Nää on näitä päiviä

Eilen: loistopäivä. Lasten aikataulut stemmasivat tarpeeksi, Aikavaras oli hyväntuulinen ja jopa totteli kieltoja, Unirosvo nukkui koko aamupäiväulkoilun ajan ja iltapäivällä nähtiin pihalla siili.
Tänään taas.

Takana perushuono yö - Unirosvo nukahti kahdeltatoista, heräsi kahdelta, vaihdoin vaipan ja syötin,  röyhy jäi tulematta joten tottakai vauvansänky täyttyi kohta puklusta. Kello tuli puoli neljä, päivystin puklaavaa vauvaa, Aikavaras heräsi. Viideltä suljin silmät, Unirosvo heräsi kuudelta, palautin sen puhtaana ja maha täynnä sänkyynsä seiskalta ja menin antamaan Miehelle aamupalarauhan kintuissa roikkuvalta, liian aikaisin heränneeltä Aikavarkaalta.  Pää särki. Katsottiin hetki Muumeja, Mies sulkeutui makkariin lukitun oven taakse puoli kasin puhelinpalaveriin, Aikavaras takoi ovea ja ulvoi Isiä. Aloin laittaa meille puuroja, Aikavaras laittoi uunin päälle ja työnsi ruokapöydän olohuoneeseen. Riideltiin hetki enkä vieläkään ollut edes hörpännyt kahvia. Aikavaras itki puuron perään - koskakohan se tajuaa huonekalujen siirtelyn viivästyttävän aamupalan saamista? Vihdoin pöytään. Unirosvo alkoi itkeä body märäksi puklattuna. Aikavaras hotkaisi puuron, pyysi maitoa, leipää, juustoa, lisää lisää, kaatoi mukin pöydälle, heitti leivän lattialle, Unirosvo vaikersi ilmavaivoja, heijasin sitteriä ja siivosin lattiaa ja lusikoin kylmää puuroa omaan suuhun ja vahdin ettei Aikavaras heittäydy vauvan päälle.

Vein epämukavuutta vitisevän, kipristelevän Unirosvon kylppäriin, vaippa oli jo falskannut vaatteiden läpi, sinapinvärinen tahra levisi mun paidallekin, Aikavaras itkuhuusi toimistolle lähtöä tekevän Miehen perään. Pesin pepun, uusi vaippa otti heti osumaa eritteistä. Eteisestä kuului outoa, väärää ääntä, menin katsomaan, Aikavaras kiskoi kenkälusikalla teljettyjä lipastonlaatikoita auki niin lujaa että lipasto kiikkui kahden jalan ulkosyrjillä, kaatumaisillaan. Karjaisin, tuuppasin lipastoa aloilleen, lapsi takoi itkien lattiaa kun kiva leikki keskeytyi, mun päässä joku kumea ääni ilmoitti että nonni, kyllä se vielä tappaa itsensä kun et kerkeä vahtimaan, ehkä jo tänään. Puhutaan sentään lapsesta, joka onnistui Isomummin luona lukitsemaan tuulikaapin oven väärällä avaimella ja jonka mielestä on loistoidea kiivetä sohvan selkänojalle, kietoa sälekaihtimen narut kaulan ympäri ja yrittää hypätä alas (mahdollisuus eliminoitu saman tien).

Takaisin vauvanhuoltoon. Laitoin uuden vaipan ja sinkkivoidetta, pesin pukluiset kaulapoimut ja olkapäät ja kädet, puin puhtaat vaatteet, peilistä katsoi 50-vuotias. Aikavaras istui mun peiton alla repimässä jotain. Hyvä tilaisuus harjata omat hampaat ja pestä kasvot ja kainalot.

Hetken rauha. Säätietojen tsekkaus, mitä päälle ulos? Muumit pyörimään, Unirosvo syömään, se nukahtaa kesken eikä röyhtäise tai puklaa. Ikuisesti ei voi odottaa, pipo ja haalari päälle ja kantokassiin odottamaan, sillä aikaa Aikavaras heittää sohvatyynyjä ja pöllii mun rannekellon niin korkealta etten tahdo tietää miten se sen teki. Omien vaatteiden vaihto, Aikavarkaan hammaspesu ja vaipan ja vaatteiden vaihto. Tämä vaihe sujuu sulavasti, ollaan kiesien kanssa liikkeellä puoli kymmeneltä.

Puistossa Aikavaras ei arvosta verkostoitumisyrityksiäni kanssaäitien kanssa vaan karkaa jatkuvasti puskiin ja poluille. Oksa tökkää mua silmään. Unirosvo ei arvosta vatsansa toimintaa vaan itkeskelee vähän väliä. Vaununkopasta kuuluu piereskelyä ja miten puklu menee huppuun. Kova itku alkaa samaan aikaan kun Aikavaras putoaa kiipeilyverkosta ja alkaa parkua että Äiti, sattuu, pipi! Kaikki tuijottavat: kumpaa se lohduttaa ensin? Älkää muuten kysykö - minä EN MUISTA mitä tein. Uskoakseni poimin tippumista harrastavan taaperon syliin, varmistin pikaisesti että kyseessä oli maksimissaan mustelma kyynärpäähän, puhalsin ja selitin että nyt katsotaan mikä meidän vauvalla on hätänä, hytkyttelin vauvaa hetken sylissä ja lupasin sille että kohta mennään kotiin. Mutta koska muisti on sumea, voi olla että tässä kohtaa poistuin puistosta, hyppäsin bussiin ja tilasin kahvia tai viiniä jossain viihtyisässä nurkkapöydässä.

No, tuskin noin, koska hetken päästä ainakin taittelin huutavaa Aikavarasta rattaisiin, sen ääni peitti tehokkaasti vauvan itkun.

Kotona vauva nukahti ja Aikavaras rauhoittui ja söi kaksi lautasellista ruokaa, puolikkaan avokadon ja kaksi banaania. Minä vedin vähän tähteitä, sitten katsottiin kännykästä kuvia eilisestä siilistä ja videoita konttaavasta Aikavarkaasta. Tuli päiväuniaika, vauva puhkesi itkemään likaista vaippaa ja yllättäin niitä ilmavaivoja juuri kun Aikavaras alkoi nukahtaa, ja sitten piti halata pehmolelut uudestaan ja heittää tyyny sängystä ja itkeä kun tyyny ei ole sängyssä ja minä istuin hartiat jumissa vieressä silittämässä päätä ja heijasin kipristelevää vauvaa joka alkoi olla nälissäänkin.

Pienempi hakee nyt unta ja lohtua käsivarrella jo lähes kolmatta tuntia, isompi herää milloin vain, kello on vasta kaksi eli päivää on liikaa jäljellä, iltapäiväksi ei ole ruokaa ja näköjään kerronnan aikamuotokin vaihtui jossain vaiheessa kännykällä tekstailtua postausta.

Kiitos ja kuulemiin.