Hiekkalaatikolle saapui kylmyys

Syyskuu toi syksyn. Ja syksy puolestaan herätti lastenvaatepaniikin. Mitä ihmettä tuollaiselle kuuluu pukea nyt hiekkalaatikolle? Pikainen inventaario ja aivonystyröiden hiominen – jep, pitää hankkia hanskoja, kuravaatteet, kumisaappaat, lämpimämmät syyskengät, sukkia, paitoja, kypärämyssy, pipo, toppahaalari, talvikengät, kauluri… ja mitä vielä. Argh. Yhtä lailla tajusin, että ekaa kertaa ala-asteen jälkeen tarvitsen varmaan itse toppahousut. Argh argh argh!

Hei hei kesä!

Taannoin kanssaäitien keskusteluja kuunnellessani olin ihan kahvilla. Puheessa vilahteli joku mystinen Ticket to Heaven, yhtä kryptinen Reimatec ja sitten vielä joku Jonathan. Kysymällä selvisi, että ovat laadukkaiksi luokiteltavia (talvi- ja ulkoiluvaatteita valmistavia) lastenvaatemerkkejä, mutta sain osakseni ihmettelyä: miten niin sä et muka tätä tiedä? Eivät millään meinanneet uskoa. No enpähän vain tiedä! 

Oikeastaan: miksi ja miten mä sellaisen tietäisin? En nimittäin tykkää kierrellä kaupoissa, en nauti vaatemallistojen tutkailemisesta, en lue netin äitipalstoja. Aikavaras on toistaiseksi kulkenut serkkujensa vanhoissa ja kahdella kirpputorireissulla mukaan poimituissa rytkyissä. (Jos olisin periaatteeton ja nykyistä hiukkasen rikkaampi, palkkaisin jonkun personal kidswear shopperin ja käskisin hankkia kaiken tarpeellisen näihin olosuhteisiin. Ruskeita, vihreitä, oransseja ja turkooseja, kiitos.) Uutena olen tainnut ostaa yhdet jarrusukat, kengät, yhden bodyn ja kaksi kesälakkia. Ajattelin siis, että periaatteellisista syistä valtaosa koleiden hiekkalaatikkoaamujen ja lumisten päivien tykötarpeistakin metsästetään PikkuSiilistä. Mikä tietää vähintään yhtä, bussinvaihtoa vaativaa kitinäreissua, jonka aikana sekä minä että rattaissa istuva shoppailun syypää haluttaisiin olla ihan jossain muualla jotain muuta tekemässä.

Päätin (kerrankin) hoitaa pakollisen pahan saman tien alta. Sattumalta vapaapäivää viettänyt äitini pyöräili asiointireissultaan kotiinpäin PikkuSiilin ohi juuri samaan aikaan (niin siis ihan sattumalta me mentiin sinne juuri silloin kun tiesin että Mummi menee ohi ja sille voi soittaa että satutko olemaan lähistöllä) ja poikkesi viihdyttämään Aikavarasta hetkeksi, jotta mä sain rauhan tutkailla tamineita. Mitään en oppinut lastenvaatteista, mutta seuraavassa postauksessa voisin vilauttaa muutamaa löytöä. 

Ai tää on nyt sit tätä. Välikausihaalarit ja niin poispäin.

Syyskuu tuo muutakin kuin vaatetuskriisin. Oma 30-vuotissyntymäpäivä koittaa vajaan vuorokauden kuluttua. Kunpa voisin sanoa odottavani sitä innolla. Mutta ei, en odota. Sen sijaan iloitsen siitä, että ystävän pieni tyttö saapui maailmaan runsaan viikon etuajassa mutta turvallisesti ja onnellisesti. Onnea J&J! Syyskuun ensimmäinen on loistava syntymäpäivä – ja tulokas ehtii tulevina vuosina kivasti osallistumaan Aikavarkaan synttäreille, kun omat ei osu samalle päivälle.

Tosiaan, Aikavaras täyttää ensi viikon lopussa vuoden. Mahtaako mennä kauan ennen kuin lakkaan puhumasta Aikavarkaasta vauvana?