Melkein puolitoista

Vuoden ja viiden kuukauden ikäinen Aikavaras on iloinen, hassutteleva, utelias, vauhdikas, omatoiminen ja hyvin hyvin voimakastahtoinen. Tällä hetkellä pinnalla:

Kaak-kaak-kaak! Paa-paa-paapa!

Aikavaras sai ristiäislahjaksi sammakkolautassetin, jota on vihdoin alettu käyttää. Sammakosta kehkeytyi syksyllä varsinainen toteemieläin lapselle, joten sikäli sammakkolautanen sopii kuin valettu. Sikäli taas ei, että Aikavaras innostuu kaak-kaak-lautasesta niin paljon, että ruokaa pitää heti kaapia sormilla pois hienon sammakonkuvan päältä, jotta siitä päästään keskustelemaan. Sammakonkuvia etsitään myös muista lautasista.

Muumilusikkakin saa aikaan väliaikaviihdettä ruokaillessa. Välillä muuminkuvaa pitää osoitella ja muistella muumilaulua: paa-paa-paapa!

Aikavaras on joulusta asti syönyt pääasiassa itse lusikalla (ja välillä käsin), salavihkaa koitan tosin auttaa apulusikalla, ettei esim. viili luiskahda rinnuksille ennen suuhun ennättämistä. Ai miksi salavihkaa? Koska kaveri yleensä suuttuu liian hyysäävästä syöminkeihin puuttumisesta. Viime aikoina on alkanut myös ilmetä melkoisen vahvaa halua istua syöttötuolin sijaan oikeilla tuoleilla. Mikäs siinä, kunhan ruoka maittaa ilman tahallista sotkemista ja tuolilla ei pyöritä ympäri. Välillä ruokailu menee kyllä aikamoiseksi pelleilyksi.

Takaisin sammakkoteemaan: Kahden euron Uff-takki osoittautui turhankin kivaksi hankinnaksi. Kun Aikavaras ehtii nähdä sammakkotakin kaapissa, ei ulkoiluhaalari meinaa kelvatakaan. Ja sehän on tietysti taas mua sorretaan -itkukohtauksen paikka! Yhdellä bussimatkalla Aikavaras esitteli takkinsa sammakoita ylpeänä viereisissä rattaissa istuvalle pikkutytölle: ”Kaak-kaak!” kaveri huuteli käsivarsi ojossa ja sammakonkuvia toisella kintaalla osoitellen.

Ulos pukeminen sujuu nykyisin pääosin hyvin, erityisesti aamuisin päiväkotiin lähdettäessä, koska silloin ei ole yhtään leikkiä kesken ja kirjapino on poissa näkyviltä. Lahkeita on tosin vähän vaikea välillä saada kiskottua saappaanvarsien päälle, koska kerran erehdyin mainitsemaan Kuoma-merkkiä hipelöivälle Aikavarkaalle, että siinä on sellainen logo – nyt niitä okoja pitää ihmetellä ja tökkiä joka pukemisella ja etsiä kaikista muistakin kengistä. Ja paidoista, pipoista, kirjojen kansistakin.

Tässä tukka on vielä pehko

Mistä päästäänkin seuraavaan lempiharrastukseen, lukemiseen. Viime viikkoina erityisessuosiossa on ollut Kesäpäivän hyörinää -kirja. Vanhemmatkin tykkäävät siitä, sillä kirjassa ei ole hölmöjä tekstejä, ja monen viikon monta kertaa päivässä läpilukemisen jälkeen uusia yksityiskohtia löytyy edelleen. Sitä mukaa kun Aikavarkaan sana- ja kokemusvarastot karttuvat, lapsi itsekin löytää kirjan sivuilta uusia suosikkiasioita ja innostuu esimerkiksi oppiessaan tunnistamaan hevosen. Toisaalta kaveri suuttuu aika herkästi, jos kanssalukija ei suoralta kädeltä myönnä, että kissa on koira. 

Mitä muuta lähes puolitoistavuotias puuhaa?

• lukemisen ja ympäriinsä juoksentelun ohessa suosikkileikki on leegoilla rakentelu
• tykkää poimia lattialta roskia ja viedä niitä itse keittiön roskikseen (valitettavasti tulkitsee joskus tylsät lorukortit ja huonot lelutkin roskiksi, ja valitettavasti jää välillä ihmettelemään roskiksen sisältöä – esimerkiksi tyhjä raejuustopurkki tai banaaninkuori saa aikaan valtavan raivarin, koska pitäisihän hyvä ruoka saada poimia pois roskiksesta)
• valuttaa nokkamukista tahallaan vettä lattialle, jotta saa juosta innoissaan keittiöön hakemaan pyyhkeen ja kuivaamaan veden (sama pätee pissaan ja kuolaan)
• nukkuu yönsä n. klo 20–07 ja päiväunet n. klo 12.30–14.30 
• viihtyy päiväkodissa hyvin viiden viikon kokemuksella; päivittäinen hoitoaika 8–11.40. Tässä eräänäkin aamuna kaveri kipitti edellä leikkihuoneeseen, kääntyi osoittamaan Äidille ovea, vilkutti samalla toisella kädellä ponnekkaasti ja vielä nyökkäili tehostaakseen sanatonta viestintäänsä. 
• on tarkka tavaroiden oikeista paikoista, esim. ennen iltasuihkua leegoja kerätessä kiinnittää huomiota siihen, mitkä leego-osat kuuluvat mihinkin säilytyslaatikkoon (auto- ja junaleegot koriin, peruspalikat pahvilaatikkoon)
• pälättää hetkittäin paljonkin. Oikein äännettyjä sanoja tulee neljä: äiti, isi, auto ja ajaa. Ensimmäistä lausettakin Aikavaras tapailee: Auto, ajaa! Auto auto auto, aja-aja-aja-ajaa! Muut aktiivikäytössä olevat sanat eivät välttämättä vieraille aukea: banaani on sitkeästi amma, omena omma, pallo ja heppa ovat molemmat appa, koira on jostain syystä äisä, siili, viili ja viiliin assosioituva jogurttikin ovat inni, rattaat ja ruokaa ovat akkaa, ämpäri on äppä, kuolaliina on inna, vettä on äittä, pastilli on pappa… Omia sanoja on käytössä kymmenittäin.
• tykkää musiikista, mutta älähtää kiukkuisesti heti kun biisi loppuu ja tulee hetken tauko
• viihtyy satunnaisesti yksin leikkimässä hämmentävän pitkään ja on vihdoin alkanut välillä mm. lukea kirjojaan keittiön matolla istuen sillä aikaa kun mä esimerkiksi valmistelen ateriaa – housunlahkeissa roikkuva, raivoava, uuninnappuloita vääntelevä ja tavaroita heittelevä versiokin toki esiintyy taloudessa usein, mutta jes, ei enää joka päivä!

Välillä tuntuu, että voimakastahtoista, vahvaa ja ehtiväistä Aikavarasta pitää kieltää ja estää lannistavan paljon. Vastapainona Aikavaras saa päättää tietyistä asioista itse: ottaako ruoan jälkeen Herra Hakkarais- vai Katti Matikais-pastillin, laitetaanko kaulaan sininen vai vihreäkirjava kuolaliina (koska leikkiessä lapsi päristelee ja sylkee, ja poskihampaita taitaa olla pukkaamassa lisää, eikä paitaa tai bodya tahtoisi vaihtaa tunnin välein kun kaula kastuu), meneekö potalle vai laitetaanko heti vaippa, luetaanko sohvalla vai säkkituolissa. Sinänsä merkityksettömiä juttuja, mutta pienelle ihmiselle ilmeisen isoja. 

Pakkasjakson päättymisen kunniaksi Aikavaras sai kevätkampauksen. Pitäis leikata, pitäis leikata, jauhoimme Miehen kanssa viikkotolkulla kun katselimme Aikavarkaan joka suuntaan hapsottavia hiussuortuvia. Kun otsatukkakin alkoi taas hipoa kulmakarvoja, sauna oli lämpiämässä ja sopiva hetki koitti, laitoin saksilla menemään samalla kun Aikavaras painoi pitkin kylppäriä ja tutki tavaroita. Suortuvat sormien väliin, taikasana naks naks (sai Aikavarkaan pysähtymään), ja sakset soimaan. Irtotukkaa kertyi aika kasa, koska pottamallin välttämiseksi piti leikata muualtakin kuin latvoista. Lopputulos oli yllättävän hyvä.

Sen verran haikeaksi kasa suortuvia kylppärin lavuaarin vieressä mut sai, että laitoin ne pussiin ja talteen. Öh, koska niistä voi joskus...tehdä jotain? No, on mulla Aikavarkaan napatynkäkin tallessa.