Aikavarkaan kanssa reissussa: pitkä ja tylsä sepustus

Ulkomaanmatkaa harkitessa mielessäni pyöri liuta huolenaiheita:

Miten päiväunet? Lentäminen vauvan kanssa? Lentokenttävirukset ja -bakteerit? Soseruokailu ulkomailla? Imetys lentokoneessa ja reissun päällä? Eikä meillä ole Aikavarkaalle aurinkolaseja. Ei matkarattaita. Ei aurinkosuojavaatteita. Ei aurinkorasvaa. Ei henkilöllisyystodistusta.

Näkymä huoneistomme terassilta ekana iltana

Tartutaanpa näihin yksi kerrallaan:

Päiväunet

Aikavaras on tottunut nukkumaan päikkärinsä vaununkopassa, pakkassäähän topattuna. Uni ei tullut turvakaukalossa, Manduca-kantorepussa ja matkarattaissa puolta tuntia pitemmäksi ajaksi. Kaksien tai kolmien päiväunien sijaan Aikavaras nukkui neljät tai viidet pikkunokoset päivässä.

…Ja sikeinkin päiväuni päättyi aina, kun minä ja Mies saimme ruoka-annokset eteemme. Ja käsi ylös, haluaisitko itse kököttää matkarattaiden varjossa katsomassa tutti suussa muiden ruokailua? Niinpä. (Mutta jos Aikavarkaan protestikitinä ei johtunut tylsistymisestä, kaveri on perinyt asiakaspalveluhermonsa isältään, jolta paloi muutamaan otteeseen käämit espanjalaisen lounastarjoilun tehottomuuteen.)

Päiväunien pätkiintyessä Aikavarkaan yöunet pitenivät, kahta ekaa yötä lukuun ottamatta. Iltaisin kaveri kuukahti puhkiväsyneenä jo puoli kahdeksan maissa, vaikka kotona valvoo yli kymmeneen. Ekoina iltoina emme tajunneet, mistä oli kyse. Kun ”puolen tunnin iltanokoset” vain jatkuivat toista tuntia ja retkisängystä kantautui antaumuksellinen kuorsaus, oli todettava että nyt se taisi mennä yöpuulle. Likaisella vaipalla. Syömättä iltapuuroa. Bodyn etumus täynnä puklua. Jes. Tiedättekö miltä syvää unta nukkuvan vauva näyttää, kun sen herättelee iltatoimille? Kasvot menevät ryppyisiksi, vanhoiksi ja väsyneiksi; nyrkit hakeutuvat hieromaan silmiä ja peittämään kasvot valolta; katse tulvii täyteen epätoivoa. Poskille valuu isoja kyyneleitä. Pieni ei voi ymmärtää, miksi joutuu kokemaan moista vääryyttä. Äidin sydän särkyy, tästäkin.

Ja sitten tulee se huuto.  

Leikkihetki! Siirsimme parisängyn petauspatjan olkkarin lattialle, jotta Aikavaras sai riehua loukkaamatta itseään kovaan ja kylmään laattalattiaan. 

Lentomatkat

Lennot sujuivat odotettua paremmin. Aikavarkaan korvat eivät reagoineet nousuihin ja laskuihin mitenkään. Kaveri istui omassa pikkuturvavyössään Miehen sylissä, hymyili lentoemännille ja riemastui siitä laminoidusta kortista, johon on painettu kuvalliset turvallisuusohjeet. Hieno! Miten tämä loru menee?

Pitkästyminen ja nukahtamisvaikeudet tietysti iskivät jossain vaiheessa ja laukaisivat kitinäkohtauksen. Mies viihdytti, Mies nukutti, Mies vaihtoi vaipat. (Minkä vuoksi Aikavaras säästi tahmaisimmat kakkansa siihen asti, että Alicanten lentokentällä oli mun vuoroni vaihtaa kaveri kuiviin.)

Koristegekkoja Guadalestin kylässä

Hygienia ja terveys

Tartuntakammoisena suunnittelin, että Aikavaras matkustaa tumput käsissään. No, eihän se tietenkään toiminut. Kaveri klähmi kaikkea mahdollista joka tapauksessa niillä tumpuillaan ja tunki sitten tumput suuhunsa. Tulomatkalla ja reissun päällä en jaksanut vaivautua. Sitä paitsi pöytien ja kaiteiden kokeilu ja kiskominen pitivät Aikavarkaan huomattavasti kauemmin tyytyväisenä.  

Kokoamaani matka-apteekkiin (supot, kuumemittari, Osmosal, kortisoni, NenäFriida, suolatipat) ei tarvinnut kajota. Kaksi oksennusta Aikavarkaalta tuli, ensimmäinen vuokra-auton takapenkille ja toinen heti perään rinnuksille ja turvakaukaloon. Muuten Aikavaras ei vaikuttanut kipeältä, joten syy oli varmaan joko liian täyteen syötetty maha tai jokin purkkisoseen ainesosa. 

Tarvikkeet

Hankimme matkarattaat ja aurinkolasit, samoin aurinkosuojahatun. Kaikki ne olisimme joka tapauksessa hankkineet kesäksi. Vauvaikäisille sopivan, vain fysikaalisia filttereitä sisältävän aurinkorasvan hankin myös, mutta sitä ei onneksi tarvinnut käyttää, kun varjossa pysyttely ja vaatteet riittivät suojaamaan. En nimittäin tiedä, mitä mieltä olla siitä, kumpi on haitallisempaa, rasvojen aiheuttama ja vauvan ohuen ihon läpi imeytyvä kemikaalialtistus vai UV-säteilyn aiheuttama ihon palaminen.

Aikavaras tottui yllättävän hyvin Manducaan ja päätyi Miehen mahareppuun aina rattaisiin kyllästyessään ja rauhattomana kitistessään.

Passin saamisessa kesti vain neljä päivää, joten matka onnistui nopealla aikataululla. 

Imetys

Imettäminen lentokoneessa tuntui hieman tukalalta, täytyy myöntää. Etenkin menomatkalla, kun kone oli täynnä ja Aikavaras kitisi kuumissaan. Tulomatkalla oli parempi tuuri, meillä oli paikat eturivissä, eikä mun toisella puolella istunut kukaan.

Ympäröiviin kyliin tutustuessa paras vaihtoehto oli hoitaa syöttäminen autossa ennen tai jälkeen ulkona käyskentelyn. Muutaman kerran imetin kahvilan tai ravintolan vessassa – tutkittuani ensin, että tila oli riittävän iso – mutta Aikavaras hämmentyi niissä ja alkoi ihmetellä kiiltävää hanaa, mosaiikkiseinää ja sitä että oli yhtäkkiä kahden mun kanssa. Hölinä, pölinä ja silmiin tuijottelu jatkui viitisen minuuttia, ja kun kaveri vihdoin tajusi että tännehän tultiin syömään, oven taakse kuului jo kertyneen jonoa. 

Muuta:

Vauvanhoito vieraassa paikassa

Vaati se aluksi tottumista, mutta ei se vauvanhoito ilman tuttua hoitotasoa niin hankalaa ollut. Itse asiassa vaipanvaihto hoitotasolla alkoi käydä aika mahdottomaksi jo ennen reissua, kun Aikavarkaan kääntymis- ja konttaamisvietti otti vallan myös kylppärissä. Seuraa hirmuinen, huutoraivarin saattelema kiemurtelukohtaus, kun vanhemmat yrittävät tylsästi pitää rimpuilevista raajoista kiinni ja estää itsetuhoista vauvaa syöksymästä pää edellä lattialaatoitusta tervehtimään. Espanjassa vaipat vaihdettiin sängyn päällä, lattialla ja tila-auton takakontissa – se oli kaverin mielestä huippuhauskaa. 

Pitänee hankkia kotiparkkipaikallekin joku halpispaku ja hoitaa vaipanvaihto sen tavaratilassa.  

Sunnuntaikylpy hoitui suihkussa Miehen polvella, koitin vain pitää huolen ettei Aikavaras saa hörpättyä liikaa vettä, jota ei suositeltu juotavaksi. Tutit keittelin reissun aikana muutaman kerran, kun en uskaltanut huuhdella niitä hanavedellä niin kuin kotona.

Vieraassa asunnossa asuessa ongelmallisinta oli ehkä sitterittömyys. Aikavarasta ei voinut jättää hetkeksikään yksin lattialle, koska kämppää ei ollut suunniteltu vauvalle, joten Miehen lenkkien aikana olin aika sidottu Aikavarkaaseen. (Toisaalta Aikavaras alkaa olla sen ikäinen, ettei sitteriä voi käyttää kohta kotonakaan. Pian alkaa se loputon perässä konttaaminen. Siis että mä konttaan Aikavarkaan perässä sohvien takana ja hoen ei ei, ei saa, ei ota, ei sinne.)  

Matkagarderoobi

Stressasin pakatessa Aikavarkaan vaatevarastosta. En ole koskaan ennen pukenut Aikavarasta tuon ikäisenä parinkymmenen asteen ulkolämpötiloihin, eikä yrityksen ja erehdyksen kautta meneminen viikon reissulla ole vaihtoehto, vaan homman pitää hoitua kerralla oikein (ellei sitten halua viettää lomapäiviä vauvanvaateostoksilla, ja sitten uudet vaatteet pitäisi pestä ja kuivata ennen käyttöä, ja huoh vaan).

Opimme nopeasti, että Aikavaras kannatti pukea suunniteltua kevyemmin. Matkarattaat, syli, turvaistuin ja Manduca hiostivat kaverilta selän märäksi hetkessä, jos päällä oli enemmän kuin yksi puuvillakerros. Hoitokassissa kulki aina mukana ohut lisävaatekerta, mutta harvemmin siihen tarvitsi turvautua. Lämpimämmät vaatteet pakattiin turhaan Aikavarkaan omaan pikku matkalaukkuun.

Soseiden ja puuron syömisestä huolimatta Aikavaras puklailee edelleen melkoisesti. Tiesin, ettei body- ja pöksyvarasto riitä koko viikoksi, joten valitsimme majoituksen, jossa oli pyykinpesumahdollisuus. Pakkasin laukkuun mukaan pesupähkinöitä, ja pesimme viikon aikana yhden koneellisen pyykkiä. Onneksi se riitti, sillä pesuohjelma kesti hurjan kauan ja jätti vaatteet tosi märiksi, ja kuivausteline oli suunnilleen postimerkin kokoinen.     

Kestovaipat jätimme suosiolla kotiin. Ja huh, miten nopeasti se vaipparoskis täyttyikin! Olin jo unohtanut, miten paljon jätettä kertakäyttövaipoista tulee, kun niitä käyttää yksistään.

Yhteinen ja oma aika

Vieraassa ympäristössä lomailu on rankempaa kuin kotiarki, vaikka onkin lomaa. Rentoutumisen sijaan reissun tärkein anti mulle taisikin olla vaihtelu ja opettavaisuus. Kun päivät kuluivat maisemiin tutustuessa, lounastaessa ja paikasta toiseen siirtyessä, sitä Omaa Aikaa ei juurikaan löytynyt. Kirjoitusvälineetkin unohtuivat kotiin, joten en ehtinyt tehdä edes nopeita muistiinpanoja tunnelmista ja huomioista reissun varrelta.

Liikunta jäi kävelyn tasolle, ja vieläpä ilman rattaita – koska Mies työnteli kärryjä – eli tavallista kevyemmäksi. Enempää en kyllä olisi jaksanutkaan, sen verran univelkaa oli kertynyt (kuvaavaa on, että olin reissuun lähtiessä niin väsynyt, että koneessa luulin hetkittäin olevani matkalla Kreikkaan. Varmaan siksi, kun mietin niitä univelka-asioita. Ja kun Mies tokan lomapäivän päätteeksi kysyi, oliko mulla ollut hauska päivä, en muistanut enää mitä olimme tehneet).

Viimeisen kokonaisen päivän aamuna Mies suositteli mulle kävelyretkeä Albirin majakalle. Kuusi kilometriä, ihan yksin! Se oli mahtavaa.

Toisaalta vietimme kolmestaan enemmän aikaa kuin kertaakaan Aikavarkaan parin ekan elinviikon aikana, mikä on melkoisen korvaamaton kokemus. Ja kun Mies työnsi rattaita ja kantoi Aikavarasta Manducassa, mun osakseni jäi valokuvaaminen. Voi kurja! Ja sainpahan pitää jälkiruoista, croissanteista ja jäätelöstä kertyneet kalorit ihan kokonaan, kun Mies joutui kuluttamaan omansa lykkiessään kärryjä jyrkkiä mäkiä ylös.  

Soseruokailu olikin vähän kinkkisempi juttu. Siitä on tulossa oma postaus…