Kielitieteilyä

Vaikka olen koulutukseltani erään sortin lingvisti, en ole perehtynyt lapsen puheen kehitykseen yhtään tavista kummemmin. Mutta tämähän on riemastuttavaa seurattavaa! Näin ihminen siis oppii kielen, sen ihan ensimmäisen puhutun kielensä!

***

Lorukortteja lukiessa:

”En minä linnassa asunut suotta, sanoi…”

”Uotta! Uotta, uotta!”

”…Haarniskahaamu, kun täytti tuhat vuotta. Voi kun…”

”Uotta, uotta! Uotta!”

***

Leegoja kerätessä:

”Tuolla nurkassa on vielä muutama. Haetko Aikavaras vielä ne?”

”Uuta! Uuta, uuta.”

”Niin, muutama, hienosti toistettu uusi sana! Muutama.”

[osoittelee muutama palikkaa] ”Uuta. Uuta.”

[tuo palikoita laatikkoon, kunnes yksi on jäljellä. Osoittaa sitä viimeistä.] ”Uuta?”

”Ei ole enää muutamaa. On enää yksi.”

[osoittaa viimeistä palikkaa] ”Enää! Enää.”

***

Pitkään kummastelin yksikseni Aikavarkaan sanan ”oro” logiikkaa. Se on kirja. Ja hirvi. Ja kivi. Ja kiivi. Miksi kiivi? Mitä ihmettä, nytkö se on huivikin?

Sitten erään huoooomattavasti tavallista paremmin nukutun yön (kuusi ja puoli tuntia! putkeen! ilmapallot ja ilotulitukset kehiin!) jälkeen logiikka avautui tylsämielisellekin:

Ensin oli kirja. Jostain syystä Aikavaras ei alkanut tapailla ”kiijaa” tai ”iiaa” vaan tarttui terävään r-äänteeseen: ”oro”. Sitten oli kirjassa hirven kuva. No kirja ja hirvi, onhan niissä yhteisenä nimittäjänä se ir-osuus. Entä kivi? Sehän on kirjan ja hirven risteytys, noin niin kuin äännetasolla siis. Ja vaikka kiivi on hedelmä, jota Aikavaras syö Mummilassa sellaisenaan ja kotona syystä tai toisesta ainoastaan jogurtin joukossa, on luonnollista että vokaalin pituutta on vielä hankala hallita. Kivi ja kiivi on siis sama sana. Joten miksei vielä huivikin siinä listan häntänä.

***

Eräänä iltana suihkun jälkeen:

”Aikavaras on nyt valmis! Voit mennä olohuoneeseen katsomaan Isiä.” [avaan oven ja tuuppaan lapsen ulos kylppäristä, jotta saan itse kuivata ja rasvata rauhassa eikä villikko pääse enää liukastelemaan pitkin märkiä kaakeleita ja nuolemaan suihkukaivoa - "nam, nam"]

”Isi. Isääääää. Issiiä. IsiÄ! Isi-ä! Isi-ä!”

Näin alkakoon äidinkielen sijapäätteiden opettelu. Ennustan tulevaisuuteen enenevässä määrin kielitieteellisesti riemastuttavia hetkiä.

Tuplat vai ei?

Ne maksavat käytettynäkin etelänmatkan verran, eivät mahdu kaikkiin busseihin ja harva malli meidän varastoonkaan, ja entä jos kumpikaan lapsi ei edes viihdy niissä?

Suuri tuplarataspohdinta 2014:

Kun raskaustesti näytti syyskuussa plussaa (tai itse asiassa kahta punaista viivaa), mietiskelin ohimennen tuplarattaiden tarpeellisuutta. Järkeilin ensin, että koska meillä on jo toiselta Isosiskolta saadut yhdistelmärattaat ja hekin selvisivät kolmesta alle puolentoista vuoden ikäeroin syntyneestä lapsesta ilman tuplia, miksi mekään sellaisia tarvittaisiin. Sittemmin muutin mieleni. Me käydään kaupassa käydään aina kävellen – ja alle kaksivuotiaalta tuskin voi edellyttää kävelyä Prismaan (puolitoista kilometriä suuntaansa plus ostosten keräily kaupassa) monta kertaa viikossa.

Eli edessä on tuplarattaiden hankinta. 

...vai? Viime viikkoina mielipiteeni on ollut ei. 

Ensinnäkin, Aikavarkaan rattaissa viihtymisessä ei koskaan ole ollut kehumista, mutta hiljattain se on laskenut entisestään. Kaveri tahtoo kävellä itse. (Tosin sinne minne itse tahtoo, eli autotielle ja ojiin, ja tietty juomaan kuralätäköistä.) Jaksaminen ja keskittymiskyky karttuvat ikäkuukausien kertyessä, joten voisin kuvitella mielelläni unelmoin, että kesän tullen Aikavaras tykkäisi kulkea sisaruslaudalla ja noudattaisi kävellessään jo hieman nykyistä tehokkaammin suuntaohjeita. 

Toiseksi, voihan olla, ettei Unirosvo viihdy vaunuissa. Voihan myös olla, että musta kehkeytyy toisen lapsen kohdalla vähän aiempaa taitavampi ja innokkaampi kantaja. Mielessä väikkyy nimittäin toiveikas ajatus, että jos sitä tällä kertaa ihan oikeasti opettelisi kantoliinan käytön ja tutustuisi pariin muuhunkin kantovälineeseen jo ihan pikkuvauva-aikana. Jos Unirosvo Aikavarkaan tavoin kärsii jonkinasteisesta refluksista ekoina elinkuukausinaan, pystyasento voi helpottaa vaivoja. Kantaminen saattaisi vähentää mahdollista itkuisuutta, ja ainakin vauva saisi läheisyyttä, vaikka iso osa huomiosta lohkeaisikin Aikavarkaan suuntaan. Jos vauva kulkisikin kesäaikana liinassa tai repussa sellaisilla reissuilla, joille otetaan vaunujen sijaan rattaat Aikavarasta varten? 

Kolmanneksi, meidän elämäntyyliä ei voi edes vitsikkäästi kuvailla meneväiseksi.  Tuplat olisivat tuikitarpeellinen hankinta, jos luuhattaisiin ostoskeskuksissa, vaatekaupoissa ja kahviloissa, jos vietettäisiin usein koko päivä jossain muualla ja jos Aikavaras nukkuisi edelleen päiväunet rattaissa. Mutta meidän elämä ei ole sellaista (koska minä en ole sellainen), ja Aikavaras on nukkunut päiväunet sängyssä 9-kuisesta asti; poikkeuspäivinä (kun esimerkiksi neuvola tai lääkäri on kesken päiväuniajan, ja koitan saada Aikavarkaan nukkumaan matkalla) Aikavaras kyllä nukahtaa liikkuviin rattaisiin, mutta unet kestävät tasan 29 minuuttia ja se on sitten siinä. Lisäksi ennustan tavallista kotipainotteisempaa kesää, josta hyvän osan Mieskin viettänee kotosalla (mahtavaa!). 

Ei me siis ihan vielä rynnätä hankkimaan tuplia varaston perukoille seisomaan vaunujen ja rattaiden jatkoksi – eiköhän jotkut vähintäänkin välttävät löydy suhteellisen nopealla aikataululla, mikäli käytäntö osoittaa tuplien olevan oleellinen osa arjesta selviytymistä. 

Toistaiseksi Unirosvoa varten hankittavien tarvikkeiden lista näyttää tältä: 

• hoitoalusta (meillä oli hoitopöydällä ystävältä lainattu puhallettava hoitoalusta, mutta se palautettiin jo omistajalleen – joka kolmisen viikkoa sitten lähetti terveiset Tyksistä ja sittemmin saapumisilmoituksen uudesta vauvasta ja tarvitsee näin ollen hoitoalustaa itse lähitulevaisuudessa)
• kynsisakset ja pehmeä harja (en ota äitiyspakkausta, koska vaatteita on niin maan valtavasti ja laatikkokin on säästetty Unirosvon ensisängyksi, enkä lukeudu äitiyspakkausfiilistelijöihin ja vuosikertojen hamstraajiin.)
• kantoliina
• ehkä tutti

Lisäksi Aikavarasta varten se seisomalauta. Kovaa shoppailua edessä. 

Vai olenko ihan hakoteillä tuplavaunuttomuuden suhteen? 

Helppo arkiruoka: lohi-tortellinivuoka

Tämä ihan itse keksitty vuokaruoka ei taida lukeutua mun tyypilliseen täysjyvänatsikategoriaan, mutta voihan sitä joskus poiketa säännöistä, ihan vaihtelun vuoksi. Ei tämä myöskään ole mitään Glorian Viini ja ruoka -lehden kurmeetakaan vaan huonon päivän pikaruokaa (terveellisempää kuitenkin kuin pakasteranskikset ja kalapuikot).

Tästä vuoasta meillä taisi syödä aikuinen kolme tai neljä kertaa ja puolitoistavuotias lapsi kahdesti; karkeasti reseptin voi siis sanoa olevan vaikka viidelle.

Lohi-tortellinivuoka

1 paketti juustotäytteisiä tortellineja (250 g)

1 pussi pakastelohikuutioita (350 g)

muutama ruokalusikallinen Creme Bonjour ruohosipuli -tuorejuustoa (tai maun mukaan)

5 pakastepinaattikuutiota

puolikas kesäkurpitsa

paprika (saat valita värin ihan itse)

tuoreita herkkusieniä (n. puoli rasiallista)

pippuria

(juustoraastetta)

1.     Huuhtele, viipaloi ja paista herkkusienet öljyssä. Pese ja pilko kesäkurpitsa ja paprika.

2.     Paista lohikuutiot kypsäksi. Lisää joukkoon paistetut sienet sekä paprika- ja kesäkurpitsapalat. Sekoita mukaan tuorejuusto ja jäiset pinaattikuutiot. Sekoittele, kunnes pinaatti on sulanut. Mausta pippurilla.

3.     Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.

4.     Keitä tortellinit pakkauksen ohjeen mukaan (keittoaika yleensä 2–4 min.). Varo yliaikaa, etteivät tortellinit lähde hajoamaan.

5.     Kaada keitetyt tortellinit voideltuun uunivuokaan. Sekoittele kastike varovasti joukkoon. Ripottele halutessasi pinnalle juustoraastetta.

6.     Paista 200 asteessa vartin verran tai kunnes juusto on sopivan väristä.

Valmis vuokaruoka lieden lampun kellaannuttavassa valossa.

Tuollaisenaan ainekset on helppo pitää kaapissa valmiina hätävarana. Ainesten säilyvyys on tuoreita herkkusieniä lukuun ottamatta erinomainen. Variointimahdollisuuksiakin piisaa. Vuokaan kelpaavat muutkin vihannekset, ainakin tomaatti sopii taatusti hyvin, varmasti parsakaalikin. Tuorejuuston makua voi vaihdella, pinaattia lisätä enemmän tai vähemmän tai unohtaa kokonaan. Lohen voi vaihtaa broileriksi tai vaikka tofuksi, ja tortellineissakin löytyy eri makuvaihtoehtoja.

"Keksin” tämän ruoan viime viikolla eräänä takki-tyhjä -päivänä, jona suurin osa ajasta tuntui kuluvan lääkkeiden annosteluun Aikavarkaan kurkkuun ja nenän pyyhkimiseen. Syy, miksei tortellineja popsittu kastikkeen kanssa ihan noin vain ilman uunitusta, on lievänä oireileva listeriahysteria: en ollut ihan varma, uskaltaisinko luottaa tortellinien ricottatäytteen lämmenneen yli 72-asteiseksi (lukema, joka riittää tappamaan mahdollisen listeriabakteerin) kahden minuutin keittoajalla.  

Toipilas tykkäsi. Muutaman heikosti ruokaillun päivän jälkeen Aikavaras lappoi ruokaa suuhun niin, että lähes unohti hengittää, ja hoki joka suullisen kohdalla autuaana silmät sulkien namnam. Ehvit eli sienet ovat nyt kovasti Aikavarkaan suosiossa, lohikuutioita kaveri kerjäsi lisää mun lautaseltani, ja isohkoiksi kappaleiksi jätetyt vihannespalat upposivat hienosti, vaikka purutuntumaa jäi riittävästi aikuisenkin makuun. Tavallaan siis suurin mahdollinen kiitos simppelistä ruoasta, minkä vuoksi resepti päätyi virtuaaliseksikin.