Synttäreiden jälkeen

Aikavarkaan 3-vuotissynttäreitä juhlistettiin vähän jälkijunassa sunnuntaina. Siivosin (monena päivänä ja ihan h*tosti), leivoin Aikavarkaan kanssa porkkanakakun, poltin puolet pitsasatsista, en osannut päättää mistä kulhoista tarjoilla popcornit ja lakumixin, ja kaikki ne pienet mutta yhteenkerrytettyinä isot juhlavalmistelut tarjosivat mulle karsean niskajumin ja kolmen päivän päänsäryn. Toukokuussa olin fiksumpi; toisaalta Aikavaras tykkäsi leipomisesta, ja joskushan sitä lopulta on pakko siivota, jopa ne ikkunoiden alareunoihin kerrostuneet kuolafossiilit. 

"Kato, mä osaan kiivetä näinkin."

Synttärilahjasateenvarjoa päästiin testaamaan tänään.

Ilmapallojen, temmeltävien 3–4-vuotiaiden ja yleisen hälinän keskellä Unirosvo hämmästytti yleisön rakentamalla tyynesti leegoilla yksinään tunnin verran. Varmaan joku defenssimekanismi: täällä mitään tapahdu, täällä mitään melua oo, täällä mitään vieraita näy, täällä yhtään hässäkkää oo.  

Hiekkalaatikolle rakentui työmaa lapioista ja kepeistä. "Tässä on kieltomerkki. Se kieltää kaiken."

Syysaurinko lämmitti ikkunoiden läpi sen verran kuumasti, että päivänsankari juhli australialaisittain kauluspaidassa ja (uima)sortseissa. Pehmeä pakettikaan ei ollut pettymys, kuten K-Mummi luuli, vaan Aikavaras ilahtui uusista paidoista. (Vaikka onkin rämäpääkoheltaja ja kulkee surutta likaisissa, reikäisissä vaatteissakin, Aikavaras osoittaa hetkittäin melkoista tyylitietoisuutta ja huomioi myös muiden vaatetuksen: ”Äiti onpa kiva kun sulla on mekko.” Ja oma suosikkini tähän mennessä: ”Näyttääpä Unirosvo erityisen kauniilta tuossa lakissa!”)

Arvatkaa, onko tämä meidän suosikkitienpätkä sadepäiväkävelyillä?

3-vuotisneuvola on lykkääntynyt milloin mistäkin syystä. Saa nähdä, millaisen vaikutelman elohiiri antaa itsestään terveydenhoitajan pakeilla, mutta päiväkodista infottiin meitä, että lapsi ällistyttää ja ilahduttaa hoitajia sanavalinnoillaan ja näkemyksillään. Jokaiseen kysymykseen löytyy vastaus, eikä se yleensä ole kaikkein todennäköisin. Jokaista vastausta kohden löytyy kolme uutta kysymystä, eivätkä ne tavallisesti ole kaikkein ennalta-arvattavimpia. Osaa Aikavaras kuulemma myös kertoa ihmeellisiä tarinoita. Niin osaa, vastasin, mutta aina ei kannata uskoa kaikkea. En mäkään uskonut, kun Aikavaras väitti päiväkodin hoitajien sanoneen, että vuohet syövät pieniä lapsia. Tai mistäs sitä tietää. Vuohista ja hoitajista. 

Pojat stalkkaavat takapihapupua, eli rusakkoa, joka syö meidän apilamattoa pari kertaa päivässä aina syksyisin.

 

Pikkuvelikin koittaa opetella kiipeilemään.

Mutta tämän minä uskoin: ”Mä rakastan sua äiti, vaikka välillä oonkin sulle jostain vähän vihainen.”