Zombiesilmiä, kiukuttelua ja vihdoin parempi iltapäivä

Vihdoin lauantaiaamuna heitettiin Aikavarkaan tuteilla vesilintua, kun oli sopiva hetki: viikonloppu vailla tärkeitä menoja, Miehellä ei työmatkoja seuraavalle viikolle, ja Aikavaraskin oli terveen kirjoissa.

No siitä tutista luopumisesta lisää myöhemmin.

Mutta kuten arvata saattaa, heti lauantai-iltana Aikavarkaaseen iski räkis, ja viime päivät ovat kuluneet sen merkeissä.

Silmien rähmimisen huomasin heti, kun Aikavaras sunnuntaiaamuna heräsi. Lämpö alkoi nousta, ja ulkoilu skipattiin vaikka päivä oli mitä hienoin. Päiväunet se nukkui tosi pitkinä, sen jälkeen valkuaiset punoittivat ja lämpö taisi yltyä kuumeeksi. Nenä oli tukossa ja niin poispäin.

Maanantain vastaisena yönä Aikavaras heräili tukkoiseen nenään, yskään ja surkeaan oloon. (On muuten aika karmeaa, kun hetken aikaa keskellä yötä on ainoa sairaalle, täyttä kurkkua karjuvalle lapselle kelpaava syli, ja se karjunta herättää toisen lapsen ja se pelkäsi ja oli nälissään. No, sitten seuraavana päivänä ja yönä sentään en enää kelvannutkaan kuin sille pienemmälle yönälkäiselle.) Maanantaiaamupäivän se riehui ja rettelöi, sotki paikkoja ja rikkoi leluja ja kiukutteli minkä kerkesi. Rähmiminen jatkui ja aloin ounastella, ettei tämä ihan vesipuhdistuksella ohi mene. Päiväunille se nukahti nopeasti mutta heräsi lähestulkoon vielä nopeammin, eikä uni tullut uudestaan (eikä sille todella riitä 20 minuuttia tavallisten 2 tunnin sijaan etenkään kipeänä; tunnelma oli sitten sen mukainen eli känkkäränkkärää). Silmät verestivät, valkuaisiin nousi punaisia näppyjä, limaista rähmää valui pitkinä rihmoina poskille joita koristivat kirkkaat ja rohtuneet kuumeläiskät – toisin sanoen Aikavaras näytti suunnilleen Zombien kosto 5 -leffan lapsitähdeltä.

Lääkäristä se palasi vielä karmaisevamman näköisenä ja apteekkipussin kanssa: antibioottia korvatulehdukseen ja antibioottia silmätulehdukseen. Iltapalaksi ei maistunut edes omenapiirakka. Tippojen, rasvojen ja ruiskujen lisäksi vielä nenäsuihkeita ja särkylääkkeitä, sitten sänkyyn nukkumaan tuskaista, pätkittäistä unta puoleenyöhön asti. Loppuyöstä onneksi tuli pari pitempääkin unipätkää.

Toistaiseksi muu perhe on terveiden kirjoissa.

Ainakin fyysisesti. Henkisesti olin eilen aika romuna: päivä oli yhtä taistelua, ei lainkaan sellaista ”istu tässä Äidin sylissä niin silitän kuumeista otsaasi ja luen sulle loruja” -tyyppistä sairastupailua. Aikavaras ei jaksanut leikkiä mutta toki jaksoi rellestää ja tehdä sarjatuotantona kaikki kielletyt jutut uudestaan ja uudestaan. Mun seura ei kelvannut kun Unirosvo nukkui, vaan silloin Äiti pois!, Äiti ei tuu tänne, Äitin käsi pois tosta, ei Äitin syliin! Kun Unirosvoa piti syöttää, pukea, nukuttaa tai viihdyttää, Aikavaras totta kai repi mun vaatteita ja karjui itkuisena, että Aikavaras pääsee Äitin syliin, Unirosvo pois! Tuntui kamalalta, kun kelpasi tarjoamaan lohtua vain väärillä hetkillä, silloin kun ei oikein voinut, tai sitten piti antaa sen toisen itkeä. Samoin tuntui kamalalta, kun kipeää lasta tuli vain komennettua, patistettua, toruttua koko pitkän päivän ajan. Mutta ei kai sen voi antaa hakata ikkunaa mattopiiskalla, syljeskellä lattialle ja rikkoa pikkuveljen lelukaarta vain siksi, että se on kipeä? Itkettyäkin siinä tuli, siis myös minun, kun mikään ei tuntunut riittävän ja suklaakin oli loppu. Lounaan söin iltakuudelta, kun Mies vei lapsen lääkäriin.  

Tämä päivä alkoi vähän ankeasti ja kulminoitui yhden maissa niin, että yleensä läsnäolonukutusta vaativa Aikavaras ajoi mut pois huoneestaan, paiskasi oven kiinni ja kirkui: ”Ovi kiinni! Äiti ei tuu tänne! Äiti pois!” Nukahti sinne yksinään sitten. Tunsin, etten kyllä ihan ansaitse mitään palkintoa suorituksestani.

Päiväunen jälkeen tunnelma vaihtui onneksi paremmaksi. Sylikin kelpasi, vaikka olikin täysin vapaana pikkuveljen vedellessä vielä sikeitä. 

Tänään Aikavarkaan lämpö ei ole noussut, rähmiminen on lakannut, ja olen jopa saanut laitettua silmätippoja sille – yksin. Kukapa olisi uskonut. Valkuaiset verestävät pahasti ja nenästä sivuraiteille hierottu räkä on rohduttanut posket, mutta iltaa kohti Aikavaras on muuten ollut lähes entisellään. Se söi kaksi lautasellista kasvissosekeittoa ja oppi laulamaan Pienen pienen veturin ja että Autolla ajetaan varovarovasti. Alkuillasta käväistiin ulkona katsomassa viereisen rakennustyömaan nosturia. Bonuksena nähtiin viemäriauto.