Lantionpohjanoteeraus

Toisin kuin pelkäsin, raskaudesta ja synnytyksestä palautuminen on nyt tokalla kierroksella ollut helpompaa kuin ekalla. Kroppa otti vähemmän osumaa kuopusta maailmaan saattaessa, joten istuminen ja jalkeilla oleskelu sujui heti synnytyspöydältä nousemisen jälkeen huomattavasti helpommin kuin syyskuussa 2012.

Painoa kertyi Unirosvoa odottaessa melko tasan 10 kiloa. Kilon, puolitoista enemmän kuin Aikavarasta odottaessa. Maidon nousu aiheutti mulle tälläkin kertaa napakan turvotuksen, joka hämäsi luulemaan että sairaalaan jäi vain kolme kiloa – huolimatta siitä, että vauva painoi lähes neljä kiloa, istukka punnittiin 600-grammaiseksi, lapsivettä tulvi ulos se perinteiset puolitoista tai kaksi litraa, ja vertakin menetin muutaman desin verran. Numerot eivät ihan täsmänneet. Muutaman kotipäivän kuluttua vaakalukema kuitenkin normalisoitui, ja viikko kotiutumisen jälkeen paino oli – hupsista keikkaa – enää pari kiloa plussan puolella lähtöpainosta. Eli oikeastaan jo ihan ns. ihannepaino, koska imetyksen ja liikunnallisen kesän jäljiltä olin ehkä turhankin hoikassa kunnossa raskaaksi tullessani. Näin ollen mun on ollut hankala perustella itselleni, miksi pitäisi luopua siitä päivittäisestä suklaalevystä (vaikka tuleehan se kalliiksi), etenkin kun runsaanpuoleinen valtaisa suklaansyönti ei tunnu aiheuttavan Unirosvolle vatsavaivoja. Pahimmat iltakitinät ovat ajoittuneet niihin päiviin, joina suklaa on ollut loppu. (Vieroitusoireita?) Vetoan myös tasapuolisuuteen: aikoinaan Aikavaraskin kasvoi ekat viikkonsa kaakaolla, miksei siis Unirosvokin?

Ja maha! Kammoksuin jo hyvissä ajoin etukäteen sitä röllykkäkumpua, joka pakottaisi käyttämään raskauden aikaisia äitiysvaatteita koko kesän. Joka ei ehkä koskaan katoaisi! Olisin pömppö loppuikäni!  Mutta pömppökin on kutistunut nopeammin kuin Aikavarkaan syntymän jälkeen (venynyttä nahkaa toki riittää). Liekö voimakkailla, viitisen päivää kestäneillä jälkisupistuksilla osuutta asiaan? Kuulemma auttavat kohtua supistumaan entiselleen; Aikavarkaan synnytyksen jälkeen en tuntenut ainuttakaan.

Pics or it didn’t happen: 

Viikko synnytyksestä

Kaksi viikkoa synnytyksestä: vatsanseutu näyttää jo samalta kuin ekalla kierroksella pari kuukautta synnytyksen jälkeen.

Se siitä hehkutuksesta. Jos joku ei tahdo lukea synnytyksen jälkeisistä vaivoista ja eritteistä, lopettakoon tähän.

***

Kun synnytyksestä oli kulunut 10 päivää ja jälkivuotokin oli jo laantunut niukaksi, kesken lyhyen kävelyn iski inha jomotus, hmm, sinne. Koko loppupäivän vihloi ja särki ja jälkivuotoa tuli tulvimalla, hyytymineen kaikkineen. Seuraavana päivänä oli Unirosvon eka neuvola, päätin odottaa siihen asti enkä kiiruhtaa päivystykseen, vaikka mieleen juolahtikin se paljon peloteltu kohtutulehdus – jonka kanssa ei pidä leikkimän. Papereissa luki istukan syntyneen täydellisenä, mutta tapahtuuhan niitä virheitä, ja voi se kohtutulehdus kai muustakin tulla kuin rippeiden jämähtämisestä kohtuun. Yön aikana särky väistyi. Neuvolantäti painotti, että jos tilanne toistuu, lääkäriin pitää mennä mieluummin heti kuin vasta myöhemmin, ja muistutteli hälytysmerkeistä: vatsakipu, kuume, paha haju, isot hyytymät.

Nooh. Viikonloppuna hillitön jomotus palasi, vuoto sen sijaan väheni. Särky ja vihlonta kävi iltaa kohti hyvinkin ilkeäksi kumpanakin päivänä, mutta ei varsinaisesti vatsassa vaan alempana. Intuitio ja ihan looginen päättelykyky, sen verran kuin sitä näillä yöheräilyillä on jäljellä, viivasivat yli kohtutulehduksen. Sen aiheuttama kipu tuskin menisi makuuasennossa ohi. Kuumettakin varmaan pukkaisi. Googlailin, pohdin, tarkkailin. Lopulta ymmärsin: terveiset lantionpohjalihaksilta. Täällä ollaan – ja kovilla ollaan.

Mitä enemmän nostelen ja kannan Aikavarasta päivän mittaan, mitä enemmän seisoskelen ja puuhastelen, mitä ponnekaammin muistan jumpata lantionpohjalihaksia niiden sairaalasta saatujen ohjeiden mukaan, sitä varmemmin illalla jomottaa ja särkee niin että tekee mieli vääntää naama kestoirvistykseen. Yhtenä poikkeuksellisena yönä Unirosvo kitisi ja itkeskeli kolmeen asti, ja vaakatasossa vietettyjen tuntien saldoksi kertyi koko yönä alle kolme tuntia – silloin särky alkoi heti aamusta. Kovillehan nuo lantionpohjalihakset ovat joutuneet, ja pystyasennossa niille kertyy enemmän painetta. Levähtää raukat saavat vain silloin kun meikäläinen pääsee makuulle.

Ekan raskauden jälkeen tällaista oireilua ei ollut, mutta toisaalta silloin sainkin viettää vaunulenkkejä lukuun ottamatta aikani sohvalla ja sängyssä vauvaa hoitaen enkä nostellut mitään nelikiloista esikoispoikaa painavampaa. Silloin myös aloitin lantionpohjajumpan vasta pari kolme viikkoa synnytyksen jälkeen, koska se tuntui niin inhottavalta. Tällä kierroksella koin olevani saman tien paremmassa kunnossa (ja siis paremmassa kunnossa kuin päivää ennen synnytystä), joten taisin aloittaa turhan reippaasti. Sittemmin olen koittanut vähän hellittää ja muistaa levätä aina tilaisuuden tullen. Muutamana viime päivänä jomottelu onkin pysynyt poissa. 

Jospa pikapuoliin saisi vähän iloisempia terveisiä sieltä lantionpohjasta?