Nyt se nimittäin alkoi.
Mielessäni olin jo luonnostellut postausta: tää menee hyvin, Aikavaras ei ole yhtään mustis, tahtoo vain silittää ja halata vauvaa, pitää huolta vauvan tavaroista (toisin sanoen pukluharsosta ja putoilevista tumpuista) ja hyväksyy, että vauvakin tarvitsee välillä puhtaan vaipan. Ja kun imetän, Aikavaras toteaa "Vauva nam!" ja jatkaa omia puuhiaan.
No, viime viikolla alkoi mustasukkaisuus Isistä. Kun Unirosvo kölli Miehen sylissä, isoveli puhkesi itkuun ja vaati lattialla kierien: "Isin syliin! Äiti vauvaa!"
Eilen tulivat ekat tahallisen kovat otteet Miehen käsivarrella lepäilevää pikkuveljeä kohtaan.
Silti olin puhtaasti yllättynyt ja järkyttynyt tänä aamuna, kun puolen tunnin sisällä Aikavaras yritti työntää vauvan pois sitteristä, läimäytti vauvaa otsaan, yritti heittäytyä päälle, puristi varpaista ja kiskoi hihasta.
Oli kulunut tunti Miehen töihinlähdöstä, ja illuusio hyväntuulisesti alkaneesta päivästä oli jo rapistunut. Siinä huusivat kaikki: vauva mulle ("Vaihda vaippa! Anna maitoa! Kuiva paita! Anna maitoa! Ota jo syliin! Ja sitä maitoa nyt!"), Aikavaras vauvalle ("Vauva pois! Äää! Vääää!" ja oletettavasti tarkoitti kaiken ja kaikkien olevan tyhmää ja tylsää) ja minä Aikavarkaalle, todella rakentavasti ja todella lehmänhermottomasti ("EI! VAUVAA EI SAA SATUTTAA! YMMÄRRÄTKÖ! EI! EI TEE NOIN!).
Burnout. Hiki, paniikki, tärinä. Samaan aikaan suuttumus esikoisen käytöksestä, harmitus oman auktoriteetin puutteesta ja morkkis selkärankareaktiosta. Huutaminen ei auta, miksi siis sorrun siihen? Sitä paitsi kriiseilevää, paitsi jäämistä potevaa Aikavarasta pitäisi ymmärtää ja etsiä joku muu keino kovakouraisuuden lopettamiseen kuin sättiminen.
No kyllähän mä jo tajusin, että se viimetiistainen supermutsiusharha oli ohimenevä houre. Erinäisten sattumusten ja niiden lietsomien tuntemusten johdosta supermutsifiilis kaikkosi itse asiassa noin 50 minuuttia kyseisen postauksen julkaisun jälkeen.
Silti - tämänkin aamupäivän jälkeen me ollaan kaikki hengissä, tunnin verran ulkoilleina, kuivin vaipoin, vatsat riittävän kylläisenä. Puuttumatta nyt siihen, että vauva söi taas liikaa ja Aikavaras pelkkää raejuustoa ja että oman lounaani kääreessä luki Karl Fazer; jälkiruoan virkaa toimitti Aikavarkaan koskematta jättämä ateria. Poikkeustila, poikkeustila - lienee ookoo suoriutua löyhemmin kriteerein?
Huh, tsemppiä sinne. Toivottavasti löydätte jonkun hyvän ja hellävaraisen konstin karsia Aikavarkaan käytöksestä kovat otteet pois. Mä en olisi kovinkaan yllättynyt, jos meillä tapahtuisi jotain vastaavaa: vaikka tyttö onkin kovasti kiinnostunut nukkeleikeistä ja nukkejen hoivaamisesta ja hellimisestä, on siinä myös äkkipikainen ja kovakourainenkin puoli: tyttö saattaa esimerkiksi kiukuspäissään vetää itseään nenästä (!), nipistellä itseään tai mua tai läimäyttää mua. Näihin kaikkiin on aina tietenkin puututtu tiukasti, eikä tuollaista käytöstä useinkaan tapahdu, mutta pelkään silti, että kun vauvasta katoaa uutuudenviehätys ja tyttö tajuaa, että vauva on tullut jäädäkseen, alkaa meilläkin vähän samanlainen meininki kuin teillä nyt.
VastaaPoistaJa todellakin on ookoo suoriutua löyhemmin kriteerein tuollaisina päivinä ja muutenkin vauvan ollessa vielä noin pieni.
No sanos muuta. Onneksi tämä päivä on sujunut sovinnollisemmin. Toistaiseksi.
PoistaNämä temperamenttitaaperot taitavat olla usein aika fyysisiä. Aikavaras puree nykyisin kaikkea mun olkapäästä verhoihin ja säkkituoliin ja omaan käteensä (alkoi jo aika paljon ennen vauvan syntymää, mutta saattaa silti heijastaa tilannetta, kun loppuraskaudessa mun syli oli ahdas ja kaikki puhui jostain mystisestä vauvasta...). On kyllä ärsyttävää! Vetäisi mieluummin itseään nenästä :-D
Toivottavasti teillä päästään helpolla. Kenties tytön loistavat kommunikointitaidot auttaa?
Niin tuttua! :) ja nimenomaan, ne ketkä ovat todella temperamenttisia, niin myös ovat vähän aggressiivisiakin! :D Meillä jo pahin (ainakin toistaiseksi) kausi on selätetty, eikä ihan jokaisen leikkikaverin käteen tai poskeen purra yms. Mut nyt tietysti kun pikkusisko tuli maailmaan, niin siinä tietty uus ketä on kiva kiusata :) Onneks niitä parempia päiviä on kuitenkin kans eikä aina vaan niitä huonoja :)
VastaaPoistaNiinpä! Tänään taas Aikavaras riehaantui, tulos on viisi ärhäkkää puremajälkeä mun käsivarressa. Huoh. Toistaiseksi se puree vain mua, Miestä ja kodin tekstiileitä, vaatteita, huonekaluja ja leluja.
PoistaKiitos kommentista - "helpottavaa" kuulla muidenkin kohtaavan samoja haasteita!
Ja tosiaan, hyviä päiviäkin piisaa. Toivottavasti niidenkin tunnelmat välittyvät lukijoille, ettei mene silkaksi marmatukseksi :-)