Katsaus taaksepäin ja lähdön hetkeä kohti

Unirosvo alkoi tykätä talviulkoilusta. Kasasi kerta toisensa jälkeen pulkan täyteen jäisiä lumikokkareita ja hinasi pulkkaa puistosta kotiin, hitaanpuoleisesti mutta sitäkin päättäväisemmin. Sopivasti sitten tulikin plussakelit. Tehtiin Aikavarkaan kanssa lumiukkoa sateessa, Unirosvo makasi räntälätäkössä ilmeisesti juomassa.

Matkaanlähtö lähestyy. Enää neljä yötä! Vaatteet on suurin piirtein valikoitu ja pesty; loppuviikko luuhataan sekundassa ja ladotaan kasoja laukkuihin. Ruokahuolto saattaa tuottaa yllätyksiä pakastimen lähtötyhjennyksen vuoksi. Kun pitää käyttää tämä ja tuo ja nämä ja nuo, saattaa lautaselle ilmestyä melko sörsseleitä. Toisaalta ruoanlaittoon uhratun vaivan ja ajatusten määrä korreloi käänteisesti lasten ruokahalun kanssa. Mitä hätäisempää ja epämääräisempää, sitä paremmin uppoaa.

Pojat käyttävät Kauppasedältä jääneitä elintarvikelaatikoita veneinä, joista voi katsoa Kaupungin Sankareita äidin kokatessa.

Matkaanlähdön lähestyessä paniikkikin kasvaa. Mulla on esimerkiksi non-stop-influenssatutka päällä. Käytin pojat Mehiläisessä jouluisen (ilmeisesti) rs-viruksen komplikaatioiden jälkitarkastuksessa. Joka puolella kaikui kuolemayskä, kuumeisia ihmisiä tärisi vinossa penkeillä. Lapset pitivät nipottajana, kun eivät saaneet koskea mihinkään tai jäädä leikkimään, lääkärit puolestaan käskivät tarkastuksen jälkeen marssia suoraa päätä ulos edes vilkaisematta leluja ja kahvoja, sen verran noususuhdanteinen epidemia on. Ei automarketteja, sanoivat. Ei yleisiä leikkipaikkoja, ei ostoskeskuksia.

Aikavarkaan leikit ovat keskittyneet viime aikoina matkustamiseen. "Hei sohva on juna! Nyt kaikki tavarat junaan! Äiti hain sulta viisi kauppakassia, ne on mun matkalaukkuja, katso pakkasin ne täyteen, nyt on vaunu täynnä, otetaan vielä Unirosvo viimeiseksi matkatavaraksi. Nyt mennään!" Käsi ylös, moniko kuvittelee että tuon pakkaamisen ja matkustamisen jälkeen lapsi jaksaa vielä PALAUTTAA tavarat omille paikoilleen... Niinpä. "Äiti sä PILAAT mun leikin! Sä sotket kaiken! Me tarvitaan niitä täällä matkalla!"

Mies on Singaporessa. Aikavaraskin ilmoitti, että isona hänkin matkustaa usein Singaporeeseen katsomaan kuplia. Sitten isona, kun hän on onkimistäti. Tulevaisuudensuunnitelmat ovat nimittäin muuttuneet: Aikavaras ei aiokaan enää palomieheksi, eikä tutkimusmatkailijaksi, vaan onkimistädiksi, joka asuu erikoismaatilalla ja omistaa lehmiä ja järven.

Aikavarkaalla riehuminen heittää edelleen helposti överiksi, väsynyt tai ei. Seuraa kirkumista, riuhtomista, sokeaa mitään kuulematonta hysterianaurua, kohtaus joka yhden aikuisen läsnäollessa pysäyttää kaiken muun toiminnan ja saattaa viivyttää uloslähtöä, ruoanlaittoa tai nukkumaanmenoa helposti puolella tuntia, riippuen omasta mielentilasta ja Unirosvon reaktioista. Miten voi kolmevuotias olla niin kamala. Samalla, tai ainakin hetken päästä, niin ihana. Nukkuessaan häkellyttävän saman näköinen kuin kaksiviikkoisena. 

Unirosvo ihmettelemässä joululahjaksi saamaansa verhoa - tästä on jo aikaa, tukka oli vielä niskaan valuva ja sisällä oli ekoilla 20 asteen pakkasilla niin kylmä että pienellä piti pitää villapaitaa ja kaksia housuja.

Käytiin viemässä serkkupojalle 4-vuotislahja ja näkemässä jouluksi kotiutunut toinen serkkupoika kuukauden iässä. Talossa majaili myös viisikiloinen kani, jota Aikavaras yllättäin pelkäsi. Eläin kiinnosti, mutta kauhu iski heti kun harmaapörröinen pallero liikautti ruhoaan lasta kohti. Unirosvo puolestaan pelkäsi aikuisia, uskalsi katsoa ympärilleen vasta nakerrettuaan viisi keksiä. Sokerihumalan voimalla sosiaalinen! Kyläilyreissun kruunasi paluumatkalla tehty autopesulavisiitti, joka ei ollut puhtaasti positiivisesti kiinnostava ensielämys lapsille. Ennustettiin painajaisia seuraavaksi yöksi, mutta Aikavaras nukkui onneksi aamuun asti. Unirosvo ei, mutta siinä nyt ei ole mitään poikkeuksellista.