Kohutarina: Polkupyöräily uuvutti pikkuvauvan!

Saimme Isosiskolta polkupyörän lastenistuimen. Kiva idea, mutta mä olen motorisesti kömpelö arkajalka, joka pelkää pyöräillessään autoilijoita, pyöräilijöitä, kävelijöitä, koiranulkoiluttajia ja irtohiekkaa. Onneksi Mies on rohkea ja koordinaationsa kohdallaan. Näin pääsimme eräs iltapäivä pyöräretkelle koko perhe. 

Lähdimme matkaan hetimiten Aikavarkaan herättyä ensimmäisiltä päiväuniltaan. Ensin poljimme 40 minuutin verran ihan harjoitusmielessä. Aikavaras jännitti ensin mutta nautiskeli lopulta. Kävimme Koroisten kahvilassa välipalalla. Miehen tilaamissa letuissa kesti niin kauan, että Aikavaras ehti raaputtaa isosta puusta varmaan puolet kaarnasta. Ilma oli kiva, joten ajattelimme polkaista vielä pikku lenkin kautta kotiin. Hetken päästä Aikavaras alkoi hieroa silmiään ja kitistä vähän. Sitten se rauhoittui ja alkoi kurkkia Miehen selän takaa menosuuntaan.

Tai niinhän mä takana polkeva luulin. 

Kohta kuitenkin huomasimme, että sehän nukahti.

Ilmeisesti polkupyöräily oli niin uuvuttavaa, etenkin kun matkalle osui muutama ylämäki, että toiset päiväunet piti ottaa jo pari tuntia tavallista aikaisemmassa tahdissa. Kaveri oli niin puhki kotipihaan tullessa, ettei herännyt edes pyöränistuimesta irrotettaessa. Riisuin housut ja kuolalapun ja siirsin omaan sänkyyn jatkamaan päikkäreitä vielä tunniksi. Ei voi kuin ihmetellä vauvojen (vaihtelevia) unenlahjoja. 

Toka pyöräilykerta ei mennyt sen kummoisemmin. Polkupyöräily väsyttää, polki sitten itse vastatuuleen tai kuunteli sitä vastatuulta isin selän takaa.