Myöhästynyt äitienpäiväpostaus

Huomasin sunnuntai-iltana, että äiti(ys)blogeissa kuuluu julkaista äitienpäiväpostaus. Luonnollisesti. Ja näyttää kuvia sänkyyn kannetusta shampanja-aamupalasta ja kertoa, että ei tehnyt koko päivänä kotitöitä ja hiuksetkin asettuivat nätisti kiharoille. 

Ja minä kirjoitin vain takapihan mullasta ja unikonsiemenistä.

No tämä blogi on niin kuin minä nykyisin. Joko etuajassa tai myöhässä, harvoin täysin täsmällinen. Kirjoittelen nimittäin postauksia inspiraatio + rauhallinen hetki -kombinaation yllättäessä vaikka kolme kerralla, ja ajastan niitä tulevan viikon varrelle. Jos nyt juuri tapahtuu jotain mullistavaa, tieto ei yllä eetteriin asti vielä tänään.

Toisaalta meillä ei merkkipäiviä hirveästi vietellä. Olen naiskunnan häpeäpilkku: en oikein muista ihmisten syntymäpäiviä, vielä vähemmän huomaan nimipäiviä, ja yhtenäkään seitsemästä hääpäivästä en ole tainnut antaa Miehelle lahjaa. En edes odottanut äitienpäivän eroavan perussunnuntaista.

Mitä elämäni ekana äitienpäiväviikonloppuna tapahtui:

Perjantaina kävimme äitienpäiväpäivällisellä Miehen vanhempien luona. Aikavarkaan kaksi pientä Serkkua vilistivät kiljuen ympäriinsä, ja hiljaisempaan eloon tottunut Aikavaras hämmentyi ja väsymyksen tullessa pelästyi meteliä. Sosekin meni väärään kurkkuun. Myös Vaarilla paloi käämit hullunmyllyyn siinä vaiheessa, kun toisen Serkun 3,5-vuotias siskopuoli liittyi seuraan ja jahtasi Serkkua vaippa päässä. Vaari meni parvekkeelle jäähylle, me lähdimme kotiin nukkumaan. Kaikkiaan ilta oli kuitenkin hauska, ruoka oli hyvää, aurinko paistoi kesäisesti parvekkeen avonaisesta ovesta, ja Aikavarkaan fanittama Isomummikin pääsi paikalle.

Sain Mieheltä jo etukäteen äitienpäiväruusun. Olen muistanut kastellakin sitä.

Lauantaina lenkkeilin Aikavarkaan kanssa oman äitini luo korjauttamaan kesämekkoani ja hakemaan Aikavarkaan uusia verhoja, jotka Mummi oli ommellut ostamastani kankaasta. Söimme lounasta, Aikavaras leikki jännillä leluilla, ja veljeni eli Aikavarkaan Kummisetä poikkesi myös morjestamaan. Lonkat tuli 11 kilometrin kävelystä kipeiksi, mutta lenkkipolkuja pitkin kärryttely metsien keskellä kauniissa säässä oli sen arvoista. Mies kävi juoksemassa puolimaratonin Kakskerrassa ja haki meidät sen jälkeen laina-autollaan kotiin lauantai-illan viettoon. 

Ne verhot unohtuivat Mummilaan. Saanemme ne mukaan ensi lauantaina, jolloin vietämme isommalla porukalla myöhästynyttä äitienpäivää ja Aikavarkaan tyttöserkkujen nimppareita (joo, Isosisko muistutti asiasta...) Mummilassa.

Sunnuntaina olikin ihan peruspäivä. Tein kotitöitä ja hiukset hapsottivat rumasti. Paitsi että söimme mun tekemän ruoan tai pakasteaterioiden sijaan noutointialaista, ja ruokajuomana join Miehen lenkkipalautus-persikkavichyä korkeajalkaisesta lasista. Ja että takapihan koivuissa on jo lehdet ja runsas viikko sitten kylvämistämme jännitysruukuista osassa itää jo!

Lopuksi sellainen teinivuosien Love is… -tyyppinen puolitajunnanvirtalista siitä, mitä äitiys on (huom! subjektiivisesti mulle, ja juuri nyt, ei välttämättä enää ensi viikolla):

• Iloa pienistä asioista ja surua hölmöistä asioista
• Luopumista omista asioista ja isojen asioiden omaksumista
• Syyllisyyttä, väsymystä ja turhautumista
• Innostumista, onnistumista ja positiivista jännittämistä
• Aikamatka omiin lapsuudenkokemuksiin
• Sitä että näkee taas ensimmäistä kertaa viiteentoista vuoteen punatulkun
• Yksinäisyyttä
• Ei koskaan yksin olemista
• Onko sillä kuuma? Onko sillä kylmä? Hengittääkö se? Miksei se nukahda? Miksei se jo herää?
• Kakkaa, pissaa ja puklua
• Pieniä varpaita, joka paikkaan yltäviä kuolaisia sormia, kasvavaa silkkitukkaa, pakoon vilistävä paljas peppu, ja että vaikka vauva pitäisi laittaa jo nukkumaan, tekee mieli hassutella että vielä kerran kuulisi sen kikatuksen ennen aamua.