sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Aikavaras 12 kk



Tänään! Aikavaras on tänään tasan vuoden ikäinen. Kello 16.06 iltapäivällä. (Mistä tulikin mieleen, että voisin vihdoinkin vaikka kirjoittaa synnytyskertomuksen, ennen kuin aika kultaa tai ruostuttaa muistot kokonaan.)

Kielletyssä puuhassa: lajittelemassa pieneksi käyneitä vaatteitaan laatikoista lattialle. Taas.


12 kuukauden iässä Aikavaras
  • Nukkuu yönsä n. klo 21.30–07.45 ja vain yhdet päiväunet, n. klo 13–15.30
  • Nukkuu myös päiväunensa omassa sängyssä (touko-kesäkuun vaihteesta asti) ja nukahtaa yleensä todella nopeasti
Posken linjasta päätellen on oltu ruoka-aikaan pöydässä.

Tukka on kasvanut kovasti. Ennen isänpäivää pitää varmaan jo lyhentää. Kulho päähän ja sakset käteen!

  • Leikkii hiekkalaatikolla ja puistossa pari kertaa päivässä, kyllästyy tosin aika vikkelään, ellei ole muita lapsia tai enemmän aikuisia paikalla
  • Kävelee muutaman askeleen ilman tukea, parhaimmillaan runsaat kymmenen
  • Sai viidennen ja kuudennen hampaansa ylös keskelle ihan hiljattain
  • Tykkää katsella lintuja. Ihan mainio juttu on, jos osutaan ulkosalle juuri samaan aikaan illalla kun Topinojan kaatopaikan lokit lopettelee päivänsä – niitä lentää kaupungin yli kohti merenrantaa varmaan sadoittain.
Kaarna on kivaa. Huomaa syksyn saapuminen; aamuisin ja iltaisin on ollut koleaa, iltapäivät puolestaan häkellyttävän lämpimiä ja aurinkoisia.

  • Syö mielikuvitusruokaa
  • Vilkuttaa, laittaa kädet yhteen kiitoksen merkiksi (tosin pitää toisella kädellä ranteesta kiinni ja pumppaa käsiä ylös alas, eivät siis ole sillä lailla oikeaoppisesti ristissä) ja antaa haleja
  • Innostuu omenista ja näkee omenia ja riittävästi omenanlaisia objekteja (esim. pihlajanmarjoja tai asfaltille liiskaantuneita päärynöitä) joka puolella: Omma! Nonana! Na! Nana!
  • Tykkää suihkussa käymisestä ja Miehen kanssa riehumisesta
Iltakävelyllä valitettavan tyhjä katu. Bussit, mopot, autot, koirat ja linnut olisivat suotavia.


  • On tavaroiden alasvetämisen lisäksi alkanut nostella tavaroita takaisin paikoilleen, tai ainakin väärille paikoille. Hiekkalaatikolla hiekkakakkujen rikkomisen lisäksi myös kauhoo hiekkaa ämpäriin ja muotteihin.
  • Sovittelee esineitä sisäkkäin ja päällekkäin
  • Tunkee tuttia myös nallen suuhun
Meni jo! Jalassa uudet välikausi-goretexit.


  • Työntelee kaikkea mitä pystyy ja muutakin. Siinä missä muut lapset ajelevat taaperokärryllä, Aikavaras ajaa syöttötuolilla ja pinnasängyllä.
  • Saa teatraalisia raivareita, kun mielestään epäsopivaan aikaan tai väärässä tilanteessa pitää pukea, vaihtaa vaippa tai lähteä, tai jos mätä omena poistetaan puistossa kädestä, tai kun banaani loppuu kesken
  • Hassuttelee tarkoituksella: tekee jänniä ilmeitä ja jatkaa kun huomaa, että muut nauravat
  • Ei enää ujostele vieraita yhtä paljon kuin ennen
  • Elää edelleen äitivaihetta

Ilman tukea! Huomaa seinää vasten ajettu syöttötuoli.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti