Mikä ihmeen kävelyttämisvaihe

Se, missä iässä muut lapset oppivat kävelemään, kiinnosti tosi paljon ennen kuin Aikavaras itse otti ensiaskeleensa. (Nyttemmin ei oikeastaan voisi vähempää kiinnostaa.) Niinpä kyselinkin suuntaa-antavista aikatauluista kesän mittaan aina, kun törmäsimme askeltamisen taidon hallitseviin taaperoihin.

Jännä juttu. Mieleen jäi erityisesti se, miten monet huokaisivat jälkihuomautuksena: ”…mutta kyllä se kävelyttämisvaihe tuntui kestävän tosi kauan. Siis tosi kauan!” Huokausta väritti poikkeuksetta kauhun väristys, kun äiti-ihminen muisti ne niskahartiakivut, joita yläselkä kyyryssä päivästä toiseen mateleminen aiheutti.

Jäin odottamaan meidän kävelyttämisvaihetta. 

Kun kävelemään opettelu lähti kunnolla käyntiin, jotenkin koko kävelyttämisvaihe pääsi lipsahtamaan mielestä. Se unohtui, koska sille ei näkynyt tarvetta. Aikavaras ei pyytänyt kävelyttämistä eikä oikein tykännyt jos me yritettiin avittaa, vaan riistäytyi yleensä vapaaksi ja alkoi kontata. Aika luontevasti (karuksi?) käytännöksi muodostuikin, että jos se ei pysy pystyssä niin sitten se kaatuu. Jos se ei kävele perille asti niin sitten se konttaa lopun matkaa. Että kyllä se sitten oppii ihan itsekseen. 

Niin se oppikin. Loppujen lopuksi ihan muutamassa viikossa, ilman kävelyttämistä ja ilman taaperokärryä. (Jotka vissiin eivät nykymielipiteen mukaan edistä lapsen kävelemään oppimista. Googlatkaa itse jos kaipaatte lähteitä.) 

Nyt Aikavaras hoipertelee semisujuvasti leikkikentän päästä päähän ja hyvässä lykyssä parin kompastumisen kautta takaisinkin, ja sitten vielä karkuun. Kotona kaveri kävelee huomattavasti enemmän kuin konttaa. Taisi olla koko kävelyttämisvaihe vähän samanlainen juttu kuin ryömiminen, eli jäädä meidän kohdallamme pelkäksi myytiksi:

Mitä, ryömiikö jotkut vauvat oikeasti? En kyllä usko.

Mitä, pitääkö joitain lapsia siis kävelyttää? En kyllä usko. 

No, äitini mukaan mä olin sellainen vauva joka kerjäsi kävelyttämistä jo nelikuisena. Aikavaras taitaa olla sellainen omena joka putosi vähän kauemmas. Toivottavasti monessa muussakin asiassa. 

Ei sureta, vaikka kävelyttämisvaihejuna meni jo. On mulla niitä selkävaivoja ihan riittämiin näinkin.