Flunssa
päihitti minut kahdeksi viikoksi ja koko arki tuntuu kiertyneen (solmuun)
nukkumisen ympärille. Kaikki nukkuvat liian vähän ja vääriin aikoihin. Lapset
heräilevät perätysten, vuorotusten, typistävät mun unipätkäni taas turhan
lyhyiksi, ja se verottaa, etenkin flunssaan yhdistettynä. Viime yö oli
ensimmäinen varmaan kahteen kuukauteen, kun kumpikin lapsi nukkui inahtamatta
puolestayöstä aamuviiteen.
Leikkasin
Unirosvon niskakiharat, jotka ilmojen kylmetessä suoristuivat kypärämyssyn
alla. Siitä tuli iso poika. Iso poika, joka nyhjöttää äidin sylissä tutti
suussa ja sormet äidin kainalossa turvaa hakien. Mutta joka matkii enenevässä
määrin isoveljeään, juoksee, hyppää puistonpenkiltä alas mukkelismakkelis ja
nauraa.
 |
| "Se vihaa meitä isompana, kun näkee että ollaan pakotettu se hammaslääkäriin tuollaisissa vaatteissa", Mies ennusti. Pöh. Se valitsi housunsa itse, enkä meinannut saada haalaria päälle kun se ihaili niin antaumuksella peilikuvaansa. |
Aikavarkaalla
kyselee päivisin silmät jännityksestä säihkyen, mitkä kaikki eläimet voivat
syödä pieniä lapsia. Öisin se heräilee itkuisena, varmaan ne kaikki eläimet
seisovat hampaat ojossa sen sängyn vieressä. ”Voi tulla taas paha uni. Että
lehmä tulee mun kimppuun. Voi tulla uni että hirviö syö minut”, se viivyttelee
nukkumaanmenoaan. Välillä pieni pää tuntuu tulvivan liian tärkeitä ajatuksia,
kun pitäisi rauhoittua: ”Jäätelö ja jätski on sama asia. / Onko laskuvarjohyppääjät
aina aikuisia? / Kaloja on pikkukalat, isot kalat ja mustekalat. / Majakka
auttaa laivoja menemään rantaan, kun on pimeä. / Silloin kun sinä äiti olit
vauva, minä asuin Jenni-tädin luona ja Unirosvo oli isi.”
Toisinaan tai aika
useinkin se on päiväunen jälkeen itkuinen, äkäinen ja kaikin puolin ikävää
seuraa koko iltapäivän. Parina päivänä se jätti päiväunet kokonaan nukkumatta,
ei vain nukahtanut, vaikka lepäsi. Loppupäivät sujuivat yllättävän hyvin, mutta
yöunet eivät pidentyneet; nukkumaanmeno aikaistui, mutta niin herääminenkin. Ja
yhdeksän tuntia vuorokaudessa on turhan pieni unimäärä kolmevuotiaalle. Eilen
se nukahti päiväunille kolmessa minuutissa, kun makasin sen vieressä. Tuntuu, että nykyinen rytmi on joko muuttumassa tai kaipaisi päivittämistä, mutta miten, siinä pulma.
Kysyin
naapurilta, kuuluuko meiltä hirveä määrä huutoa niille. Kuulemma ei kuulu
mitään, on niin hiljaiset lapset! Aikavaras kertoi totuuden: ”Ei kuulu mun ja
Unirosvon huuto naapuriin, kun meillä on niin piukat seinät ja piukat seinät
tiukasti kiinni katossa.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti