keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Kielitieteilyä



Vaikka olen koulutukseltani erään sortin lingvisti, en ole perehtynyt lapsen puheen kehitykseen yhtään tavista kummemmin. Mutta tämähän on riemastuttavaa seurattavaa! Näin ihminen siis oppii kielen, sen ihan ensimmäisen puhutun kielensä!

***

Lorukortteja lukiessa:

”En minä linnassa asunut suotta, sanoi…”

”Uotta! Uotta, uotta!”

”…Haarniskahaamu, kun täytti tuhat vuotta. Voi kun…”

”Uotta, uotta! Uotta!”

***

Leegoja kerätessä:

”Tuolla nurkassa on vielä muutama. Haetko Aikavaras vielä ne?”

”Uuta! Uuta, uuta.”

”Niin, muutama, hienosti toistettu uusi sana! Muutama.”

[osoittelee muutama palikkaa] ”Uuta. Uuta.”
[tuo palikoita laatikkoon, kunnes yksi on jäljellä. Osoittaa sitä viimeistä.] ”Uuta?”

”Ei ole enää muutamaa. On enää yksi.”

[osoittaa viimeistä palikkaa] ”Enää! Enää.”

***

Pitkään kummastelin yksikseni Aikavarkaan sanan ”oro” logiikkaa. Se on kirja. Ja hirvi. Ja kivi. Ja kiivi. Miksi kiivi? Mitä ihmettä, nytkö se on huivikin?

Sitten erään huoooomattavasti tavallista paremmin nukutun yön (kuusi ja puoli tuntia! putkeen! ilmapallot ja ilotulitukset kehiin!) jälkeen logiikka avautui tylsämielisellekin:

Ensin oli kirja. Jostain syystä Aikavaras ei alkanut tapailla ”kiijaa” tai ”iiaa” vaan tarttui terävään r-äänteeseen: ”oro”. Sitten oli kirjassa hirven kuva. No kirja ja hirvi, onhan niissä yhteisenä nimittäjänä se ir-osuus. Entä kivi? Sehän on kirjan ja hirven risteytys, noin niin kuin äännetasolla siis. Ja vaikka kiivi on hedelmä, jota Aikavaras syö Mummilassa sellaisenaan ja kotona syystä tai toisesta ainoastaan jogurtin joukossa, on luonnollista että vokaalin pituutta on vielä hankala hallita. Kivi ja kiivi on siis sama sana. Joten miksei vielä huivikin siinä listan häntänä.

***

Eräänä iltana suihkun jälkeen:

”Aikavaras on nyt valmis! Voit mennä olohuoneeseen katsomaan Isiä.” [avaan oven ja tuuppaan lapsen ulos kylppäristä, jotta saan itse kuivata ja rasvata rauhassa eikä villikko pääse enää liukastelemaan pitkin märkiä kaakeleita ja nuolemaan suihkukaivoa - "nam, nam"]

”Isi. Isääääää. Issiiä. IsiÄ! Isi-ä! Isi-ä!”

Näin alkakoon äidinkielen sijapäätteiden opettelu. Ennustan tulevaisuuteen enenevässä määrin kielitieteellisesti riemastuttavia hetkiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti