Yövuoroja, titityy ja pari muuta merkintää

Eihän tämä sikäli mikään oikea blogi ole, että koskaan en sohi politiikkaa, julkista vahvoja mielipiteitä tai postaa päivän asuja. Mutta kai mullakin jotain jäsenneltyä sanottavaa pitäisi olla. Ei siis kannata blogata tänäänkään.

Sitten luin Kahvittelijan vinkin, jolla saa raavittua kokoon postauksen jopa näin reikäisistä aivoista: viisi (mahdollisesti ensimmäisenä) mieleen juolahtavaa asiaa.

1) ”Onpa ihana rauhaisuus”, Aikavaras toteaa välillä ruokapöydässä, ”kuuluu vain ruoan ääni.”

”Niin on. Tosiaan”, myötäilen.

Kerran se lisäsi: ”Mutta onneksi kohta taas on ihana huutoisuus.”

Mikä yleensä pitääkin paikkansa. 

Vaahterakimppua kokoamassa viime viikolla, kun vielä tarkeni noissa tamineissa

2) Unirosvon sanavarasto on vielä haparoiva. Harvoin vuosikas tokaisee mitään omaehtoisesti, lähinnä toistaa pyydettäessä: pää, puu, määmää, hau, huhuu, vau, nenä. Sitten kerran se nykäisi iltatutin suustaan kesken kuvakirjan katselun, osoitti sinistä lintua ja ilmoitti: titityy. 

Mummilan ulkoilumaisemaa edellissunnuntailta

3) Voi kunpa ne taas nukkuisivat. Tuntuu, että ne ovat laatineet yövuorolistan:

”Hei ota sää toi alkuyö. Joo, 40 minsan välein on tosi hyvä. Yhdestätoista kahteen, onko selvä?” Aikavaras päsmäröi. ”Mä hoidan kahdesta neljään, tasatunnein käyn huutamassa sen korvaan jotain, vaikka sen äiti-vastaavastaavastaaa!!!!-huudon. Vitsi miten hienosti se aina säpsähtää siihen. Sä jatkat sitten siitä taas, puoli viideltä viimeistään. Mä tiedän että se on rankkaa mutta sä oot meistä nuorempi, sä jaksat sen kyllä.”

”Tätää. Täh. Phääääää.”

Ei ihme, että pojille sunnuntaina puhjennut flunssa siirtyi mullekin. Vaikka ehkä paremmin nukkuneellekin siirtyisi, jos toistuvasti aivasteltaisiin silmään.

4) Muutamassa vuorokaudessa aamupäiväulkoilulämpötila laski kolmestatoista nollan tienoille. Aikavarkaan posket heloittavat nyt karmean punaisina, ärtynyt alue yltää kulmakarvoihin asti, silmänympärykset ja luomet mukaan lukien. Ihan samannäköinen naama kuin kovemmilla pakkasilla ja viimaisten päivien jälkeen viime talvena. Silloin silmänympärykset punersivat violettiin taittaen vielä seuraavana aamunakin. Hiljattain Aikavaras on saanut itse aiheutettua vastaavan efektin lähemmäs tunnin mittaisilla itkupotkuraivareilla ja turhan kiihkeällä ja jatkuvalla silmien hankaamisella, kun ”pitää pyyhkiä itkuvesi pois silmistä” (vaikka raivari ja siten itkukin jatkuisi vielä). Voiko kylmään reagointi ihan tosissaan alkaa jo nyt, vai onko tää jotain parvoa?

Massiivinen ero näissä kahdessa vesselissä on se, että Unirosvo tykkää pötkötellä. Ihan hipihiljaa. Käsi tietysti lujasti kiinni mun kainalossa tai paidankauluksessa. Täytyyhän sitä jostain pitää kiinni.

5) Omassa kirjoittamisprojektissa tuli seinä vastaan; aika pitää vaihteeksi lukukausi. Nicci Frenchin Friday On My Mind oli loistava, Rosamund Luptonin Sister erinomainen, Colette McBethin Precious Thing hyvä, Kati Hiekkapellon Kolibri yllättävän koukuttava ollakseen suomalainen dekkari, mutta dialogissa joku tökki, ja välillä vaikutti, että sanavalinnoilla haettiin keinotekoista kovaksikeitettyä fiilistä. Mutta nyt olen tyhjän päällä! Ei kirjaa kädessä, yöpöydällä, jonossa! Apua! 

(Okei, myönnän: tutulta strategialtahan tämä näyttää, kirjoitella sitä sun tätä. En vain ole ennen laskenut saati numeroinut mieleenjuolahduksia. Niin ja oikeasti tuo kolmonen taisi olla ykkönen, ja ehkä myös ainoa kunnes pinnistelin tosissani ajatellakseni muutakin.)