Ruusukimpun vastakohta

Kävipä tuossa viime sunnuntaina niin, että Aikavarkaan päiväuniaikaan lösähdin sohvalle ja avasin kirjani. Siinä pariskunta vietti viisivuotishääpäiväänsä. Hetkinen, nyt on siis jo marraskuu, aivoissani alkoi raksuttaa.

”Hyvää hääpäivää”, toivotin haravoimasta tulleelle Miehelle. ”Vähän myöhässä tosin.”

”Niin joo. Kiitos samoin.”

”Vai juhlittiinko me sitä?” kysyin varmuuden vuoksi. Ei ollut nimittäin mitään muistikuvaa päivämäärästä 1.10.2013.

”Ei kai. Taisi unohtua.”

Lieventävänä asiainhaarana todettakoon, että Mies oli silloin kahden viikon työmatkalla ja sekä mulla että Aikavarkaalla oli raju flunssa, ja arki oli silkkaa selviytymistä. Laskin tunteja Miehen kotiinpaluuseen mutta kalenteria ei tullut vilkuiltua, saati sitten mitään onnentoivotuksia jaeltua. (Miehen tekosyystä en tiedä. Se että se on mies?)

Ei ollut kyllä edellinen hääpäivä kummoisempi, vaikka silloin sentään muistin onnitella. Aamusella ojensin kaksiviikkoisen, naama punaisena huutavan Aikavarkaan Miehelle röyhtäytettäväksi (eli kanniskeltavaksi pystyasennossa itkevänä puolentoista tunnin ajan) ja mumisin: ”Hyvää hääpäivää.” Miehellä oli korvatulpat vielä korvissa, mustat silmänaluset niin kuin kunnon isyyslomalaisella kuuluukin, ja se murahti jotain vastaukseksi ja alkoi hytkytellä rääkyvää pakettia sylissään. Myöhemmin Mies ei muistanut koko tapausta, kun kysyin miksen saanut hääpäivän johdosta vastaonnitteluja.

Takaisin nykyhetkeen. Mies tarkisti netistä, mikä hääpäivä missattiin. 8-vuotishääpäivä on ilmeisesti pronssihäät, tai vaihtoehtoisesti messinkihäät tai kumihäät (!). Toisaalta 9-vuotishääpäivä on kromi-, paju-, pronssi-, savi- tai pellavahääpäivä, joten ehditään sitä pronssia juhlia vajaan yhdentoista kuukauden kuluttuakin. 

(Jos muistetaan.)