Se kääntyy sittenkin!

Viisi kuukautta ja yksi viikko ikää. Kerkesin jo soimata itseäni siitä, etten ollut tukenut vauvan motorista kehitystä sairaalaohjeita noudattaen riittävästi vaan nostellut ja hoidellut miten parhaiten pystyin ja ehdin. Toisaalta mietin, että kaikki ajallaan, eiköhän se opi kun sen aika on.

Ja niinhän siinä kävi. 

Sunnuntai-iltana laitoin Unirosvon hetkeksi lattialle talteen – ole siinä nyt hetki, joo mä tiedän ettet sä tykkää olla selällään mutta söit juuri ja puklaat kuitenkin jos laitan sut mahalleen – ja äkkiä vauva alkoi kammeta itseään kyljen kautta reilusti aiempia yritelmiä ponnekkaammin. Hupsistakeikkaa, se olikin jo vatsallaan.

Ja puklasi.

Siitä se sitten lähti: oi että kun kääntyminen on kivaa! Onnistuminen ei jäänyt kertaluontoiseksi, vaan vasemman kautta vatsalleen kääntyminen on nyt vahvasti ja iloisesti hallussa.

Täytyy sanoa, että tässä vaiheessa olen tosi tyytyväinen, että olen uskaltanut antaa Unirosvon nukkua kukkua yönsä vatsallaan. Kaiken muun herätystoiminnan lisäksi en todellakaan tarvitse enää ylimääräisiä, Aikavarkaan ajoilta tuttuja äiti-auta-mä-käännyin-vatsalleni-eikä-näin-VOI-nukkua!-kiekumisia pitkin yötä.

Unirosvo mönkii jo vähän eteenpäinkin. Kurottelee, kiskoo, nostelee pyllyään ja jollain ilveellä onnistuu ylettymään Aikavarkaan leluihin. Siitäkös haloo syntyy! Olen koittanut tehdä selväksi, että jos herra ei tahdo pikkuveljen näpelöivän lelujaan niin herra on hyvä ja lakkaa levittelemästä niitä pitkin olohuonetta. Etenkin jos kun pikkuveljen makoilualustalle nakkelee itse omia tavaroitaan, on turha rutista jos kun toinen vähän maistaa. 

Pahempia reviirisotia odotellessa!

.