Tunnelmapala

Kun yhdellä on sänky märkänä ja toisella kakka tursuaa unipuvun lahkeeseen ja kello on tuntia vähemmän kuin tavallisesti aamuherätyksen aikaan ja yöherätyksiä on ollut tavallistakin enemmän, ei aamun ensimmäinen puolituntinen välttämättä tunnu seesteisen onnelliselta. Kyllä se tästä, voi vakuutella itselleen, ja aamupalan ja pissapyykin ripustamisen jälkeen raahata kivireet lapset pulkkamäkeen, kun se tuli jo luvattua isommalle.

Ei muuten ole hyvä idea, eikä se tosiaan tästä. Pohjoispuhuri viiltää kasvoja, pallot jalassa lapset eivät suostu istumaan samassa pulkassa, joten pitää ottaa rattaat, jotka eivät rullaa eteenpäin koska kävelyteitä ei ole aurattu. Yksivuotias itkee koko ajan väsymystä ja kolmevuotias laskee tahallaan kiellettyyn suuntaan ja hurauttaa liian syvään ojaan ennen kuin saan sen hihasta kiinni, ja sillä aikaa kun ongin ensimmäistä ojasta, se toinen pönöttää itkemässä siellä mäen päällä. Kukaan ei jaksa kävellä kotiin, en minäkään, lumi laittaa vastaan, mutta pusken ja hinaan ne silti kotiin. Eteisessä kiukkupussit lapset ovat kylmissään ja mä varpaita lukuun ottamatta hikinen. Ei ehkä toiste tänä talvena ainoana aikuisena noiden kanssa (mihinkään). Lihakset on puhki ja lumityöt vielä tekemättä, Mies työmatkalla ja nielussa afta. Toisaalta mitä oikein odotin?

Mutta ehkä se vielä tästä. Nyt odotellaan Kauppasetää, sitä että Unirosvo heräisi päiväuniltaan vähän pirteämpänä kuin oli sinne mennessään, ja iltapäivällä saadaan mitä todennäköisimmin J-täti ja H-tyttönen päivällisseuraksi (sitä ruokaa pitäisi tietysti vielä laittaa).