torstai 12. marraskuuta 2015

Tapaus nimeltä pinkki pipo



Mikäs sen ankeampaa (okei – todellisuudessa todella monikin asia…) kuin 3-vuotiaan kanssa talvipipo-ostoksilla ollessa löytää itsestään laumasieluinen konservatiiviäiti, joka perustelee lapselleen, miksi pinkin pipon sijaan tämän kannattaisi mieluummin valita vaikka marraskuuhun loistavasti sointuva harmaa tai kaamokseen sulautuva sinimustaraidallinen.

Ei siksi, että mun mielestä pojan ei pitäisi pitää pinkkiä. Vaan siksi, että ajattelen että monen muun mielestä pojan ei kuulu pitää pinkkiä. Se on nykyisin niin loppuunkuluneen leimaantunut tyttöväri, ettei siinä värit-kuuluvat-kaikille-aivopesu paljon auta. Tavallaan nämä ei-ole-tyttöjen-ja-poikien-värejä-palopuheet ovat pelkkää hymistelyä, jota on helppo harrastaa aikuinen vastaan aikuinen -asetelmassa. Mutta entäs kun lapsi joutuu yksin kohtaamaan muiden lasten omaksumat stereotypiat? ”Ota mieluummin edes tämä supertylsä loskanharmaa” -taivuttelujeni taustalla ei siis muhinut ajatus, että mitäköhän naapurit ja kaupankassat meistä nyt ajattelevat jos Aikavaras tallustaa pinkissä pipossa, vaan tämä: mitä muut lapset sanovat hänelle, kun minä en ole kuulemassa. Aikavaras on päiväkotiryhmänsä nuorin, ja on ankea ajatus että isommat lapset sitten naureskelevat pihalle lähtiessä, että kato tolla on tyttöjen pipo. Lapselle voi helposti tulla nöyryytetty olo, jos hän on aidosti tykännyt jostain ja muut lyttäävät sen naurettavaksi.

Ajatusketju jatkui. Pinkki kypärämyssymallinen talvipipo maksoi parikymppiä ja sitä olisi tarkoitus käyttää tänä ja seuraavana talvena usein, ehkä päivittäin. Mitä jos jo tokana käyttöpäivänä Aikavaras keksii, ettei sittenkään haluakaan sitä koska se on pinkki, ja joko piposta tulee ulospukemisen kompastuskivi tai tarvitsee ostaa uusi parinkympin talvipipo. Raharaharaha!


Kesken kaiken huomasin, ettei pinkki pipo ollut edes ideaalin mallinen, vaan toinen, sellainen jossa on vihreitä tähtiä ja tupsut päälaella, vaikutti paremmalta. Se kelpasi myös Aikavarkaalle, joskin ”olisin mieluummin ottanut pinkin”.

Hyvityksenä hankittiin talvipipon lisäksi pinkki puuvillapipo, koska vanha sininen koirapipo kiristää jo otsaa. (”On ahdas! Tulee ripsille!”)

No, talvisään uhka vetäytyi; pinkki puuvillapipo pääsi päiväkotiin.

”Äiti L sanoi että miksi Aikavarkaalla on jonkun tytön pipo päässä!” Aikavaras kertoi jälkikäteen. ”Se väitti että tää ei ole mun pipo vaan jonkun tytön.”

”No mutta. Onhan se sun oma pipo, jonka sä itse valitsit. Mitä sä vastasit sille?”

”Että onpas se mun oma pipo ja se ostettiin mulle omaksi Pihma-kaupasta [Prisma]. Ja A [hoitaja] sanoi myös että onpas se Aikavarkaan oma eikä kenenkään tytön.”

Toistaiseksi ehkä loppuunkäsitelty? Väri kuin väri.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti