Unikoulun penkillä

Unirosvo täytti vuoden, mutta ehtaa ihmettä ei tapahtunut vaan yöt jatkuivat pätkittäisinä ja kunnon uni tuli vain mun kainalossa. Mulle puolestaan ei tule kunnon uni, kun kainalossa hyörii yötä myöten vuosikas vehtaaja, jolla on Vaeltava Käsi: nukkuvan lapsen pieni koura hakeutuu jatkuvasti puristelemaan paidan alta, nyhtämään ohimohiuksia tai vetämään huulesta. Lisäksi havahtuessaan Unirosvo nousee polvilleen ja unisena mojauttaa päänsä alas just siihen, mihin se sattuu laskeutumaan, yleensä vaikkapa keskelle mun naamaa. Nenä tukkoon turvonneena sitten loppuyötä viettämään, Vaeltava Käsi kylkiluiden välejä kaivamassa. Hyvää yötä vaan.

Sekin vielä, että parin viikon päästä lähdemme isommalla kokoonpanolla reissuun, jonka aikana Unirosvo jää ekaa kertaa elämässään isovanhempien hoitoon yöksi. Pakkohan lapsi on sitä ennen totuttaa nukkumaan muutenkin kuin mun syliin ja mun sylissä.

Niin että onhan se unikoulu tehnyt tuloaan jo pitemmän aikaa.

Tuttuun tapaani olen miettinyt sitä paljon ja pelännyt vielä enemmän; yhtä tuttuun tapaan varsinainen toteutus olikin sitten huolimaton räiskäisy puolivahingossa. Oli tarkoitus lukea aiheesta enemmän ja suunnitella tarkemmin, mutta näin se nyt sitten meni. Menetelmäksi valikoitui epäortodoksinen yhdistelmä pistäytymis- ja tassuttelu-unikouluja.

Mies oli torstaina työillallisella ja ilta kallistui kotosalla suuntaan, joka ei näyttänyt hyvältä. Yleensä sellaisina iltoina iltatoimet ovat varsin kinkkisiä hoitaa yksin, koska odottava lapsi parkuu lahkeessa tai sabotoi irtaimistoa, ja sitten se toinen parkuu sitä kun se toinen parkuu, ja se toinen jatkaa parkumista kun se toinenkin, ja ympyrä pyörii pyörii pyörimistään. Eikä Unirosvon nukutus onnistu sellaisina iltoina ennen Aikavarkaan nukkumaanmenoa, koska Aikavaras paukkaa jatkuvasti tiedustelemaan, nukkuuko veli jo (joo melkein nukkui jo, mutta ei enää, kiitos vaan), ja sen jälkeenkin prosessi keskeytyy useamman kerran, koska silloin Aikavaras laukkaa sängystään alituiseen ilmoittamaan, että hänellä on jano/pissahätä/märkä vaippa/paha uni/kynnessä repale/sormessa räkää, joka oli ensin nenässä mutta häiritsee nyt kun se on sormessa.

Aika tuntui yhtäkkiä kypsemmältä kuin koskaan ennen. Päätin että n-y-t ja laitoin väsyneen vuosikkaan pinnasänkyynsä. Hyvää yötä, nyt on yö, nyt nukutaan.

Kovempaa itkua kesti yhteensä parikymmentä minuuttia, jonka aikana kävin muutaman kerran rauhoittelemassa. Ei hätää, oma sänky on hyvä paikka, nyt on yö, nyt nukutaan. Sitten alkoi tulla taukoja, kymmenen minuuttia, sitten pieni itku, rauhoittelu, vartin tauko, pieni kokeileva itku, rauhoittelu, parinkymmenen minuutin tauko, pikku itku ja viimeinen rauhoittelu. Sitten unta omassa sängyssä yhteen asti, jolloin tutin laittaminen riitti rauhoittamaan alkavan itkun – ja sen jälkeen Unirosvo nukkui omassa sängyssään kuuteen asti.

Aikavarkaan iltatoimet ja nukkumaanmeno sujuivat leikiten. Aikavaras odotti kiltisti sohvalla aina kun pistäydyin pinnasängyn ääressä eikä tuntunut ahdistuvan pikkuveljen itkusta. Toki selitin jatkuvasti, miksi Unirosvo itkee ja miksi nyt tehdään näin. 

Seuraavana päivänä oli kova morkkis. Tuntui, että se pienikin itkeminen yksin saattoi olla liikaa.

Illalla Unirosvo vietiin pinnasänkyyn hereillä mutta väsyneenä. Itku oli alusta asti taukoilevaa, kokeilevaa, kuuntelevaa, ja sitä kesti vain kymmenen minuuttia, jonka aikana pistäydyttiin muutaman kerran. Sitten unta omassa sängyssä viiteen asti.

Kolmantena iltana itku kesti kaksi minuuttia. Puoliltaöin Unirosvo itkeskeli puolen tunnin aikana useamman kerran, mutta rauhoittui tassuttelulla omaan sänkyyn ja nukkui sitten kuuteen asti.

Neljäntenä iltana itkeskely kesti alle puoli minuuttia. Unta riitti puoli yhdeksästä puoli seitsemään vailla väli-inahduksia, mikä on ehdoton ennätys ja aihe suureen kiitollisuuteen. 

Aikamoinen muutos on tapahtunut myös omassa olossa, kun takana on jo muutama sellainen yö, jonka aikana voi laskea nukkuneensa oikeat yöunet muutenkin kuin vitsinä. Myös Unirosvo jaksaa paremmin pysyä hereillä lounasajan ylitse, varsinaisiin päiväuniinsa asti. 

Ja tänä aamuna puistossa pikku unikoululainen repäisi kävelemällä elämänsä ensimmäiset ehdat askeleet. Niitä tuli seitsemän. Aikavaras huusi hurraa Unirosvo.