Lauantaipäivitys

Mitenkä sitä nyt fiksusti sanoisi. Vaikka niin, että olo on viikon jäljiltä aika nujerrettu.

Unirosvo sai kuin saikin Aikavarkaan nuhan ja on heräillyt viime öinä suunnilleen tunnin välein. (Täytinkö muka 31 vuotta kuukausi sitten? Eikä, pakko sen oli olla 101, koska en ole nukkunut ainakaan sataan vuoteen.) Aikavaras taas – lisääntynyttä mustasukkaisuutta, kiihtynyttä uhmaa, silmätippa- ja antibioottiraivoa sekä tunnin kikkailu- ja parkuruljanssiksi yltyneet nukkumaanmenot. 

Oli meillä 9-vuotishääpäiväkin, mikä noteerattiin pikaisilla hyvää hääpäivää ai niin joo kiitos samoin -toivotuksilla aamukahvia kaataessa, sitten Unirosvo kuului kaipaavan pinnasängystä nostajaa ja Aikavaras avasi jääkaapin oven, mistä ei koskaan seuraa mitään hyvää. No, vuosi sitten unohtui kokonaan.

Isosisko lohdutti, että riiviöaika on lyhyt (minkä tiedostinkin jo ainakin kerran) ja että silmäpussit vetäytyvät kyllä aikanaan. Varmasti, mutta otsan huoli- ja ärtymyshaitari on valitettavasti pysyvä. (Toisaalta jos olisin lapseton, samainen haitari varmaan syntyisi vaikkapa työelämän ja lapsettomuuden vuoksi.)

Palaan ensi viikolla linjoille ja toivon saaneeni hermoni aivoni siihen mennessä takaisin. 

Lopuksi vähän positiivisempia hetkiä viikon varrelta:

Keskiviikkoiltapäivänä rohjettiin leikkipaikalle. Poskissa näkyy rajut räkärohtumat, jotka paranivat Bepanthenilla.

Taisi olla torstaiaamu, kun kysyin: "Haluatko mennä puistoon?" Aikavaras vastasi: "Haluatko mennä metsäretkelle?" Mentiin.

Ja oli ihan kivaa, vaikka Aikavarkaan toivomia leppäkerttuja ei näkynytkään.

 

"Unirosvo oppii rakentaan!" Aikavaras totesi ja tarjosi pikkuveljelleen pari palikkaa. Hetken päästä Unirosvo onnistui haromaan oranssin leegon sormiinsa. Johtopäätös: "Noin! Nyt Unirosvo OSAA rakentaa!"