Sekavia muistiinpanoja

Unirosvo täytti kymmenen kuukautta, on alkanut laulaa eikä enää pelkää Aikavarkaan huvinvuoksihuutamista. Poskiin on alkanut kertyä pyöreyttä ja kasvot näyttävät enemmän pieneltä pojalta kuin vauvalta. No, vauvan näköiseltä pieneltä pojalta.

Oma kova yskä, Aikavarkaan infektioastmavinkuna ja Unirosvon räkätulvinta on taidettu päihittää. 

Mies on työmatkalla ja Aikavarkaan tukka rehottaa pahan kerran. Se pyytelee ponnaria päälaelleen ja Unirosvo käy jatkuvasti tukistamassa. 

Tänään satoi lunta. 

Jos aiemmin pohdin, että poikien päällekkäinen nukkumaanmenoaika on hankala yhden vanhemman iltoina, niin ei tämäkään niin onnistuneelta tunnu, että iltapäivänokosensa väliin jättänyt ja siksi aikaisin nuupahtanut Unirosvo ajoittaa yön ensimmäisen tiheän heräilyn puolituntisensa juuri siihen saumaan, kun pitäisi viedä Aikavaras hammaspesulle ja iltapisulle ja yöpuvuttaa ja iltasaduttaa ja laulaa Oravalaulu ja peitellä varpaista päälakeen.

Aikavaras leikkii lentokonematkustamista: kasaa hillittömän rojuläjän sohvalle, istuu sen viereen ja asettelee Unirosvon unipuvun turvavyökseen. Ja istuu ja hokee lentävänsä lentokoneessa. Ihan tervetullut leikki päättömän juoksentelun, sohvalla hyppimisen ja tavaroiden heittelyn sijaan. 

Viime viikolla oli se auringonpimennys. Se tuli mulle puskan takaa. Olin juuri saanut pojat lounaspöydästä Aikavarkaan huoneeseen leikkimään, kun asunto alkoi pimetä. Nyt se sitten tapahtui, multa lähtee näkö tästä valvoskelusta, ajattelin. No, kunhan ei taju mene. Sytytin valot. Lämmitin oman ruoan uudelleen ja koska leikkihuoneesta kuului sopivasti turvallisen kuuloista hälyääntä, surffasin kännykällä Iltalehteen, vielä kun oli vähän näkökykyä jäljellä ja ymmärrys ei riittänyt älyllisempään. Lööpit kertoivat totuuden ja valot sai kohta sammuttaa. Mutta kyllähän nuo silmät verestävät ja elohiiri temmeltää vasemmassa alaluomessa ja viidettä viikkoa. 

Aikavaras ilmoitti alkavansa isona kuninkaaksi. Vihreäksi kuninkaaksi. Unirosvosta kuulemma tulee punainen kuningas.