keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Laiskan kokin helppo ja terveellinen lasagne



Loppusyksyn mystinen kokkausinto kesti muutaman viikon ja lopahti joulusiivoukseen. Jouluna iski flunssa ja siitä asti olo on ollut enemmän tai vähemmän kehno. Sitten piipahdin pariksi viikoksi töihin, ja sen jälkeen viettänyt toipilaspäiviä entistä puolivillaisemmalla voinnilla. Ruokaa on pitänyt koko ajan laittaa, mutta kokeilumieli ja kulinaarisuus eivät ole olleet päällimmäiset prioriteetit.

Tässä taannoin uuniin päätyi taas laiskan kokin nopea terveyslasagne. Tämä on sen verran näppärä vuokaruoka, että ajattelin jakaa reseptin. Sitä voi helposti tuunata oman maun mukaan vielä terveellisemmäksi tai epäterveellisemmäksi, mausteiseksi tai mauttomaksi.

PIKAINEN TERVEYSLASAGNE

täysjyvälasagnelevyjä
kesäkurpitsaa (1 pieni tai osa isoa)
paprika (tykkään värivaihtelun takia eniten keltaisesta, mutta kauppareissulla punaiset olivat vähemmän rupisia)
kirsikkatomaatteja, jos tiedät että käyttämääsi vuokaan jää reunoille tilaa

Kastike
400 g naudan jauhelihaa
2 tölkkiä tomaattimurskaa (á 400 g)
mausteita oman maun mukaan tai esim. liemikuutio (tällä kertaa murensin joukkoon suolattoman kasvisliemikuution)
(sipulia)
(valkosipulia)
(1–2 porkkanaa)

Pinnalle
150–200 g juustoraastetta

1. Jos käytät sipulia, pilko se. Jos olet reipas ja terveellinen, kuori ja raasta porkkanat. Meillä ei tällä kertaa ollut niitä. Kuullota mahdollinen sipuli ja ruskista jauheliha. Lisää tomaattimurska ja mausteet, myös porkkanaraaste ja mahdollinen valkosipuli haluamassasi muodossa (puristettuna, silppuna tai rouheena). Anna kuplia miedolla lämmöllä. Lisää loraus öljyä – tomaatin ja porkkanan antioksidantit liukenevat helpommin imeytyvään muotoon, kun vihanneksia kypsentää öljyn kanssa. 



2. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.

3. Kun kastike poreilee tasaisesti eikä räisky ympäriinsä, huuhtele ja pilko kesäkurpitsa ja paprika. Huuhtele ja halkaise kirsikkatomaatit.



4. Voitele uunivuoka rypsiöljyllä. Levitä pohjalle ohuelti kastiketta ja kastikkeen päälle pastalevyjä. Siihen päälle vihanneksia ja taas kastiketta, tai sitten toisin päin. Uusi lasagnekerros, vihanneksia ja kastiketta. Jatka kunnes vuoka on täynnä, pinnalle viimeisenä kastiketta. Reunusta halkaistuilla kirsikkatomaateilla, jos vuoan reunoilla on tyhjää. Jos ei, laita jääkaappiin ja syö tuoreina ruoan kanssa. 






5. Kypsennä uunissa parikymmentä minuuttia, kunnes pinta näyttää kypsyneeltä. Ota vuoka uunista (muista varmistaa, ettei utelias taapero juokse käsi ojossa paikalle juuri kun kuuma uuninluukku on auki ja sinulla painava lasagnevuoka kädessä). Levitä juustoraaste ja kypsennä, kunnes juusto on sopivan kullanruskeaa. Itse usein lasken uunin lämpötilaa juustonlisäysvaiheessa, jotta vuoka ehtii muhia vähän kauemmin. Paistoaika lienee uunista riippuen yhteensä 35–50 min. 

6. Tarjoa useana päivänä peräkkäin tai pakasta osa (riippuu myös syömärien määrästä). Meillä lisukkeena on yleensä ruukkujääsalaattia ja avokadoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti