10 vuotta ja kaksi päivää

1.10.2005 noin kello 16.30 oli morsiamella off white -sävyinen puku ja isosiskolta lainattu huntu. Oranssi kallakimppu törmäsi sakastin ovenpieleen, kun kädet tärisivät jännityksestä.

1.10.2015 noin kello 16.30 se kymmenen vuoden takainen morsian yritti juuri laittaa hiuksiaan kivasti aivan vastikään selville saamaansa hääpäiväyllätystä varten, kun Aikavaras tuli ilmoittamaan, että Unirosvon lahkeesta putoilee lattialle jotain ruskeaa ja hänellä itsellään on myös kakkahätä. Seurasi monenlaista vessa- ja suihkutoimintaa, mutta lopulta pojat olivat lähtökunnossa, kun Mies tuli töistä, ja itsekin sain kiskottua hameen ja juhlapaidan päälle ennätysajassa.

Ajoimme keskustaan, jossa Anoppi oli vastassa. Luovutimme lapset ja auton. Kuin ihmeen kaupalla kukaan ei ollut herännyt itkemään kuumetta edellisenä yönä (muista syistä kylläkin) tai oksentanut lounasta olohuoneen matolle, saanut aivotärähdystä puusta pudotessa tai katkonut kyynärluuta kikkaillessaan ulkoportaiden kaiteella; piti oikein nipistää itseään, että voiko olla totta, tämä tapahtuu ihan oikeasti, tätä ei tarvitsekaan perua. Kyllä, oli se totta!

Alkoi reilun vuorokauden lapsivapaa, jonka aloitimme syömällä Pinellassa. Illan pimetessä siirryimme merellisiin puitteisiin.

Poreallas, kuohuviiniä. Sen sellaista. Vähän kuin eri maailmassa. Ei edes mitään mahdollisuutta karata tekemään rästiin jääneitä kotitöitä. Eikä pienintäkään halua tehdä niin.

Oli ihanaa.

I h a n a a.

I-h-a-n-a-a.

Seuraavana päivänä näytti ihan siltä, kuin muutama ryppykin olisi silinnyt. (No, älkää liikaa kadehtiko, tänään olen saanut ne takaisin. Mutta en sentään korkojen kera.)