(Joulu)verhodilemma

Mies hankki jouluvalot sekä etu- että takapihalle ja ehdottelee joulumarkkinoilla käymistä – josko löytäisimme jotain laadukasta käsityötyyppistä joulurekvisiittaa kotiamme koristamaan. Selvä, koitetaan jaksaa ulkoistautua viikonloppuna markkinahumuun. Ja jouluverhothan olisivat helppo tapa saada kotiin jouluilmettä, eikö vain? Monta vuotta olen miettinyt niitä, koskaan en ole saanut aikaiseksi, mikään sisustajaihme kun en valitettavasti ole.

Aikavaras innostui: ”Minä keksin että kukkaverhot!”

Minä: ”Tuota, Äiti ei tahdo kukkaverhoja.”

Aikavaras: ”Sitten minä keksin että omenaverhot! Vihreät omenaverhot.”

Äiti teki työtä käskettyä ja tutkaili valikoimaa sekä netistä että peräti yhdestä (1) live-tavaratalosta nopean kirjastoreissun yhteydessä. Ei omenaverhoja missään, ei vihreitä eikä punaisia. Itse asiassa aika heikko jouluverhovalikoima kaiken kaikkiaan. Samalla ajatuksenjuoksukerralla huomasin kyllästyneeni totaalisesti olohuone-ruokailutilan nykyisiin turkooseihin sivuverhoihin. Kaipaavani vaihtelua värimaailmaan ja tahtovani vihdoinkin kauan mielessäni pyörittelemäni kapan katonrajaan.

Törmäsin joka puolella Vallilan brändiin ja yllätin itseni. Minä, joka en koskaan ole lämmennyt millekään Marimekolle, tykästyin Vallilan kuoseihin. Ainakin osaan niistä. Koska suoraan sanoen puiden lehdettömiä luuranko-oksia näkee tähän vuodenaikaan muutenkin ihan riittävästi ikkunasta ulos vilkaisemalla. Sitä paitsi sellaisen ihmisen elämä taitaa olla liian iloista (tai itsetuhoista), joka tahtoo olohuoneen sivuverhoihinsa yhteensä kuusi toisintoa siitä Hugo Simbergin teoksesta, jossa ankeat miehet kantavat kituvaa enkeliä kuran keskellä.

Illalla

Ja ainakin teoriassa tykästyin. Koska suoraan sanoen graafiset, räväkätkin kuosit eivät taida istua olohuoneemme arkitodellisuuteen, joka on kaukana eleettömästä. Matto on kirjava (sekä kuosiltaan että puklutahroiltaan) ja lattia ja sohvat ympärivuorokautisesti täynnä riemunkirjavaa lelu-, villasukka- ja roskatyyppistä roinaa. Jotenka yksiväriset verhot taitavat tällä haavaa ainoa tilaan henkisesti ja päänsäryn minimoimiseksi mahtuva verhotyyppi. Vallilan mallistoista ei taida montaa yksiväristä verhoa löytyä – ja vaikka niitä löytyisi kaksi tusinaa, olisi hölmöä maksaa tuplahintaa kuosista, joka on pelkkä väri. 

 

Aamulla

Ilmoitin sitten Aikavarkaalle, ettei taida löytyä tähän hätään jouluverhoja. Että josko pelkät talviverhot kävisivät. Tai projektin oikein venyessä kevätverhot.

Aikavaras: ”Minä voin itse hankkia talviverhot.”

Minä: ”No sehän sopii. Ensi viikolla tuleekin lapsilisä.”

Aikavaras: ”Ei tuu tänne lisää lapsia.”

Minä: ”Siinä olet oikeassa.”