Meillä asuu Bigfoot (eli lapsen kenkäasiaa)

Parketeistamme taitaa irrota jonkin sortin lannoitetta. Kävi nimittäin ilmi, että Aikavarkaan jalka on kasvanut toukokuun alun jälkeen yli sentin. Varsinainen Jeti. 

Toukokuussa Aikavarkaan molemmat kesätossut tuntuivat kenties vähän turhankin väljiltä. Niissä oli olevinaan sopivasti kasvuvaraa, mutta pohdin, ostinko sittenkin liian isot. Sitten tässä päivänä eräänä piirsin kaverin räpylän tarkistaakseni, mahtaisiko joku pari koleiden säiden kengistä mahtua helteiden loputtua. Samalla vertasin jalankuvaa nyt käytössä olevien kenkien pohjallisiin, ja… hups.

Morkkismorkkismorkkis! Luulin, että lapsen jalkojen pilaamiseen vaaditaan täydellistä välinpitämättömyyttä. En minä ole välinpitämätön, mutta näin vain olen onnistunut olemaan huomaamatta, että ne toukokuussa väljät tossut ovat käyneet ahtaiksi. 

***

Koen tämän kenkäasian muutenkin jokseenkin hankalana. Lähiömutsi kirjoitti keväällä perusteellisen postauksen kenkien valitsemisesta taaperolle. Äärimmilleen tiivistettynä: lapsen kenkä on hyvä, kun siinä on ohut, joustava ja tasainen pohja sekä sopivasti kasvu- ja käyntivaraa (Lähiömutsin haastatteleman asiantuntijan mukaan vähintään 1,7 cm, monen muun ohjeistuksen mukaan n. 1,5 cm, paitsi talvikengissä n. 2 cm). Lasta on turha ottaa mukaan kauppaan sovittelemaan; parasta on verrata jalkapohjasta piirrettyä kuvaa pohjalliseen. Jalan koko pitää tarkistaa kahden-kolmen kuukauden välein, koska lapsen jalka kasvaa sykäyksittäin.

Helppoa? Ei ole. Hyllyt pursuilevat kenkiä, jotka täyttävät vain osan kriteereistä (osa ei yhtäkään - ja kai joku niitäkin ostaa). Hinta ei ole laadun tae, merkkiä ei kannata tuijottaa. Materiaalikin pitää huomioida: kestääkö tämä hiekkiksellä rymyämisen, kastuuko heti läpi aamukosteassa ruohikossa, voiko näillä kiipeillä?

Ja se oikea koko. Olet piirtänyt jalan ääriviivat iltapäivällä, kun jalka on jo turvonnut aamujalkaan verrattuna. Muistit jopa ottaa paperinpalan mukaan lähtiessäsi kenkäviidakkoon eksymään ja hankkimaan stressi-ihottumaa. Löydät kivan oloiset kengät. Äh, pohjallinen ei ole irrotettava. (Kaiken aikaa murehdit myös, että lapsi on kyllä käyttänyt aika paksu- ja jäykkäpohjaisia kenkiä siitä asti kun oppi kävelemään, kun et ole huomannut ottaa tuota pohja-asiaa huomioon kenkien oston yhteydessä.) Entä nuo? Äh, koot alkavat vasta numerosta 26 ja sinä tai tarkemmin sanoen lapsesi tarvitsisi kaiketi koon 23 tai 24. Olet jo neljännessä kaupassa, bussi lähtee kymmenen minuutin päästä, aika loppuu ja lapsi tarvitsee uudet kengät! No ylihuomenna uusi yritys…  Kun vihdoin kuudennella kengänhakureissulla löytyy oikeanoloinen kenkäpari, pähkäilet puoli tuntia, valitako koko 23, jossa on 1,5 cm (ehkä liian vähän) tyhjää, vai koko 24, johon jää tilaa 2 cm (ehkä vähän liikaa). Valitset. Ja kuukautta myöhemmin huomaat valinneesi väärin. 

Periaatteessa terveellisintä olisi antaa lapsen juoksennella paljain jaloin. Mutta lasinsirut, huumeruiskut, koirankakat... Omalla pihalla ehkä, mutta minun vaistoni käskee kengittämään räpylät muualle mentäessä. (Jotkut tiedostavat käyttävät kuulemma ns. kerhotossuja: ohuet ja vailla liiallista tukea.)

Niin, ja se pari-kolme kuukautta hurahtaa vikkelästi. Etenkin kun synnytät uuden vauvan siinä jossain vaiheessa ja kun sekin kasvaa silmissä, unohdat että isommallakin voi olla kasvukausi päällä. Taasko, taasko on aika juossut (vääränkokoisilla, vääräpohjaisilla kengillä)?

Anteeksi Lumimies Aikavaras, olet harjoituskappale ja huomaat sen kyllä.