Vaikka keväällä ilmoitinkin olevani onnellisempi kunnianhimottomana, joku raja sillä kunnianhimottomuudellakin on. Kun
vastaan tuli linkki kasvojenkohotuksessa käyneen, viihteelliseksi
kirjallisuuslehdeksi brändätyn Reginan novellikirjoituskilpailuun, tottahan
siihen piti osallistua. (Totuuden nimissä pitää kuitenkin tarkentaa, että kaivoin arkistoista puolivalmiin novellin uudelleenkirjoitettavaksi ja viimeisteltäväksi, enkä siis kynäillyt tekstiä alusta loppuun Aikavarkaan päikkäreiden aikana. Se vasta olisikin jotain.)
Muutama viikko sitten mieli oli matalalla. (Tuo aloitusaihe
jatkuu myöhemmin.) Fysiikka tuntui pettävän. Ensin kipeytyi oikea ranne,
syynä pääasiassa se miten Aikavaras toistuvasti hyppää sylistä. Syliinhän pitää
tietty päästä koko ajan, ja sitten kun kannan äidinkipeää Aikavarasta
vasemmalla lonkalla samalla kun valmistelen aamupuuroa tai päivällistä oikealla
kädellä, kaveri ponkaisee äkkipikaisesti eteen ja alas aina kun näkee jotain
kiinnostavaa. No, ylipäätään jotain: hanan, lusikan, lattian. Nappaan Aikavarkaan
puoli-ilmasta rintakehän kohdalta vapaalla kädellä, tai siis sillä joka ei
oikeastaan ole vapaa mutta jossa sentään ei ole vauvaa. Pam, kymmenen kilon
pommi ranteen varaan kymmeniä kertoja päivässä. Siihen kun lisää bataattien
pilkkomisen, punnerrukset ja muun rasituksen, niin yksi perjantai ranne
ilmoitti olevansa vähän finaalissa. Sähköiskumainen kova kipu vihloi ranteen
ulkosyrjältä kyynärpään kautta olkapäähän asti tietyissä liikkeissä. Joku
tulehdus varmaan, analysoin ja aloitin ibuprofeenikuurin.
No sen kuurin aikana tietysti rasitin sitä rannetta
vähemmän. Mikä tarkoittaa luonnollisesti, että rasitin vasenta kättä
tavallista(kin) enemmän. Mistä seurasi, että kun oikea ranne oli kutakuinkin
kunnossa, vasen olkapää puolestaan sanoi sopimuksensa irti.
Aloitin taas tulehduskipulääkekuurin. Ei auttanut.
Olkavartta ei saanut vietyä vartalolinjan taakse, ja esimerkiksi paidan
riisuminen ja pukeminen vihloi kyyneleet silmiin.
Ilmeisesti lihastulehdus kiertäjäkalvosimen alueella,
totesi arvauskeskuslääkäri ja määräsi vähän vahvempaa Buranaa sekä
kylmähautomista. Ja lepoa, hehheh. Ihan vitsi yrittää täyslepuuttaa kättä kun
on yliliikkuvainen kymmenkuinen äitivaiheinen muksu samassa taloudessa ja itse
sattuu olemaan se supersuosittu äiti.
Lisää nappeja naamaan, ja niistä tuli maha kipeäksi ja olkapää tuntui lääkityksen läpikin epäilyttävältä. Ja Aikavarasta piti silti pukea, pestä, kantaa. Oli
siis vähän mälsä fiilis.
Siihen saumaan sattuikin erityisen sopivasti ilmoitus
siitä, että olen kilpailun finaalissa. Kuulemma kisa oli kerännyt tekstejä yli 500 kappaletta, joten esiraadilla oli hommaa alkukesästä.
Akvarelli
on yksi kahdeksasta finaalinovellista, jotka julkaistaan 15.8. ilmestyvässä
Reginassa. Vaikka lehti ei edelleenkään käsittele yhteiskunnallisia aiheita esseistisellä otteella, ainakin heinäkuun numeron kansi näytti ihan siltä että itse kehtaisin ostaa sen (vaikka nimi heräättääkin poskiapunoittavia muistoja teinivuosilta, kun tuli salaa selailtua Naisen unelmia -kertomuksia).
Kilpailun
voittaja valitaan lukijaäänestyksellä. Lukekaa, jos kiinnostaa. Äänestäkää, jos siltä tuntuu. Mutta
älkää äänestäkö mua. Äänestäkää parasta.
P.S. Kuusisatanen Burana sai jäädä vajaan kahden viikon kuurin jälkeen. Olkapää oireilee yhä kevyesti, mutta ei estä toimimista. Olen koittanut vaihdella Aikavarkaan kanniskeluasentoja ja opetellut kantamaan kaveria oikeallakin puolella (harmi, etten osaa tehdä juuri mitään askareita vasemmalla).
Kaveri kanssa sai tuossa vaiheessa jännetuppitulehduksen... Näitä(kin) riemuja odotellessa.
VastaaPoistaJoo, toi on kuulemma kanssa yleinen vaiva. Joillekin se saattaa tulla ihan alussakin jos on vaikka koliikkia tai muuten vaativa vauva jota kannetaan jatkuvasti eikä viihdy liinassa tai repussa.
PoistaMulla oli joskus opiskeluaikoina jännetuppitulehdus ranteessa kun työskentelin toimistosiivoojana iltaisin ja vissiin moppasin vähän väärin, mutta jostain syystä se ei ole uusinut, onneksi. On niitä kolotuksia muutenkin ihan riittämiin. Kannattavampaa alkaa olla laskea, mikä paikka pelittää vielä kunnolla! Ei tulisi niin pitkä lista ;-)