa oksennusta tyynylle, seinälle, peitolle, lakanalle, unipuvulleen, mun päälle ja ties mihin se suoraan kattoa kohti suihkunnut osuus lopulta laskeutui. Koostumus oli tymäkkä, edellisen päivän lounaan rippeetkin kelluivat mukana.

Leikkipaikalla pari päivää sitten. Pitkästä aikaa välikausihaalarit, jotka mun puolestani saisivat jo korvata topat tältä sesongilta kokonaan. Keinujen alle oli kertyneet hurjat lätäköt, joita valuteltiin ojituksen avulla tyhjiksi ja täytettiin uudestaan heittämällä loskakokkareita sinne sulamaan.

Mies oli lähdössä reilun tunnin päästä työmatkalle, joten kun olin siivonnut ja rauhoitellut sotkuisen lapsen ja selittänyt tilanteen oksennusitkuun heränneelle isoveljelle, hyppäsin autoon ja ajoin sateessa töihin hakemaan huppupäisenä hahmona aamuhämärissä (en siksi, että koittaisin liikkua salassa laittoman aikaisin, vaan koska oli very bad hair day; mutta en kyllä nähnytkään ketään yhdelläkään käytävällä) koneen, hiiren ja muistiinpanokansioni. Muutamaa tuntia myöhemmin ihmettelin, mitä oikein olin kuvitellut. Tekeväni töitä samalla kun pojat (koska tervekään sisarus ei saa mennä päiväkotiin jos toinen oksentelee) leikkii tyytyväisinä ja katsoo välillä Netflixistä maltillisesti yhden jakson jotain rauhallista ohjelmaa?

Totuus oli, että kun yhden oksennuksen oli saanut siivottua, tuli toinen. Ja se kippo, jonka Mies koneenhakureissuni aikana oli sijoittanut Unirosvon tuntumaan, oli täysin hyödytön, koska aina kun mahassa alkoi kiertää, Unirosvo suuntasi vikisten kohti mua. Joskus se ehti syliin asti oksentamaan, joskus vain jonnekin muualle.

Aikavaras kiintyi pari viikkoa sitten H.C. Andersenin "Lentävä matka-arkku" -satuun, jonka löysi meidän "sotkuvarastostamme" (oik. vaatehuone, mutta lasten suusta etc.) hakiessaan sitä Lumikki-satua, jonka olin takavarikoinut, koska sen joka virkkeessä surmataan/tapetaan/paloitellaan joku. En lue. Mutta onko tämä parempi?

No, Aikavaras rullasi esimerkillisen avuliaasti matot pois lattioilta (keittiön maton kohdalla se tosin oli aivan liian myöhäistä) ja keräsi ennennäkemättömän rivakasti lelunsa talteen nähtyään, miten pehmomandariinille ja parille sen lelukaverille kävi, kun ne olivat metrin säteellä oksentavasta pikkuveljestä.

Luulitteko että se oli siinä? Ehei. Tässä tarinan loppu. "No niin. Ja nyt, hyvää yötä kulta, ja kauniita unia!" 

Puolenpäivän jälkeen tilanne rauhoittui ja töitäkin sai tehtyä. Iltapäivällä päästiin ulos ja Unirosvo suostui syömään päivällistä, joten kuvittelin homman olevan jo ohitse, mutta iltatoimien jälkeen kuopus uudelleenlaatoitti vielä muutaman neliön lattiapinta-alasta, pitihän ne iltapäivän aikana imetyt pillimehut ja päivällinen jonnekin ulkoistaa.

Sen koommin ei ole oksennuksia täällä nähty. Unirosvo on vielä väsynyt ja ruokahaluton, ja mä ja Aikavaras ollaan nyt aikapommeja, sen verran reilusti jäätiin eilisen aikana, eikä täällä omassa kodissaan voi ihan ebolasuoja-asussa liikkua ja elää. Kurjemminkin voisi olla; tänäänkin päästiin ulos, aurinko paistoi, nähtiin leppäkerttuja, sain tehtyä vähän töitä (jotka ei katoa mihinkään poissaolopäivinä) ja jääkaapissa on oksennustautiruokavaranto kunnossa mahdollista seuraavaa uhria silmällä pitäen.