torstai 27. helmikuuta 2014

Sokeria ja rautaa



Viikko alkoi mukavasti sokerirasitustestin merkeissä, ja aamupäivä vierähti pahoinvoiden Käsityöläiskadun laboratorion rasitusihmisten osastolla (kuten hoitaja sitä käytävänpätkää tituleerasi edellisen kerran käydessäni).

Aiemmilla kerroilla (joita oli ehtinyt kertyä kolme) aamupalattomuudesta hutera olo korjaantui sokeriliuoksen ”nauttimisella”, ja vaikka parin tunnin istuskelussa ehti puutua, tylsistyä ja väsähtää pahan kerran eikä suonta aina löytynyt ekalla yrittämällä vaan kyynärvartta jouduttiin välillä kaivelemaan ihan olan takaa, homma sujui lopulta yllättävän jouhevasti, jopa rv 12 jolloin vielä kärsin aamuoksentelusta.

Tällä kertaa sain vaivaksi ensin ihan rehellisen nälän, joka iski jo matkalla keskustaan. Toimenpidehuoneessa odotti yllätys: sokeriliuos ja sen nautiskeluprosessi oli päivitetty sitten viime käymän (joka oli marraskuussa). Ja niin kuin moni muukin päivitys (ainakin tällaisen Kirjastosiltaakin vastustaneen, muutosvastarintaisen konservatiivin mielestä), tämäkään ei ollut kovin onnistunut. Nimittäin nyt se sokeriliuos on makeampaa ja tahmeampaa, ja ennen kaikkea… tadaa… sitä on enemmän. Enemmän. Uudistuksen kehittelijää voisi kutsua neropatiksi tai vähän muuksikin. Kun kaksi suullista olisi ihan tarpeeksi, voin vakuuttaa että ne viimeiset kaksitoista pyrkivät ruokatorvea pitkin suuta kohti vielä puolitoista tuntia myöhemmin.

Etenkin, kun aiemmin sokeriliuoksen ”nauttimisen” jälkeen sai mukillisen vettä. Nyt ei saanut. Perustelu: koska nyt sitä sokeriliuosta oli enemmän.

...ja juuri siksi mä olisin kipeästi tarvinnut sitä vettä. 

Rasitusihmisten viihdykkeet. Ylähylly täynnä opuksia sisätaudeista ja loisista. Alahyllyssä kevyempää lukemista takavuosilta.

Liemet oli siis päivitetty, mutta jotkut asiat pysyvät samoina. Lehtivalikoimasta löytyi edelleen samat aikakauslehdet kuin kaksi vuotta sitten Aikavarasta odottaessani. Eipä sillä, oksennusta vastaan taistellessani en kyennyt selaamaan ainuttakaan saati sitten koskemaan laukussa odottaneeseen kirjaan. Että se siitä kahden tunnin odottelun hyödyntämisestä johonkin mukavaan, rentouttavaan ja virkistävään.

Mutta oli se sen arvoista. Tiistaina odotin tappiomielialalla neuvolaterkkarin soittoa kohonneista sokeriarvoista. Sokerirasituksen tulokset olivat kuitenkin kaikilta osin kunnossa: ei raskausdiabetesta! Tuuletuksen paikka! Vaikka olin kuullut, että ei se raskausdiabetes ihan välttämättä joka kerta uusiudu, enpä olisi uskonut että arpajaisten pääpalkinto osuisi omalle kohdalle (etenkin, kun nyt Unirosvoa odottaessa olen ollut edellistä raskautta hövelimpi suklaan päivittäisannoksen suhteen).

Hemoglobiini sen sijaan oli enää 100. (Minkä vuoksi se nopea tuulettaminenkin vei voimat puoleksi tunniksi.) Ja mä kun luulin olleeni ovela aloittaessani Obsidanin popsimisen jo kauan sitten, hyvissä ajoin niin ettei se tällä kertaa pääse laskemaan sinne sataan. Saan kai lievän (köh köh) väsymyksen anteeksi näillä tiedoilla? Minä menetän omat hemoglobiinini tuottamalla maailman rautaisimmat sikiöt. Aikavarasta odottaessa testasin kaikki rautavalmisteet siitä pahanmakuisesta yrttimehusta Obsidaniin, jonka pitäisi olla rautavalmisteiden Ferrari, tai ehkä Lamborghini, sen verran kuin minä ajokortiton aneemikko autoista ja raudoista ymmärrän. Mikään ei imeydy muhun, kaikki menee joko elimistön läpi tai istukan kautta raskauden tärkeämmälle osapuolelle.

Ei kun joo: ainoa keino, joka auttoi, oli synnytys.

Jota tässä tilanteessa ei vissiin voi pitemmän päälle välttää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti