Koska mua yskitti

Niin. Päätin lopettaa imetyksen, koska mua yskitti. 

Kuulostaa tyhmältä. No, oli siinä takana muutakin. Mutta ilman sitä per******listä yskää, joka piti mua hereillä monta tuntia nukkumaanmenon jälkeen ja toiset monta tuntia aamuyöllä ja houkutti nappaamaan Strepsilsiä tujumpaa rohtoa, olisin ehkä jaksanut jatkaa vielä vähän.

Siitäkin huolimatta, että Aikavaras välillä puree. Auts! Ja silloin kun ei pure, tunkee vahvoja nakkisormiaan mun solisluun alle ja kiskoo ulospäin, kaikin voimin ja vielä vähän päälle. Auts! Ja siitäkin huolimatta, että olin pitkään jo ajatellut että kesäksi olisi kiva lopetella, jotta pari kesäkuussa tiedossa olevaa yhden yön poissaoloa Aikavarkaan luota eivät velvoittaisi mua inhoamiini aamuviiden lypsyhommiin.

Uskokaa tai älkää, lopettelen imetystä nyt toistamiseen. Saman vauva kanssa. Anteeksi mitä? 

Kuukausi sitten Aikavaras aloitti puremisen. Ei kiva. Löysin keinon, jolla estää pureminen: sormen pitäminen Aikavarkaan leualla imetyksen aikana. Ei silti kiva. Jotenkin sitä kuitenkin jännitti hartiat korvissa, koska ne kaksi alaikenestä pukannutta talttaa iskevät sinne minne en niiden tahtoisi iskevän. Usein ne ehtivätkin iskeä siinä vaiheessa kun pahin nälkä oli talttunut ja malttoi jo leikkiä. Maidon heruminen hidastui. Aikavaras hermostui. Sitten totuimme. 

Kunnes vajaan viikon kuluttua Aikavaras kieltäytyi syömästä. Kokonaan! Ekaa kertaa pienessä elämässään Aikavaras sanoi EI maidolle. Järkytyin. Vaikka olin pohtinut, että toukokuussa pitäisikin ryhtyä maitotehtaan alasajoon, tilanne tuli jotenkin niin äkkiä. Yhden viikonlopun itkeskelin asiaa; yksi läheisyyden muoto olisi ohi, kokonaan. Mun ja Aikavarkaan oma hetki ainakin kuudesti päivässä niiiiiin pitkään, ja yhtäkkiä ei enää. Ja mistä se reppana saisi riittävästi maitoa, kun ei se tykännyt yhdestäkään korvikkeesta vaan sylki ne järjestelmällisesti ja irvistellen pois?

Sain imetettyä pari kertaa vuorokaudessa, ei sitä hommaa seinään olekaan hyvä lopettaa. Maidontulo väheni luontevasti, ei tullut kiristystä tai kuumotusta tai niitä hirveitä tiehyttukoksia, joista kärsin ekat imetyskuukaudet aina kun yksi kerta jäi Aikavarkaan tavallista pitempien unien vuoksi välistä. Opin, että korviketta voi kätkeä ruokaan ja puurot tehdä korvikkeeseen – isoja ruoka-annoksia syövällä 7–8-kuisella maidontarve on kuitenkin vain puolen litran luokkaa päivässä. Ei siis ole mahdoton missio saada ujutettua kaveriin salavihkaa sen verran Little Baby Organicia tai Tutteli kakkosta.

Pääsin yli lopettamishaikeudesta. Tajusin, että parempi, että pikkukaveri oma-aloitteisesti vieroittautuu, kuin että parivuotias taapero kiskoo julkisesti mun paitaa alas ja itkee illat pitkät tahtovansa äidinmaitoa ja mä joutuisin seisomaan päälläni saadakseni lapsen vieroitettua. (Ei mulla ole yhtään mitään taaperoimettäjiä vastaan, mutta mulle ajatus ei tuntunut luontevalta.)

Sitten koitti sunnuntai, jolloin Aikavaras hyökkäsi taas kiinni ja kiskoi maitoa kitaansa. Tarjoamatta, ihan spontaanisti. Se se vasta yllättäin tulikin; en ehtinyt suojautua. Ja taas järkytyin. Petyinkin hieman – koska en tietenkään hennonnut työntää vauvaa pois. Viikon verran Aikavaras roikkui takiaisena mun rinnuksissa, olisi halunnut maitoa harva se hetki eikä vain aterioiden yhteydessä. Joko kaveri yritti ehkäistä puhkeamassa olevaa flunssaa, hakea lohtua johonkin vauvamurheeseensa tai ns. tilailla maidontuotantoa uuteen nousuun. Imetin taas joka aterian yhteydessä, ja maitoa tuli. Se siitä lopettamisesta, ajattelin. Aikavaraskaan ei enää purrut. Tunsin oloni vähän tukalaksi. Miten tästä nyt sitten taas lopettamaan?

Viime viikolla iski flunssa ensin muhun, sitten Aikavarkaaseen. Johtuisiko tukkoisesta nenästä tai jostain aivan muusta, mutta Aikavaras äänesti taas hampaillaan, sitten kieltäytyi kokonaan – eli sama kuvio kuin viime kierroksella. Mun flunssa puolestaan eteni hillittömäksi yskäksi. Lopulta päätin, että nyt mä kyllä nappaan vähän Medipektiä enkä enää koita tarjota sitä maitoa. Ei enää sormitemppuja puremisen estämiseksi. Runsaat kahdeksan kuukautta vietin maitoautomaattina ja pukeuduin imetyksen ehdoilla. Nyt tuntuu luontevalta lopettaa virallisista suosituksista huolimatta, ja vissiin se tuntuu luontevalta Aikavarkaastakin. 

Yskä ei vaadi enää lääkitystä, ja tällä hetkellä Aikavaras saa aamulla herättyään vuorokauden ainoan maitoannoksensa, jotta jaksaa odottaa puuron valmistumista. Pikapuoliin varmaan sekin jää pois rutiineista. Korvike uppoaa Aikavarkaaseen jo hieman vähemmillä irvistyksillä. Huomasimme, että kaveri tahtoo kauppamaitonsa kylmänä. Jääkaappikylmällä korvikkeella saa myös kätevästi jäähdytettyä liian kuumat soseet ja puurot. Kymmenen kuukauden iässä Aikavarkaalle voikin jo esitellä raejuuston, piimän ja maustamattoman jogurtin, joten ei tämä korvikepelleily kalsiuminsaannin turvaamiseksi kovin pitkäkestoinen vaihe onneksi ole.

Äh, vaikka sanon että pääsin yli haikeudesta niin en tietenkään ole kokonaan päässyt. Nyyh.