Nopea terveysversio avokadopastasta (ja piparinleipomista)

Siitä pari kolme vuotta sitten maineeseen nousseesta avokadopastasta ovat kuulleet varmaan ihan kaikki. Niin minäkin. Kuulosti ihan hyvältä, mutta koskaan en tullut kokeilleeksi.

Ennen kuin tiistaina, tavallaan. Maineikasta reseptiä enemmän mua tosin innoittivat ruoanlaittohaluttomuus, tarve saada ateria kokoon vähällä vaivalla sekä pussillinen samaan aikaan kypsyneitä avokadoja.

Jos nyt lähdetään siitä, että tarkistin sen reseptin vasta jälkikäteen. Muistelin, että siihen tulee pastan lisäksi avokadoja ja parmesaania ja öljyä. Varmaan jotain maustettakin – okei, mä laitan mustapippuria. No, jälkivilkaisu osoitti että originaalissa oli paria eri juustoa sekä paria yrttiä. Mähän en kuitenkaan maustamisesta ymmärrä, eikä mulla mitään tuoreyrttejä ole jääkaapissa varmuuden vuoksi. (Tahtoisin olla sellainen ihminen, joka tunnistaa ruoasta korianterin tai timjamin, mutta ei. Vaikea uskoa, että joku ihan oikeasti tunnistaa. Silloin tällöin myös haaveilen salaisesti kasvattavani yrttejä ikkunalaudalla. Mutta ei meillä ole ikkunalautoja.)

Koska en ole kunnon bloggaaja, en ottanut feikki-avokadopastasta annoskuvia. Korvauksena kuvitan postauksen eilisen piparinleipomistuokion muistoilla. Sateli vettä ja uloslähtö aiheutti massiivikonfliktin jo puoli tuntia ennen h-hetkeä. Päätin olla kiristelemättä hampaita ja stressaamatta ulkoilusta juuri sinä marraskuuiltapäivänä. Pakastimessa odotti taikinapaketti ja Unirosvo oli menossa 35 minuutin iltapäiväunilleen.

Selvä, asiaan. Toisin kuin maineikas resepti, minä en pihistellyt avokadojen määrässä. Enkä käyttänyt spagettia vaan Urtekramin 100-prosenttista täysjyväfusillipastaa. Keitin pastan, sekoitin joukkoon öljyä takertumisen estämiseksi, sitten lähdettiin ulos (joojoo, kammottava pastaetikettivirhe, tiedän, mutta iltapäiväulkoilun jälkeen ei ole aikaa tai jaksamista ruveta edes pastankeittoon). Kun oli kolme varttia lapioitu vettä ämpäriin jostain naapuruston lätäköstä, tultiin sisälle, laitettiin tihkunkastelemat hiekkaiset vermeet kuivumaan, rauhoiteltiin sisääntulohässäkän ärsyttämää Unirosvoa. Sitten muussasin avokadot, sekoitin joukkoon reippaasti öljyä ja parmesaania, maustoin pippurilla. Varmuuden vuoksi vielä sekaan lusikallinen vihreää pestoa. Mikrotin pastan (ja kokit kumartavat kunnioituksesta) ja kääntelin avokadomössön sinne joukkoon. Pinnalle vielä pari ripausta parmesaania.

Aikavaras valitsi sydänmuotin, mulle jäi se perinteisen muotoinen. Suuhunkin päätyi jokunen taikinakokkare. Huomaa K-mummilta saadut/vaaditut helmet, jotka kaulassaan Aikavaras nukkui päiväunensakin.

Helppo, terveellinen, vähän taidokkaammin maustettuna ihan ok:n sijaan herkullinenkin. Aikavaras söi mukisematta (toisaalta vähänkö raukka on joutunut tottumaan mun sinne-päin-laitettuihin, terveellistettyihin ja reseptittömiin ruokiin). Alkuperäisen avokadopastan luojat varmaan haastaisivat oikeuteen. 

Sitten odoteltiin jokunen minuutti. Näköjään niskatukka kaipaisi leikkuuta.

Joka tapauksessa kiva idea, että avokadosta saa kypsentämättömän höystön lämpimään ruokaan. Ja kun laittaa sitä avokadoa lautaselle reippaasti, ei tarvitse stressata salaatin pilkkomisesta sille aterialle, avokado kun on loistavan pehmeän rasvan lähteen lisäksi kunnon vitamiinipommi. 

Herättyään Unirosvo tuli vaatimaan osuuttaan Aikavarkaan haalimista kukkapannulapuista...

...ja vaikka Äitiä kaivattiin ensin sovittelijaksi ("Hei, eipäs oteta kädestä! Annatko Aikavaras sen takaisin Unirosvolle. Näitä on kolme, yhden niistä voit var-mas-ti antaa Unirosvolle. Ei, ne EI ole sinun omia vaan ne on Äidin, ja sinä vain lainaat. Noin, hienosti tehty, kiitos Aikavaras"), lopulta vauva sai kuin saikin ihanan kukkapannulapun rutisteltavakseen.