Mökkijumppaa

Mökkiloma ei ollut mulle syy tai tekosyy liikuntataukoon. Pihapiiri tarjosi kivat ulkoliikuntamahdollisuudet Aikavarkaan päiväunten aikana, etenkin kun piha oli joka suuntaan suojattu. Naapurit eivät siis nähneet, mitä joku hullu viuhtoi menemään naama punaisena. Puolen tunnin tehojumppa tuntui – aamuyöllä heräsin reisien kramppaamiseen, ja seuraavana päivänä oli melko haastavaa nostaa tutti lattialta Aikavaras sylissä. Toisin sanoen toimi!

Tässä on tehty vähän kyykkyjä ja askelkyykkyjä ja ehkä muutama linkkuveitsikin. Löytyi selitys niille maissipeltokuvioillekin.

Steppilauta!

Kuistin matto jätti vähän painaumia selkään vatsalihaksia treenatessa.

Hiki!

Ja sitten vielä vähän dippipunnerruksia.

Kyllähän sitä omalla rivitalotakapihallaankin voisi. Siis konditionaalissa: voisi. Lääniä löytyy ja aidat peittävät näkyvyyden melko hyvin - seinänaapurit joutuvat kurkkimaan kaula pitkänä, jos tahtovat nähdä mitä mä siellä puuhaan. Mutta kun ei vain kehtaa. Koska jos ne tosiaan kurkkivat! 

Sinänsä kehtaamattomuus on absurdia. Tuolla ulkona nimittäin laittaa tossua toisen eteen kävelyn, hölkän tai juoksun merkeissä niin monennäköistä porukkaa hyvin erilaisilla tyyleillä. Osa näyttää hiihtävän, osa painaa eteenpäin takakenossa, joku sipsuttaa ja toinen harppoo etukenossa. Osa pyörittää ranteitaan hassusti, toiset askeltavat hartiat korvissa. Miksi siis musta askelkyykyt, polvennostohypyt ja ne kahdeksan punnerrusta, jotka jaksan tehdä miesten tyylillä, tuntuvat nololta? 

Pitäisi ajatella näin: nahkansa kärventäminen aurinkotuolissa maaten tai tosi-tv-sarjojen tuijottaminen sohvalla löhöten on eksponentiaalisesti nolompaa kuin omasta kunnostaan huolehtiminen - riippumatta siitä, harrastaako liikuntaa lenkkipolulla, kuntosalilla, urheilukentällä vai omalla pihalla.