keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Hampaita ja päiväunityylejä



Unirosvo sai kaksi ylähammasta. Työllä ja tuskalla ne tulivat, joten harmi että hampaiden yhteislukumäärä on vasta neljä.

Aikavaras nukkuu nykyisin kirjapino vieressään. Pinon pitää olla kokonainen, se on ilmeisen tärkeää. Nallen ja pisukarhun (pesukarhu) pitää olla mukana peiton alla. Kädessä pitää olla puhimen (puhelin, mun vanha akuton oranssi Nokia) – ja toisessa kädessä tuuliharppu. Joskus siitä huuliharpusta pitää (valitettavasti) soittaa vähän musiikkia samalla kun laulan Oravalaulun. Laulun jälkeen koko röykkiö peitellään varpaista hiusrajaan asti. On tärkeää, ettei ilmarakoja jää. Siellä se sitten koisii tuuliharppuinensa, pisukarhuinensa.

Unirosvon kahden päiväunen taktiikka ei aina toimi. Jos toiset unet koittavat turhan varhain päivällä ja/tai jäävät jossain mielessä vajaiksi, tuloksena on kertakaikkiaan liian uupunut kymmenkuinen liian aikaisin illalla. Sitten voi käydä niin, että kun Äiti ja Aikavaras ovat iltasuihkussa, Unirosvo rimpuilee pois Miehen sylistä, mönkii poskensa säkkituolia vasten ja alkaa saman tien kuorsata. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti