Takaisin luontoon eli kaksi päivää ilman mikroa

Meidän mikro hajosi. Torstai-iltana se lämmitti Unirosvon iltapuuron ihan normaalisti, mutta parin minuutin kuluttua Aikavarkaan karjalanpiirakka jäi ikikylmäksi, vaikka millä tehoilla yritettiin. Laite kyllä hurisi ja pyöritti lautasta valo päällä, mutta mahdollinen säteily suuntautui varmaan mikron ulkopuolelle.

Eka ajatus oli, että heti perjantaiaamuna sitten Prismaan rattaiden kanssa, huoh, ihan kuin muuta tekemistä ei olisi ja siinä menee sitten puolitoista tuntia ja mahtaako sataakin. Mies tarjoutui lähtemään saman tien pyörällä, olihan kello vasta kahdeksan illalla. Ilmassa väreili kuitenkin riehumiskatastrofin ja infernaalisten tandemitkujen aineksia, joten halusin huusholliin neljä aikuiskättä nukkumaanmenoon saakka. 

Aasinsillaton kuvituskuva. Aikavarkaalla meneillään taas isokenkäisyysvaihe.

Aamulla totesin, että en jaksa. Jo monetta yötä Unirosvo oli taas rosvonnut unia, seisoskellut pinnasängyssään silmät ummessa karjuen, rättiväsyneenä mutta umpikykenemättömänä lopettamaan seisoskelua. Ja aamuviidestä eteenpäin torkkunut mieluiten poikittain mun kaulan päällä, toinen käsi nenästä kiinni pitäen. Siis mun nenästä. Ja entä jos Prismassa ei ole oikeankokoista mikroa, tai entä jos on mutta laatikko ei sitten mahdukaan rattaisiin?

Hetken järkeilyn jälkeen totesin, että ehkä me pärjätään ainakin perjantai ilmankin. Syödään vaikka vain kylmiä ruokia sitten. Toisen järkeilyhetken jälkeen muistin, että meillä on hella ja uuni. Tuli kuulkaa superäitiolo, kun hämmensin kaurapuuroa ihan kattilassa. Samaisessa kattilassa Unirosvon lounassose lämpeni parissa minuutissa. 

Mikä ruokasnobi tuo kuopus lienee, mutta ruoka ja puuro ovat tehneet nirsohkolle rimpulalle kauppansa paremmin hellalla lämmitettynä. Hmm. Ehkä sitä mikron käyttöä voisi muutenkin vähentää. Ehkä. Mutta sen verran säteilyriippuvainen kodinhengetärtön mä valitettavasti olen, että uusi mikro oli eilisen ostoslistalla.