Viikon
viihde: Läheisen risteyksen liikennejärjestelyjä uusitaan. Onneksi. Tehdään
keskisaareketta ja maalataan suojateitä, tulossa on myös liikennevalot. On
traktoreita, kaivureita, asfalttikoneita, kuorma-autoja, laitteita joiden nimiä
en todellakaan tiedä tai osaa arvatakaan. Viidenkymmenen metrin matkan
taittaminen jalan kestää pojilta sellaiset viisikymmentä minuuttia. Mitäköhän työmiehet sanoisivat, jos ottaisin itselleni tuolin, kirjan ja
termarin mukaan ja antaisin poikien tuijottaa vieressä remonttihommia koko puolentoistatunnin
ulkoiluajan?
Viikon
kasvatushuoli: Unirosvo on jo hyvän matkaa siinä iässä, jossa se kujeileva ilme
kasvoillaan menee uudestaan tekemään asian, joka siltä juuri kiellettiin. Ei
tässä mitään, helpommalla se lopulta uskoo kuin isoveljensä aikanaan. Paitsi
että…mitä tekee Aikavaras? Menee heti mun perääni Unirosvon pakeille,
kyykistyy, katsoo silmiin ja lausuu vakuuttavasti: ”Unirosvo, kyllä SAAT tehdä
niin. Mene, mene vain! Saat hypätä ojaan / juosta parkkipaikalle / kiskoa
nettikaapelin seinästä / heittää mukin lattialle! Tee vain, tee vain Unirosvo!”
Graah. Ja jostain syystä metrisellä kannustajalla on noissa tilanteissa
valtavasti auktoriteettia vuosikkaaseen.
Viikon
harmitus: Joku lentokone tuolla jossain oli tänään vartin myöhässä (edit: eikä jatkolento odottanut). Seurauksena
Mies on vieläkin tuolla jossain, vaikka sunnuntaiaamuna alkaneen työmatkan piti
päättyä jo ennen Aikavarkaan nukkumaanmenoa.
Viikon
veljeilyt: Aikavaras on alkanut antaa Unirosvolle itse keksimiään lempinimiä. Kun
se puhuttelee pikkuveljeä Paavona, pienempi repeää nauramaan yhä uudestaan. Jostain
syystä myös Unirosvon nimen viimeisen kirjaimen muuttaminen i:ksi on nyt kova
juttu. Yhteiset leikit ovat yhä useammin lelujen levittelyn ja heittelyn
lisäksi myös painimista ja kovaotteista halailua.
Pidätän
oikeuden muuttaa mieltäni. Onhan tässä viikkoa vielä jäljellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti