Striptease-iltasatu

Miehen paluulento Kiinasta peruttiin, joten vastoin ennakko-oletuksia olin vielä tänäänkin itsenäisesti vastuussa Aikavarkaan iltasadusta ja nuhaisen Unirosvon partioimisesta sen aikana.

Ei kun lukemaan, ollaan (kaikkea muuta kuin kitkattomasti sujuneen alkuillan jälkeen) suihkunraikkaita ja puhtaissa vaatteissa ja lapset syöneet iltapalat ja niiden hampaatkin on pesty ja posket rasvattu. Iltasaduksi valikoituu Possu ajaa autolla -kirja.

”Uekko Äiti tämän sivun?”

”Possun automatka.” Hyvä, Unirosvo häärää aulassa. Jaaha, se vetää imurin ja mopinvarren kaapista. No ei voi mitään. 

”Uekko Äiti tämän sivun?” (Kyllä, yleensä se pyytää/kehottaa erikseen ihan joka sivun kohdalla. Ihan. Joka. Sivun.)

 ”Yksi possu lähti ajelulle. Pekka Possu lähti matkaan autollaan. Mutta kuinka ollakaan...”

Nuhanenä konttaa olohuoneeseen. Kiipeää sohvaa vasten, repii kirjaa, suuttuu kun ei saa repiä kirjaa, kaatuu, kiipeää, yskii, kitisee syliin, rimpuilee pois sylistä, puree Aikavarkaan varpaita, aivastaa, yskii, repii kirjaa. Me lukea posotetaan jo kolmatta sivua. ”Anteeksi”, Pekka sanoi ohi kulkevalle possulle, ”osaatko sinä auttaa?”

Aikavaras: ”Osaa se.”

Unirosvo: [kitikitikiti]

”No tulepa taas tänne syliin, jatketaan sitten lukemista.”

Blörps. Yskän katalysoima räkäpuklu (bonuksena tietysti iltapuuroa).

”Oho. Kuulkaa Äiti riisuu nyt nämä housut, Unirosvo likasti ne.”

Sitten luetaan taas. Rimpuilua, sivujen kiskomista, silmään aivastaminen. Blörps.

”No hitsi. Äiti riisuu nyt tämän neuletakin ja kuivaa käsivarren tohon harsoon.”

Sitten luetaan taas. Lattialle Unirosvo ei enää tahdo. Mutta kysynpähän vain, miten nämä meidän lapset osaakin keksiä kaikkein epämukavimman tuntuiset kosketukset täytettyään 7 kuukautta? Ohimohiusten kiskomista, käden tunkemista paidan sisään, nännin nipistelyä kynsillä, suuttumista jos ei saa nipistellä nänniä kynsillä, henkitorven puristelua.

Blörps.

”Just. Äiti riisuu nyt tämän paidan.”

Sitten luetaan ja nipistellään lisää. Alkaa vähän ahdistaa.

”…Pompoti pompoti pom. Puff! Rengas puhkesi.”

Aikavaras toistaa seitsemänkymmenenkuuden kuuntelukerran takaamalla varmuudella. ”Poopoti poopoti pom, ffffff! Ennas pukkesi.”

Blörps.

Ja niin edespäin, kunnes viimein se hemmetin automatka on kokonaan ohitse ja auto tuhannen säpäleinä eikä yksikään ponteva mekaanikkopossu osaa sitä korjata millään työkalulla, eikä possujoukko pääsekään kaupunkiin vaan menee sirkukseen syömään jätskiä (sori, spoileri).

***

Muistan hämyisesti ajan, jolloin perjantaihin saattoi sisältyä paljasta pintaa, nipistelyäkin, ja hölmöimpinä lukio- ja sitä seuraavina vuosina ehkä satunnainen oksennuskin, mutta. Niin.