Kummallinen
aikaansaamattomuuden ja tehottomuuden tunne vaivaa. Tuntuu, että kaikki jää tekemättä. Mikä nyt on
suoraan sanottuna tyhmää ja kiittämätöntä, koska ekan vauvan synnyttyä kaikki
vakuuttavat kymmenen imetyskerran riittävän päiväohjelmaksi, ja koska esimerkiksi tiistaina sain
kuitenkin huollettua kaksi flunssaista lasta ja leikittyä kummankin kanssa erikseen ja yhdessäkin, ja sen lisäksi laitoin jopa ruokaa ja tyhjensin
ja täytin tiskikoneen ja ripustin pyykit ja poimin luumuja ja pesin vessan ja vieläpä bloggasin, ja ai niin, kirjoitin runon Unirosvon
ristiäiskiitoskorttia varten. Mitä jäi tekemättä? Ulkoilu – mutta sateli vettä
ja Aikavaras oli puolikuntoinen. Imurointi – mutta villakoirat kuulemma
tietyssä määrin vähentävät allergiariskiä. Oma aika – mutta ehdinhän blogata. (No,
siinä meni 10 minuuttia ja samalla lauloin sylissä hikkaavalle Unirosvolle
niska kenossa ja yhdellä kädellä kirjoittaen…)
Vaikka
pikkulapset on hetkittäin ihaninta mitä universumista löytyy, odotan jollain
tasolla sitä aikaa kun aikuisten ei tarvi kompastua dinosauruksiin eikä joka
sohvankulmalla ole kuivumassa kuolaliinaa puolen tunnin käytön jäljiltä. Kotiaskareita
ei kerta kaikkiaan voi jättää tekemättä, mutta niiden jatkuva suorittaminen ei
ole kovin palkitsevaa, koska jäljet näkyvät vain hetken jos sitäkään. Vaikka
keräilen, poimin, järjestelen ja pyyhin jotain joka välissä, koti on, no, ei nyt
suoranaisesti pommin jäljiltä mutta ei ihan edustuskunnossakaan (toisaalta
mahtaisiko se olla olennainen osa tätä elämänvaihetta?). Pyykkirumba on
tauoton, tiskikonetta pitää jatkuvasti tyhjentää ja täyttää, keräyspahvit
kasautuvat keoiksi, roskis on nonstoptäynnä ja joka pinnalla on jotain
erikoisrojua, joille ei oikein ole omaa paikkaa tai jotka on evakuoitu omilta
paikoiltaan pois Aikavarkaan ulottuvilta. Olohuoneestakin tuli yleisurheilun
MM-kisojen (vai mitkä ne olikaan? ainakin siellä hypättiin ja juostiin) aikaan taas
leikkipaikka, kun Aikavaras roudasi omasta huoneestaan leegolaatikon ja muuta lelutarviketta
kisoja puolisilmällä seuraavan Isin tuntumaan, ja nyt ei oma huone enää kelpaisi leikkipaikaksi. Lelujenkeräämiskomennot kaikuvat
kuuroille korville, tai sitten kahta uhkaavasti lähenevä taapero mumisee ”emmä
kerää”. Ja hakee lisää leluja.
Toipilas perkaa pihlajanmarjoja |
Tiedän
ainakin osittain, mistä muustakin tämä kaikki kiittämätön mälsäfiilis johtuu paitsi vähäunisuuden ja
liiallisen kotona hengailun juurruttamasta ärtymyksestä:
Voin
hyvin, kun
- elämä ei ole liian hetkistä vaan ehdin myös ajatella ja olla vain
- kun
saan syötyä terveellisesti – kun päivän toinen lämmin ateria puuttuu jo
kolmatta viikkoa ja korvautuu
suklaallakahdella luumulla ja kourallisella pähkinöitä ja illalla iskee mitä-me-huomenna-syödään -ahdistus ja huomenna puolestaan missä-välissä-laitan-tän-ruoan -hätä, elämänhallinnantunne juoksee karkuun ja nauraa mennessään - kun ehdin harrastaa liikuntaa edes jonkin verran – se hoitaa ja ennaltaehkäisee niska-hartia-selkä- ja lonkkavaivoja, antaa energiaa, tuulettaa lihassoluja ja jollain tavalla pitää mut koossa antamalla keholle ääriviivat. En tarvitse kuntokeskusjäsenyyksiä tai Niken syysmalliston treenitoppeja vaan tässä vaiheessa puolen tunnin olohuonejumppa imetysrintsikat loistaen Aikavarkaan päiväuniaikaan riittäisi, ja siinä pääsinkin jo lupaavaan alkuun. Kunnes se kirottu ja loppumaton flunssa.
- kun
viikon kaikkia sosiaalisia menoja ei tarvi peruuttaa meidän tai niiden tautien
takia – oi koska viimeksi tapasin ystäviäni? Kun ei tule työkavereillekaan
juteltua, kaveriseuraa kaipaa useammin kuin kerran kuussa. (J ja E, paremmalla
menestyksellä sitten
pesien tyhjennyttyäparin viikon päästä!)
Just nyt on kaikki kohdat vähän rempallaan. Tilapäistä, mutta riittävän kroonista ottaakseen päähän.
Sama kuin yllä... |
Lisäksi
takavasemmalta kurvasi vanha tuttu haave kirjoittaa muutakin kuin blogia. Avasin
vuoden takaiset tiedostot, uudelleenkirjoitin prologin, sain suunniteltua
juonikuviota jonkin verran eteenpäin ja lokeroitua itselleni ajan jolloin
voisin kirjoittaa. Sitten tuli saman tien tämä räkis ja Aikavarkaan kotonalusimisviikko
ja äh, tuntuu että miksi ihmeessä kehtasin edes etäisesti haaveilla jostain
noin megalomaanisesta. Kirjoitetaan sitten kymmenen vuoden päästä kunhan olen
saanut kuntoutettua vauvan- ja taaperonkantamisesta vihlovat ranteet.
Tän
kaiken päälle painaa urattomuuskriisi: mikä musta tulee isona? Sain taannoin
tietää, että tammikuussa startattu lomautus päättyi irtisanomiseen työnantajan toiminnan päättyessä. Just nyt tuntuu, etten osaa mitään, muista mitään, tiedä
mitään, eikä kukaan tai mikään instanssi voi ikinä haluta mua osaamaan,
muistamaan tai tietämään mitään. Pitäiskö palata koulun penkille? Mutta mitä
lukemaan? Mistä työllistyisi hyvin (ilman liikaa ihmisläheisyyttä – hoitoala ei
minun kaltaisiani kaipaa)? Ja millä rahalla sinne opiskelemaan palaisin?
Ja
nyt kun rutiseminen näyttää sujuvan, kerron vielä että olen näillä alle satasen
äo-lukemiin vajonneilla äitiysaivoillani kehittänyt kunnon ekan maailman
ongelman juurikin niistä ristiäiskiitoskorteista: haluaisin haluan tehdä
samanlaiset kuin aikoinaan Aikavarkaalle, mutta kun mistään tutkimastani
reaali- tai virtuaalimaailman myymälästä ei tunnu löytyvän vaaleansävyisiä käsintehtyjä
korttipohjia.
On
se niin vaikeeta.
Kylläpä helpotti.
Tässä on aika monta kommentoimisen arvoista aspektia mutta lohduttaako yhtään että multa on kaikki kiitoskortit viimeisen 13 vuoden aikaisista juhlallisuuksista yhä lähettämättä? (Kirjoitus/mitä tehdä elämällä… tuttua huttua). Harmittaa vähän kun asutte Turussa, potentiaalisen live-vertaistuen välissä on hieman liikaa kilometrejä.
VastaaPoistaPakko ne kortit on lähettää, jossain vaiheessa, kun runokin tuli rustattua. Lisämutka matkassa on se, että pitäisi ottaa korttia varten valokuva, mutta kännykkäkameralla en saa vauvan hytkyvästä päästä tarkkaa otosta ja läppäri on syystä tai toisesta lakannut tunnistamasta perusdigikameran kuvansiirtojohtoa (katso miten hallussa nämä tekniset termit...). Oi voi miten hankalaa tämä äitiys nyt on.
PoistaEtte haluis muuttaa tänne Turkuun? On ihan kiva kesäkaupunki!
Eikö läppäriin saa kameran muistikorttia?
PoistaEi! Katastrofi. Vanhassa oli muistikortille paikka, mutta Mies hajotti sen: http://aikavarkaissa.blogspot.fi/2013/11/taulukauhun-paihittaminen-ja-viskia.html?m=0
Poista