I
Vuorenrinteiden serpentiiniteillä Aikavaras heristää unen läpi pientä etusormeaan aina tiukimmissa kurveissa: isi aja varovasti.
II
Toisena yönä Aikavaras on yhtä levoton kuin ensimmäisenä.
Viideltä kaveria ei saa enää hiljennettyä tutilla. Mies nostaa Aikavarkaan
meidän väliimme. Alkaa hillitön riehuminen. Yritämme saada kaverin lepäämään,
koska tahdomme itse vielä levätä. Mutta käynnissä ovat päättömät kääntymis-, konttaus-
ja ryömintäsulkeiset, välillä riemuiten ja välillä kitisten. Harjoitukset kestävät
seitsemään asti. Yhtäkkiä Aikavaras simahtaa selälleen. Hämmästymme. Ehdimme jo
luulla, että päivä pitää käynnistää toden teolla. Aikavaras nukkuu
rauhallisesti vielä kaksi tuntia, vasen käsi mua ja oikea Miestä hipaisten.
Torkumme epämukavasti, perhepetiin tottumattomina yhdeksään asti, kunnes
Aikavaras herää pirteänä uuteen päivään.
III
Ajamme maisemareittiä kapeilla pikkuteillä. Aina
pysähtyessämme Mies laittaa Aikavarkaan Manducaan, jonka olkainta Aikavaras
natustaa onnellisena. Hihna on edellisen pysähdyksen kuolasta vielä märkä.
Syötämme Aikavarkaan takapenkillä, vaihdamme vaipan takakontissa. Etsimme
itsellemme lounasta. Päädymme yhden tienvieruskyltin perusteella omintakeiseen
ulkoilmaravintolaan ainoina turisteina; ensimmäisen päätieltä pois kääntymisen
jälkeen kylttejä ei enää näkynyt, vaan löydämme parkkipaikalle tuurilla
sokkelomaisen asuinalueen läpi. Siirrämme Aikavarkaan rattaisiin ja kävelemme
rantaa kohti, missä oletamme ravintolan sijaitsevan. Saavumme kivikkoiselle
rannalle, merellä kalastetaan kajakeista käsin. Kallionkylkeen on maalattu
isolla teksti BAR ja nuoli kallion
reunaa kohti. Kannamme Aikavarkaan matkarattaat kivisen rannan poikki ja
kurkkaamme kallion taakse. Kivinen ramppi lähtee ylöspäin, kohti ravintolan
karua terassia. Tilaamme paellaa, ja viereisten pöytien naiset hymyilevät
Aikavarkaalle.
IV
Viimeisenä lomapäivänä saavumme viiden aikaan takaisin
kämpälle päiväretkeltämme. Aikavaras on uupunut ja nukahtaa syömisen jälkeen
viimeisille päikkäreilleen. Mies lähtee lenkille. Kaadan lasillisen punaviiniä
ja menen pokkarin kanssa terassille. Kesäaikaan siirtyminen on pidentänyt
päivää, ja iltakuuden aurinko paistaa vielä kirkkaasti ja kuumasti. Navakka
tuuli lieventää auringon sopivaksi ja tempaisee avonaisen oven kautta kokopitkät,
valkoiset verhot liehumaan terassin puolelle. Valo kertautuu terrakottaiselle
laatoitukselle laskemani lasin kyljestä. Jokaisen sivun jälkeen käyn sisällä
vilkaisemassa Aikavarasta. Siellä se uinuu vatsallaan retkisängyn pohjalla,
jalat puoliksi fleecehuovan alla, tutti kolmen sentin päässä raollaan
huokailevasta suusta. Palaan terassille, istun alas, katselen viinilasia,
liehuvia verhoja, sinistä taivaankantta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti