Pelkäsin näitä päiviä, Miehen töihinpaluuta. Mutta mutta...
Eilen Unirosvo pääasiassa nukkui - keräsi voimia jaksaakseen seurustella ja puklata monta tuntia viime yönä - joten Aikavarkaalle riitti huomiota. Mitä nyt uloslähtö iltapäivällä haki vielä selkeää rutiinia. Missä vaiheessa vauva syö, kenen vaippa vaihdetaan ekana, mitä tehdä kun Aikavaras riehaantuu holtittomasti, kun vauvan napa putoaa (okei, se tilanne tuskin toistuu!) ja vauva kakkaa Miehen vaatekasan päälle matkalla lavuaarilta hoitopöydälle.
Tämän päivän tähtihetki: sain Aikavarkaan päiväunille samalla kun imetin ja röyhtäytin Unirosvoa. Vähän tavallista kauemmin siinä meni, kun Aikavaras kiipeili jatkuvasti pois sängystään - silittämään vauvaa vielä kerran. Ja vielä kerran. Sittenkin vielä kerran. Lopulta sängyssä nukkui raukea taapero ja olkapäällä hikkasi runsaan viikon ikäinen napatyngätön tuhisija. Ilman itkua, vailla raivareita.
Myönnän: toinen tähtihetki oli ystävän aamupäiväinen vierailu, rotinakassissa 300 grammaa suklaata ja pari imetykseen sopivaa paitaa (paitoja kuluu näillä saman tien suihkun jälkeen aukeavilla hanakainaloilla yhtä paljon kuin suklaata). Rotinoitakin enemmän arvostusta sai aikuinen juttuseura.
Myönnän myös: yksikään näistä onnellisuudenaiheista ei ole mun omaa ansiota. Mulla vain on hienot lapset ja hienoja ystäviä. Että se siitä supermutsiudesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti